Jaottelin eri rodut sekä keskimääräisen korkeuden että keskimääräisen painon mukaan. Tähän lisään tietoja eri roduista sitä mukaa kun löydän tietoa.

 

 

Säkäkorkeus (=Selän korkein kohta)

 

 

 

Noin 15 cm

 

 

Karkeakarvainen kaniinimäyräkoira

 

Koko: Säkä yli 13 cm. Paino 3,75 kg.

Karvapeite: Lyhyt, karkea.

Ulkonäöstä: Mäyräkoiran selkä on liioitellun pitkä ja jalat lyhyet töpöt. Pitkä selkä aiheuttaakin sille

terveysongelmia.

Historia: Rotu on kehitetty Saksassa kaniininmetsästykseen.

Luonne ja soveltuvuus: Mäyräkoiralla on voimakas riistavietti! Ei sovellu luolakoiraksi, eikä sillä ole osallistumisoikeutta luolakoirien taipumuskokeisiin. Mäyräkoira on kuitenkin metsästykseen kehitetty koira eikä sitä pidä ottaa pelkäksi seuraeläimeksi! Sen kanssa tulisi harrastaa mäyräkoirien ajokokeita tai verijälkeä. Agilityyn mäyräkoira on huono valinta mm. sen selkäongelmien vuoksi. Vahtimisvietti on voimakas (joskus jopa liian voimakas!) ja rotu toimii erinomaisesti hälyttävänä vahtikoirana. Se ei epäröi tarvittaessa purrakin tunkeilijaa mutta pienen kokonsa vuoksi siitä ei ole suojelijaksi. Pienestä koostaan huolimatta se ei ole sylikoira. Luonteeltaan mäyräkoira on älykäs, mukavuudenhaluinen, isäntäänsä kohtaan uskollinen, valpas, sitkeä, rohkea (jopa uhkarohkea! On kerrottu mm. villisikaa takaa-ajavista mäyräkoirista), itsevarma, itsenäinen ja itsepäinen. Jos haluat tottelevaisen koiran, älä hanki mäyräkoiraa! Se voi halutessaan näytellä umpikuuroa jos sillä on jotain mielenkiintoista puuhaa isännän kutsuessa sitä! Ei aina tule toimeen varsinkaan isojen koirien kanssa, mutta on sosiaalinen perheen muita koiria (varsinkin toisia mäyräkoiria) kohtaan. Mäyräkoira viihtyy paremmin aikuisten kuin lasten parissa. Mäyräkoira ei siedä lapselta minkäänlaista pientäkään "kiusaa", vaan puree herkästi. Vieraita kohtaan mäyräkoira on epäluuloinen ja voi jopa purra jos on huonosti kasvatettu. Pidättyväisen luonteensa vuoksi mäyräkoiran pentu vaatii laajamittaista sosiaalistamista, ettei siitä tule aikuisena vihaista. Pentuna mäyräkoirat ovat tavallista innokkaampia kenkien kaluajia. Aikuisena mäyräkoira puolestaan kaivaa mielellään, myös kukkapenkit!  Mäyräkoira on taipuvainen karkailemaan, joten piha on aidattava jos haluaa koiran olevan pihalla vapaana. Kaupunkialueella mäyräkoira täytyy pitää lenkillä aina taluttimessa, muuten se joutuu helposti onnettomuuksiin. Se on niin omanarvontuntoinen että kuvittelee muun liikenteen väistävän sitä! Mäyräkoira on herkkähaukkuinen, mistä voi tulla ongelmia kerrostalossa. Lisäksi jos asut hissittömässä kerrostalossa, sinun tulee kantaa mäyräkoirasi portaissa, jottei sen selkä vaurioidu. Mäyräkoiran omistajalta vaaditaan huumorintajua! Kaniinimäyräkoira kuuluu 20 vaikeimmin sisäsiistiksi opetettavan rodun joukkoon, eivätkä kaikki kaniinimäyräkoirat opi koskaan sisäsiistiksi.
Hoidosta: Mäyräkoirat ovat hyviä syömään, eivätkä ollenkaan nirsoja. Ainoa mitä pitää varoa, on ettet syötä mäyräkoiraasi lihavaksi! Mäyräkoiran olisi hyvä päästä mahdollisimman usein maastoon juoksemaan, mutta sen liikunnantarve on kohtuullinen. Karkeakarvaisen mäyräkoiran turkki on työläs hoitaa. Turkki vaatii nyppimällä suoritetun trimmauksen 2 kertaa vuodessa.
Terveydestä: Mäyräkoira on yksi pitkäikäisimmistä koiraroduista ja elää yleensä 12-16 vuotta. Mäyräkoiralla esiintyy kaikista roduista eniten välilevytyrää jota tämän vuoksi kutsutaankin mäyräkoirahalvaukseksi. Karkeakarvaisista kaniinimäyräkoirista 87 %:lla on välilevyjen kalkkeutumaa ja on todettu että koirilla joilla on välilevyjen kalkkeutumaa on 80 % riski sairastua mäyräkoirahalvaukseen. Karkeakarvaisella kaniinimäyräkoiralla on suurempi riski sairastua mäyräkoirahalvaukseen kuin pitkäkarvaisella kaniinimäyräkoiralla. Mäyräkoirilla selkänikamien välilevyt rappeutuvat jo hyvin nuorena. Yleisimmin mäyräkoirat sairastuvat mäyräkoirahalvaukseen 4-5 vuoden iässä. Muita mäyräkoirilla hyvin yleisiä sairauksia ovat rintarauhaskasvaimet ja epilepsia.

 

 

Lyhytkarvainen kaniinimäyräkoira

Koko: Säkä yli 13 cm. Paino 3,75 kg.
Karvapeite: Erittäin lyhyt.
Ulkonäöstä: Mäyräkoiran selkä on liioitellun pitkä ja jalat lyhyet töpöt. Pitkä selkä aiheuttaakin sille
terveysongelmia.
Historia: Rotu on kehitetty Saksassa kaniininmetsästykseen.
Luonne ja soveltuvuus: Mäyräkoiralla on voimakas riistavietti! Ei sovellu luolakoiraksi, eikä sillä ole osallistumisoikeutta luolakoirien taipumuskokeisiin. Mäyräkoira on kuitenkin metsästykseen kehitetty koira eikä sitä pidä ottaa pelkäksi seuraeläimeksi! Sen kanssa tulisi harrastaa mäyräkoirien ajokokeita tai verijälkeä. Agilityyn mäyräkoira on huono valinta mm. sen selkäongelmien vuoksi. Vahtimisvietti on voimakas (joskus jopa liian voimakas!) ja rotu toimii erinomaisesti hälyttävänä vahtikoirana. Se ei epäröi tarvittaessa purrakin tunkeilijaa mutta pienen kokonsa vuoksi siitä ei ole suojelijaksi. Pienestä koostaan huolimatta se ei ole sylikoira. Luonteeltaan mäyräkoira on älykäs, mukavuudenhaluinen, isäntäänsä kohtaan uskollinen, valpas, sitkeä, rohkea (jopa uhkarohkea! On kerrottu mm. villisikaa takaa-ajavista mäyräkoirista), itsevarma, itsenäinen ja itsepäinen. Jos haluat tottelevaisen koiran, älä hanki mäyräkoiraa! Se voi halutessaan näytellä umpikuuroa jos sillä on jotain mielenkiintoista puuhaa isännän kutsuessa sitä! Ei aina tule toimeen varsinkaan isojen koirien kanssa, mutta on sosiaalinen perheen muita koiria (varsinkin toisia mäyräkoiria) kohtaan. Mäyräkoira viihtyy paremmin aikuisten kuin lasten parissa. Mäyräkoira ei siedä lapselta minkäänlaista pientäkään \\\"kiusaa\\\", vaan puree herkästi. Vieraita kohtaan mäyräkoira on epäluuloinen ja voi jopa purra jos on huonosti kasvatettu. Pidättyväisen luonteensa vuoksi mäyräkoiran pentu vaatii laajamittaista sosiaalistamista, ettei siitä tule aikuisena vihaista. Pentuna mäyräkoirat ovat tavallista innokkaampia kenkien kaluajia. Aikuisena mäyräkoira puolestaan kaivaa mielellään, myös kukkapenkit!  Mäyräkoira on taipuvainen karkailemaan, joten piha on aidattava jos haluaa koiran olevan pihalla vapaana. Kaupunkialueella mäyräkoira täytyy pitää lenkillä aina taluttimessa, muuten se joutuu helposti onnettomuuksiin. Se on niin omanarvontuntoinen että kuvittelee muun liikenteen väistävän sitä! Mäyräkoira on herkkähaukkuinen, mistä voi tulla ongelmia kerrostalossa. Lisäksi jos asut hissittömässä kerrostalossa, sinun tulee kantaa mäyräkoirasi portaissa, jottei sen selkä vaurioidu. Mäyräkoiran omistajalta vaaditaan huumorintajua! Kaniinimäyräkoira kuuluu 20 vaikeimmin sisäsiistiksi opetettavan rodun joukkoon, eivätkä kaikki kaniinimäyräkoirat opi koskaan sisäsiistiksi.
Hoidosta: Mäyräkoirat ovat hyviä syömään, eivätkä ollenkaan nirsoja. Ainoa mitä pitää varoa, on ettet syötä mäyräkoiraasi lihavaksi! Mäyräkoiran olisi hyvä päästä mahdollisimman usein maastoon juoksemaan, mutta sen liikunnantarve on kohtuullinen. Lyhytkarvaisen mäyräkoiran turkki on erittäin helppohoitoinen.
Terveydestä: Mäyräkoira on yksi pitkäikäisimmistä koiraroduista ja elää yleensä 12-16 vuotta. Mäyräkoiralla esiintyy kaikista roduista eniten välilevytyrää jota tämän vuoksi kutsutaankin mäyräkoirahalvaukseksi. Kaniinimäyräkoirista 87 %:lla on välilevyjen kalkkeutumaa ja on todettu että koirilla joilla on välilevyjen kalkkeutumaa on 80 % riski sairastua mäyräkoirahalvaukseen. Mäyräkoirilla selkänikamien välilevyt rappeutuvat jo hyvin nuorena. Yleisimmin mäyräkoirat sairastuvat mäyräkoirahalvaukseen 4-5 vuoden iässä. Muita mäyräkoirilla hyvin yleisiä sairauksia ovat rintarauhaskasvaimet ja epilepsia.

 

Pitkäkarvainen kaniinimäyräkoira

Koko: Säkä yli 13 cm. Paino 3,75 kg.
Karvapeite: Pitkäkarvainen. Pitempää ja hapsuista karva on korvissa, raajojen takaosassa ja hännässä. Myös kaulan alapuolella ja rungon alaosassa on pitempää karvaa. Virheeksi katsotaan runsas karva, joka on kaikkialla yhtä pitkää.

Ulkonäöstä: Mäyräkoiran selkä on liioitellun pitkä ja jalat lyhyet töpöt. Pitkä selkä aiheuttaakin sille
terveysongelmia.
Historia: Rotu on kehitetty Saksassa kaniininmetsästykseen.
Luonne ja soveltuvuus: Mäyräkoiralla on voimakas riistavietti! Ei sovellu luolakoiraksi, eikä sillä ole osallistumisoikeutta luolakoirien taipumuskokeisiin. Mäyräkoira on kuitenkin metsästykseen kehitetty koira eikä sitä pidä ottaa pelkäksi seuraeläimeksi! Sen kanssa tulisi harrastaa mäyräkoirien ajokokeita tai verijälkeä. Agilityyn mäyräkoira on huono valinta mm. sen selkäongelmien vuoksi. Vahtimisvietti on voimakas (joskus jopa liian voimakas!) ja rotu toimii erinomaisesti hälyttävänä vahtikoirana. Se ei epäröi tarvittaessa purrakin tunkeilijaa mutta pienen kokonsa vuoksi siitä ei ole suojelijaksi. Pienestä koostaan huolimatta se ei ole sylikoira. Luonteeltaan mäyräkoira on älykäs, mukavuudenhaluinen, isäntäänsä kohtaan uskollinen, valpas, sitkeä, rohkea (jopa uhkarohkea! On kerrottu mm. villisikaa takaa-ajavista mäyräkoirista), itsevarma, itsenäinen ja itsepäinen. Jos haluat tottelevaisen koiran, älä hanki mäyräkoiraa! Se voi halutessaan näytellä umpikuuroa jos sillä on jotain mielenkiintoista puuhaa isännän kutsuessa sitä! Ei aina tule toimeen varsinkaan isojen koirien kanssa, mutta on sosiaalinen perheen muita koiria (varsinkin toisia mäyräkoiria) kohtaan. Mäyräkoira viihtyy paremmin aikuisten kuin lasten parissa. Mäyräkoira ei siedä lapselta minkäänlaista pientäkään "kiusaa", vaan puree herkästi. Vieraita kohtaan mäyräkoira on epäluuloinen ja voi jopa purra jos on huonosti kasvatettu. Pidättyväisen luonteensa vuoksi mäyräkoiran pentu vaatii laajamittaista sosiaalistamista, ettei siitä tule aikuisena vihaista. Pentuna mäyräkoirat ovat tavallista innokkaampia kenkien kaluajia. Aikuisena mäyräkoira puolestaan kaivaa mielellään, myös kukkapenkit!  Mäyräkoira on taipuvainen karkailemaan, joten piha on aidattava jos haluaa koiran olevan pihalla vapaana. Kaupunkialueella mäyräkoira täytyy pitää lenkillä aina taluttimessa, muuten se joutuu helposti onnettomuuksiin. Se on niin omanarvontuntoinen että kuvittelee muun liikenteen väistävän sitä! Mäyräkoira on herkkähaukkuinen, mistä voi tulla ongelmia kerrostalossa. Lisäksi jos asut hissittömässä kerrostalossa, sinun tulee kantaa mäyräkoirasi portaissa, jottei sen selkä vaurioidu. Mäyräkoiran omistajalta vaaditaan huumorintajua! Kaniinimäyräkoira kuuluu 20 vaikeimmin sisäsiistiksi opetettavan rodun joukkoon, eivätkä kaikki kaniinimäyräkoirat opi koskaan sisäsiistiksi.
Hoidosta: Mäyräkoirat ovat hyviä syömään, eivätkä ollenkaan nirsoja. Ainoa mitä pitää varoa, on ettet syötä mäyräkoiraasi lihavaksi! Mäyräkoiran olisi hyvä päästä mahdollisimman usein maastoon juoksemaan, mutta sen liikunnantarve on kohtuullinen. Pitkäkarvaisen mäyräkoiran turkkia täytyy harjata silloin tällöin ettei se takkuunnu, mutta se on kuitenkin melko helppo hoitoinen moneen muuhun rotuun verrattuna.
Terveydestä: Mäyräkoira on yksi pitkäikäisimmistä koiraroduista ja elää yleensä 12-16 vuotta. Mäyräkoiralla esiintyy kaikista roduista eniten välilevytyrää jota tämän vuoksi kutsutaankin mäyräkoirahalvaukseksi. Pitkäkarvaisista kaniinimäyräkoirista 76 %:lla on välilevyjen kalkkeutumaa ja on todettu että koirilla joilla on välilevyjen kalkkeutumaa on 80 % riski sairastua mäyräkoirahalvaukseen. Pitkäkarvaisella kaniinimäyräkoiralla on siis hieman pienempi riski sairastua mäyräkoirahalvaukseen kuin esim. karkeakarvaisella kaniinimäyräkoiralla. Mäyräkoirilla selkänikamien välilevyt rappeutuvat jo hyvin nuorena. Yleisimmin mäyräkoirat sairastuvat mäyräkoirahalvaukseen 4-5 vuoden iässä. Muita mäyräkoirilla hyvin yleisiä sairauksia ovat rintarauhaskasvaimet ja epilepsia.

 

Noin 20 cm

 

Pitkäkarvainen chihuahua

 

Koko: Taskukokoinen koira. Chihuahuaa pidetään maailman pienimpänä koirarotuna. Säkäkorkeus on 20 cm ja paino 1,5 kg.

Karvapeite: Pitkäkarvainen. Kaikki värit sallittuja.

Ulkonäöstä: Chihuahualla on omenanmuotoinen kallo, mikä antaa mahdollisuuden vesipään syntyyn. Aukile chihuahuan kallossa saattaa jäädä sulkeutumatta, tällöin isku päähän voi olla kohtalokas! Silmät ovat ulkonevat, mikä saattaa altistaa esim. silmätulehduksille kun lika pääsee helpommin silmiin.

Historia: Rotu on kotoisin Yhdysvalloista ja se on kehitetty risteyttämällä lyhytkarvaisia chihuahua-koiria, papilloneja ja kääpiöpystykorvia. Rodun alkuperäinen käyttötarkoitus on ollut seurakoira, ja siinä tehtävässä se on erinomainen edelleen.

Luonne ja soveltuvuus: Chihuahua soveltuu seurakoiraksi ja hälyttäväksi vahtikoiraksi. Sen vahtimisvietti on voimakas ja se ilmoittaa innokkaasti haukkuen vieraiden tulosta. Chihuahua suhtautuu vieraisiin epäluuloisesti. Tavoitteelliseen agility-harrastukseen chihuahua on liian pieni. Chihuahuaa on sanottu koiramaailman Pikku Myyksi. Se muistuttaa Pikku Myytä paitsi kooltaan, myös luonteeltaan. Se on luonteeltaan erittäin seurallinen, tulinen, iloinen, leikkisä, itsetietoinen, reipas, uhkarohkea, valpas, omistajaansa kiintyvä, tempperamenttinen, eloisa, vilkas, hyvin itsepäinen ja voimakastahtoinen. Chihuahua ei ymmärrä olevansa pieni koira, ja se uskaltaa uhitella isoillekin koirille. Tyhmänrohkeana se uskaltaa vaikka dobermannin kimppuun! Tämän takia chihuahuan omistajan on pidettävä huoli ettei koira pääse tapattamaan itseään ison koiran hampaisiin. Chihuahuaa ei suositella perheeseen, jossa on alle kouluikäisiä lapsia, koska pieni koira menee helposti rikki lasten käsittelyssä. Chihuahua saattaa myös näykkäistä jos lapset kohtelevat sitä liian kovakouraisesti. Chihuahua-pennun hyvä puoli on ettei näin pieni koira saa kovin suuria tuhoja aikaiseksi. Toki se voi silputa paperia ja nakertaa kengännauhoja, mutta tämä on pientä verrattuna ison koiran tuhoamaan sohvakalustoon. Riistavietti ei ole läheskään niin vahva kuin metsästyskoirilla, mutta kyllä chihuahuakin saattaa innostua ajamaan takaa lintuja tai haukkumaan oravia. Chihuahuassa on pomon ainesta. Se ottaa juuri niin paljon valtaa kuin sille annetaan. Pennulle pitää selvittää sen paikka laumassa, eikä sitä saa hemmoitella pilalle. Ongelmakoirakouluttajat törmäävät usein huonosti kasvatettuihin chihuihin, jotka ovat hermostuneita, purevia tai järjettömiä räksyttäjiä. Tapakasvatus on siis todellakin tärkeää, vaikka koira onkin taskukokoa! Chihuahua kuuluu 10 vaikeimmin sisäsiistiksi opetettavan rodun joukkoon. Varsinkin urokset ovat innokkaita reviirinmerkkaajia, ja jotkut merkkailevat myös sisällä, eivätkä kaikki chihuahuat opi koskaan sisäsiisteiksi. Chihuahua ei sovellu ulkokoiraksi. Rotu on erittäin kylmänarka ja tarvitsee talvella takin päälleen uloslähdettäessä. Chihuahua on erityisen herkkähaukkuinen koirarotu ja se onkin saanut lempinimen \\\"äänitorvi\\\".  Kuitenkin chihuahua on pienen kokonsa ansiosta ihanteellinen kaupunkikoira, kunhan sen haukkumista rajoitetaan pennusta asti. Chihuahuan kanssa on helppo matkustaa. Chihuahua sopii myös ikäihmisen koiraksi. Chihuahuasta ei lähde paljoa karvaa, eikä se kuolaa lainkaan. Chihuahuan pennut ovat koiramaailman hintavimpiin kuuluvia; chihuahuan saat omaksesi 1000-1500 eurolla. Suomessa pitkäkarvainen chihuahua on hieman lyhytkarvaista suositumpi. Pitkäkarvainen chihuahua on 30. suosituin koirarotu. Vuosina 1996-2005 syntyi yhteensä noin 2600 pitkäkarvaista chihuahuaa. Vuonna 2005 syntyi 405 pentua.

Hoidosta: Chihuahua on erittäin pieniruokainen, joten sen ruokkiminen ei tule kalliiksi. Liikunnantarve on vähäinen. Chihuahua kyllä jaksaa normaaleilla kävelylenkeillä mukana, mutta himokuntoilijan on parempi valita hölkkäseuraksi joku muu rotu. Turkki on helppohoitoinen, eikä vaadi trimmausta.

Terveydestä: Chihuahua on yksi kaikkein pitkäikäisimmistä koiraroduista. Se voi elää jopa 15-19-vuotiaaksi, keskimääräinen elinikä on kuitenkin noin 13 vuotta. Alle 10-vuotiaiden chihuiden yleisin kuolinsyy on tapaturma. Monetkaan ihmiset eivät ymmärrä kuinka helposti särkyviä tällaiset kääpiökoirat ovat. Kääpiökoira voi vahingoittua vakavasti tai kuolla jos ihminen astuu tai istuu niiden päälle kun ne ovat vaikkapa peiton alla nukkumassa. Se voi loukata vakavasti myös itse itsensä vaikkapa hyppäämällä sylistäsi tai sohvalta selkänojan puolelta. Isompi koira voi tarttua sitä ja murtaa sen niskat voimakkaalla ravistuksella. Raajojen hyvin ohuet luut murtuvat helposti. Putoaminen voi olla chihuahualle kuolemaksi! Nukuttaminen on chihuahualle suuri riski! Kaikkein pienimmillä (alle 1800 gramman painoisilla) on vakavia terveysongelmia Niiden luut ovat erityisen hauraat, niiden suussa ei ole tarpeeksi tilaa kaikille hampaille, niiden sisäelimet ovat usein heikkoja ja voivat pettää ylättäen ja niillä on yleensä suuria vaikeuksia verensokerin säännöstelyssä, minkä vuoksi ne ovat taipuvaisia menemään shokkiin ja koomaan! Kallonmuotonsa takia chihuahua voi saada vesipään. Miehisyydestään hyvin tietoiset urokset ovat hyvin aktiivisia astumaan, joten siltä osin suvunjatkamisessa ei ole ongelmia. Mutta noin 30 % synnytyksistä joudutaan suorittamaan keisarinleikkauksella.

 

Lyhytkarvainen chihuahua

Karkeakarvainen kääpiömäyräkoira

Lyhytkarvainen kääpiömäyräkoira

Pitkäkarvainen kääpiömäyräkoira

Toy rottaterrieri

American lo-sze pugg

Yorkshirenterrieri

Pomeranian

Prazsky krysavik

Maltankoira

Biewer

Kiinanpalatsikoira

 

 

Noin 25 cm

 

Tiibetinspanieli

Bichon frisé

Silkkiterrieri

American bullnese

Karkeakarvainen mäyräkoira

Atlas terrier (toy)

Kettunen

Yorkipoo

Skyenterrieri

Chi-poo

Skotlanninterrieri

Pekepoo

Kyi leo

Ocherese

Amerikankarvaton terrieri toy

Tsvetnaya bolonka

Lyhytkarvainen mäyräkoira

Pitkäkarvainen mäyräkoira

Dandiedinmontinterrieri

Kääpiökettuterrieri

Norfolkinterrieri

Bichon/yorkie

Pieni portugalinpodenco (lyhytkarvainen muunnos)

Papillon

Venäjäntoyterrieri

Amerikan Eskimo toy

Japanese chin

Coton de tulear

Valkoinen länsiylämaanterrieri

Lhasa apso

Shih tzu

Bichon havanais

Toyvillakoira

Jackrussellinterrieri

Kuchi

Kleinspitz

Kingcharlesinspanieli

Norwichinterrieri

Chacy ranior

Mi-ki

 

 

Noin 30 cm

 

Cairnterrieri

Kääpiöpinseri

Phalene

Keskikokoinen rottaterrieri

Atlas terrier (mini)

Löwchen

Carlin pinscher

 

 

Basset artesien normand

 

Koko: Säkäkorkeus on 31 cm. Basset artesien normand painaa noin puolet vähemmän kuin basset hound eli 17 kg.

Karvapeite: Lyhytkarvainen.

Ulkonäöstä: Lyhyet raajat ja suhteettoman pitkä selkä altistavat tämän koiran selkävaivoille. Sen raajat ovat hieman käyrät. Korvat ovat pitkät luppakorvat, mikä saattaa altistaa sen korvatulehduksille, kun korvat eivät pääse tuulettumaan.

Historia: Rotu on kehitetty kaniininmetsästykseen Ranskassa 1600-luvulla risteyttämällä artoisinajokoiria ja normandianajokoiria. Epänormaali rakenne on kehittynyt mutaation kautta samalla tavalla kuin mäyräkoirilla.

Luonne ja soveltuvuus: Basset artésien normand on metsästyskoira, eikä se sovellu pelkäksi seurakoiraksi. Sitä käytetään jäniksen ja peuran metsästykseen ja se pystyy työskentelemään niin yksin kuin ajueissakin. Se on erittäin tarkkavainuinen, jälkitarkka ja sitkeä. Se ajaa riistaa hitaammin kuin isot ajokoirat. Sen ajohaukku on kauas kuuluvaa, ja se kuulostaa isolta koiralta. Sen metsästysvietti on voimakas, mikä olisi kiusallinen ominaisuus jos tällainen koira hankittaisiin vain seurakoiraksi, koska löytäessään mielenkiintoisen hajun se lähtee seuraamaan sitä välittämättä omistajan kutsuista. Se on taipuvainen karkailemaan ja vapaana ollessaan etääntyy kauas omistajastaan. Näiden seikkojen vuoksi sitä täytyy ulkoiluttaa joko hihnassa tai aidatulla alueella, ei vapaana. Sitä on vaikea kouluttaa, eikä sillä ole miellyttämisenhalua. Se ei sovellu toko-, eikä agilityharrastuksiin.

Basset artesien normand  saattaa haukkua kuuluvalla äänellään vieraiden saapuessa, mutta ottaa vieraat kuitenkin ystävällisesti vastaan. Luonteeltaan se on rauhallinen, rohkea, itsepäinen, tarmokas, sosiaalinen ja ystävällinen. Se tulee hyvin toimeen toisten koirien kanssa. Lapsia kohtaan se on kärsivällinen ja hyväntahtoinen.

Hoidosta: Basset artesine normandin on päästävä usein metsästämään tai ainakin ulkoilemaan maastoon vapaana. Tässä on kuitenkin riskinsä sillä se lähtee helposti omille teilleen. Lisäksi sille tulisi tarjota jäljestystehtäviä. Karvapeite on erittäin helppohoitoinen. Korvat ovat rodun heikko kohta ja ne täytyy puhdistaa usein, jotteivät ne tulehdu.

Terveydestä: Rotu on melko pitkäikäinen ja elää 9-15 vuotta. Pitkä selkä on altis nikamavaivoille. Riippuvat korvat tulehtuvat helposti.

 

 

 

Alaskan klee kai toy

Volpino italiano

Bolognese

Plummerinterrieri

Patterdalenterrieri

Englanninkääpiöterrieri

Lancashire heeler

Miniature fox terrier

Pieni portugalinpodenco (karkeakarvainen muunnos)

Australianterrieri

Griffon belge

Kääpiöbullterrieri

Griffon bruxellois

Petit brabancon

Lucasterrieri

Welsh corgi cardigan

Welsh corgi pembroke

Tenterfield terrier

Mopsi

Kiinanharjakoira

Ceskyterrieri

Japaninpystykorva

Toy meksikonkarvatonkoira

Schipperke

Affenpinseri

Sealyhaminterrieri

Teddy Roosevelt terrier

Working jackrussellinterrieri

 

 

 Länsigöötanmaanpystykorva eli \\\"göötti\\\" eli \\\"jöötti\\\"

 

Koko:Länsigöötanmaanpystykorva on hieman welsh corgia isompi. Uroksen säkäkorkeus on 33 cm, ja nartun 31 cm. Koira painaa 13 kg.

Karvapeite: Lyhytkarvainen.

Ulkonäöstä: Matalaraajainen, pitkänomainen koira. Pystyt korvat. Pennut voivat syntyä aivan hännättöminä, töpöhäntäisinä tai pitkähäntäisinä. Töpöhäntäisinä syntyy Suomessa noin 25 % pennuista. Pitkää häntää koira kantaa selälle kiertyneenä.

Historia: Länsigöötanmaanpystykorva syntyi Ruotsissa 500-luvulla. Rotu polveutuu luultavasti welsh corgeista, joita viikingit toivat ryöstöretkiltään kotiseuduilleen. Rodun alkuperäinen käyttötarkoitus oli lehmien paimennus, talon vahtiminen, pienriistan metsästys ja rottien pyydystäminen. Lehmiä paimentaessaan jöötti näykki niitä kintereistä. Eteenpäin menemisen ja epämiellyttävän näykkimisen väliltä uppiniskaisinkin kanttura valitsi lopulta vähemmän epämiellyttävän vaihtoehdon, totella. Mutta samalla lehmät jakelivat takapotkuja. Matalajalkaisena koirana göötin oli helppo suojautua lehmien potkuilta painautumalla salamannopeasti maahan.  Vahtikoirana jöötti  ilmoitti vieraiden tulon haukkumalla ja yleensäkin ilmoitti haukkumalla kaikesta poikkeavuudesta mitä on voinut tapahtua maatilalla. Rotua uhkasi sukupuuttoon kuoleminen 1940-luvun alussa, mutta rotu saatiin elvyytettyä uudelleen 6:sta löytyneestä koirasta (joista tosin vain yksi oli uros ja sekin kivesvikainen, mutta siitä huolimatta sitä käytettiin jalostukseen).

Luonne ja soveltuvuus: Länsigöötanmaanpystykorvat kävivät 1940 -luvulla ahkerasti paimennuskokeissa. Bordercollieiden tulo Ruotsiin vähensi kokeisiin osallistuvien länsigöötanmaanpystykorvien määrää. Bordercolliet kun olivat ylivoimaisia kokeissa eikä pian enää kukaan uskaltanut ilmoittaa pientä nautakarjapaimenta kilpailemaan niiden kanssa.  Länsigöötanmaanpystykorvan paimennusvietti on kuitenkin vielä säilynyt ja tänäkin päivänä on muutamia lehmiä ja lampaita paimentavia gööttejä Suomessa ja Ruotsissa sekä myös Englannissa. Paimennusvietti on toisissa linjoissa huomattavasti voimakkaampaa kuin toisissa. Sopii nautakarjan ajamiseen. Paimennusvietistä johtuen jotkut jöötit ovat ottaneet itselleen oikeuden paimentaa näykkimällä omistajansa nilkoista ja pohkeista.  Tätä näykkimistaipumusta ei aina saada kuriin. Paimenkoirataustastaan johtuen göötille on tyypillisyä myös taipumus ajaa takaa pyöriä ja lenkkeilijöitä. Muutamien länsigöötanmaanpystykorvien kanssa harrastetaan jopa hirven metsästystä. Tehokas ja valpas hälyttävä vahtikoira, joka on kova vartioimaan. Huomaa heti vieraat, ja ilmoittaa heistä haukkumalla. Se suhtautuu alkuun epäluuloisesti vieraisiin, mutta hyväksyy nämä jonkin ajan kuluttua. Rodussa esiintyy suojelutaipumusta. Pentu pitää sosiaalista huolellisesti, jotta vältytään ylisuojelevalta käyttäytymiseltä aikuisena. Jöötti on reipas harrastuskaveri mm. koiranäyttelyihin, raunioille, hakuun, jälkeen, verijälkeen ja paimennuskokeisiin. Myös palveluskoirien BH-kokeen (käyttäytymiskoe) läpäisseitä länsigöötanmaanpystykorvia on jo muutamia.

Tokossa göötit menestyvät hyvin alemmissa luokissa, mutta monet yksilöt ovat sen verran itsepäisiä, että ylemmissä luokissa niiden menestys voi olla vaihtelevaa: koirat keksivät välillä omia versioita liikkeistä. Agilitykoirana göötti ei pärjää nopeudessa shelteille, eikä bordereille. Ruotsissa rodulla on osallistumisoikeus palveluskoirien haku-ja jälkikokeeseen. Kiintyy isäntäväkeensä ja on uskollinen. Pysyy hyvin laumansa lähettyvillä myös vapaana ollessaan. Osallistuu mielellään lasten leikkeihin. Pikkukoiraksi jöötti omaa suuret voimat jotka eivät ole lasten hallittavissa. Toisten koirien on joskus vaikea ymmärtää äänekkäitä gööttien leikkejä. Urokset voivat olla aggressiivisia vieraita uroksia kohtaan. Länsigöötanmaanpystykorva on luonteeltaan älykäs, kova, huumorintajuinen, reipas, varsin itsetietoinen, itsevarma, rohkea, peloton, itsepäinen, toimintakykyinen ja tarmokas.  Länsigöötanmaanpystykorva on iso koira pienessä paketissa. Se ei ole mikään hienostelija tai pieni raukka, vaan siitä löytyy sopivassa määrin luonnetta. Muistuttaa olemukseltaan hyvin paljon saksanpaimenkoiraa. Göötillä on yhä pihakoiran itseriitoiset ja paimenkoiran seuralliset ominaisuudet mukavasti lomittain. Se haluaa olla siellä missä perhekin, ja jos se ei pääse mukaan vessaan niin ainakin se odottaa oven takana! Erinomainen koira otettavaksi mukaan hevostallille! Joissakin yksilöissä löytyy jopa metsästystaipumuksia. Jotkut kulkevat nenä maassa hajujen perässä, jotkut ovat seurassakävelijöitä. Göötti on koira, joka tietää mitä se tahtoo ja ilmoittaa sen myös kuuluvalla äänellä. Kun ottaa huomioon rodun periksiantamattoman luonteen, saattaa lepsusti suhtautuvassa perheessä olla pieni tyranni, joka vaativalla haukullaan ilmoittaa haluavansa sitä ja tätä. Osalla on yhteistyö- kontakti- ja miellyttämishalu hyvin kehittynyt ja ne oppivat kuin itsestään. Sitten on luonteita, joiden kiinnostus on hyvin ulkokohtaisissa asioissa ja suhde omistajaan tuntuu jäävän toissijaiseksi. Yleensä göötti on enemmän arjen puuhissa auttava koira kuin temppuja tekevä koira. Se on esimerkiksi helppo opettaa vetämään halot liiteristä. Varsinkin uroksista löytyy pystykorvamaisen itsepäisiä jukuripäitä. 

 

Ei sovi eristetyksi juoksulangan päähän tai pelkästään tarhassa elämään. Göötti on haukkuherkkä. Göötti haukkuu vieraat. Ja myös vähemmän vieraat. Myös tosi tutut. Jos se liikkuu on syytä haukkua sille. Tai vaikkei se liikkuisikaan. Turhautuessaan göötti ilmoittaa sen kaikille, ja usein saakin haukkumalla omistajansa huomion edes hetkeksi. Jaa haukkuu lisää. Ja kovempaa. Ja kauemmin. Pystykorvana se saattaa innostua haukkumaan joskus liikaakin. Haukkumistaipumus yltyy laumassa. Haukkumista täytyy rajoittaa pennusta lähtien mutta kokonaan sitä ei saa pois. Rotua ei suositella passelista koostaan huolimatta kerrostaloasuntoon, sillä kerrostalon äänekäs maailma vain provosoi koiran haukkumisherkkyyttä. Länsigöötanmaanpystykorva sopii maanviljelijälle, joka tarvitsee karja- ja vahtikoiraa tai reippaalle, kokeneelle koiraihmiselle. Tätä koiraa ei suositella ensimmäiseksi koiraksi, sillä rotu ei ole niitä kaikkein helpoimpia. Rotu ei sovellu laiskalle ihmiselle, sillä se tarvitsee runsaasti toimintaa. Karvaa lähtee kuten koirista keskimäärin. Ei kuolaa. Pennun hinta on noin 700 euroa. Suomessa on noin 800 jööttiä.

Hoidosta: Vaatii kohtalaisesti liikuntaa. Paimenkoirana göötti tarvitsee runsaasti toimintaa. Sen olisi hyvä saada paimentaa työkseen. Virikkeettömässä ympäristössä se voi tylsistyä ja saattaa ruveta keksimään omaa aktiviteettia, joka ei varmasti miellytä omistajaa. Erittäin helppohoitoinen turkki.

Terveydestä: Rotu on pitkäikäinen ja elää keskimäärin 12-14 vuotta. Jotkut göötit ovat saavuttaneet jopa liki 20 vuoden kunnioitettavan iän. Alkukantainen ja terve rotu, jota ei ole ns. jalostettu pilalle.

Eturaajat voivat olla liian taipuneet ja ulkokierteiset (35 %:lla jalostustarkastetuista koirista), jolloin niveliin kohdistuu ylimääräistä rasitusta. Tämä saattaa johtaa vuosien myötä nivelrikon kehittymiseen. Lonkkavikaa esiintyy noin 25 %:lla. Samoin kyynärniveldysplasiaa esiintyy noin 25 %:lla. J175 on vain tälle rodulle ominainen silmäsairaus, ja sen oireena on mm. heikentynyt hämäränäkö.Kaiken kaikkiaan J175 on todettu 22 koiralla mikä on 9,5 % tutkituista. Virtsakiviä on ollut noin 10 %:lla ja allergiaa 9 %:lla. Vaikka göötti on pitkäselkäinen rotu, välilevytyrät- tai pullistumat ovat rodun parissa erittäin harvinaisia, noin 5 %:lla on ollut selkäongelmia. Rodun pelastustyössä käytetyllä uroksella nimeltä Mopsen oli vain toinen kives ja ominaisuus putkahtaa esille useammin kuin monessa muussa rodussa. Uroksista 13 % on tois- tai molemminpuolisesti kivesvikaisia. Kivesvikaisuus aiheuttaa näille koirille terveysriskin lisääntyneen kiveskasvainvaaran vuoksi. Suurin osa astutuksista sujuu ongelmitta. Keisarinleikkaukseen on jouduttu turvautumaan 20 %:ssa synnytyksistä.

 

 

Noin 35 cm

 

Cavalier kingcharlesinspanieli

Westfaleninmäyräkoira-ajokoira

Shetlanninlammaskoira

Atlas terrier (normaalikokoinen muunnos)

Pieni perunkarvatonkoira

Sileäkarvainen pieniberninajokoira

Alaskan klee kai (kääpiökokoinen muunnos)

Karkeakarvainen pieniberninajokoira

Pieniluzerninajokoira

Ori pei

Keskikokoinen meksikonkarvatonkoira

Pieni inkojenkarvatonkoira

Lunnikoira

Cockerpoo maxi

Pienisveitsinajokoira

Basset fauve de bretagne

Zagreb terrier

Tanskalais-ruotsalainen pihakoira

Harlekiinipinseri

Kääpiösnautseri

Petit basset griffon vendeen

Markiesje

Strellufinajokoira

Hawaiian poi dog

Japaninterrieri

Kääpiövillakoira

Brasilianterrieri

Parsonrussellinterrieri

Staffordshirenbullterrieri

Glen of imaalinterrieri

Borderterrieri

Miniature amerikan eskimo

Saksanmetsästysterrieri

Pieni andalusianpodenco

Englanninbulldoggi

Sileäkarvainen pienijuranajokoira

Karkeakarvainen pienijuranajokoira

Basset bleu de gascogne

Mittelspitz

Karkeakarvainen kettuterrieri

Sileäkarvainen kettuterrieri

Lyhytraajainen tirolinajokoira

Dreeveri

Italianvinttikoira

 

 

Ranskanbulldoggi eli french bulldog

 

Koko: Ranskanbulldogin säkäkorkeus on 32,5 cm ja se painaa 11 kg.

Karvapeite: Lyhytkarvainen.

Ulkonäöstä: Ranskanbulldogin kuono on liioitellun lyhyt; lyttykuono. Ranskanbulldoggi on raskaampi ja matalampi kuin bostoninterrieri.

Historia: Englanninbulldoggia käytettiin alun perin härkätaisteluissa. Välillä englanninbulldoggipentueisiin syntyi taistelutarkoituksiin liian pienikokoisia yksilöitä (mm. terrieri-risteytyksien takia), joista tuli käsityöläisten seurakoiria. Käsityöläisten matkassa nämä pienet koirat kulkeutuivat Ranskaan 1860-luvulla ja ne herättivät siellä suurta ihastusta ja niitä ryhdyttiin jalostamaan siellä seurakoiriksi, näin syntyi ranskanbulldoggi.

Luonne ja soveltuvuus: Erinomainen seurakoira. Ei sovellu vahtikoiraksi, koska se lähinnä suukottelee vieraita :). Ei sovellu toko-harrastukseen jääräpäisyytensä vuoksi. Ailityyn ranskanbulldoggi on liian raskastekoinen, hypyt eivät siltä oikein suju. Ranskanbulldogista sanotaan että se on iso koira pienessä paketissa, ei mikään hauras fifi. Luonteeltaan ranskanbulldoggi on rakastettava, hyväntuulinen, tasapainoinen, tyyni, itsevarma, erittäin itsepäinen, seurallinen, todella ihmisrakas, omistajaansa kiintyvä ja mukavuudenhaluinen. Ranskanbulldoggi ei osaa pelätä mitään. Se tulee yleensä toimeen muiden koirien kanssa. Ranskanbulldoggia pidetään erityisen lapsirakkaana rotuna. Sillä on korkea kipukynnys, minkä ansiosta se ei piittaa pikkukolhuista. Ranskanbulldogilla ei ole riistaviettiä, eikä se seurakoirana ole altis karkailemaan. Jos haluaa palvelualttiin koiran joka toimii kuin ihmisen ajatus, ranskis ei ole hyvä valinta. Monet ranskanbulldogit vetävät hihnassa koko ikänsä. Rotu sopii erinomaisesti kerrostaloon, koska se on pienikokoinen eikä ole herkkähaukkuinen. Vaikka ranskanbulldoggi ei juuri hauku, sen hengitys tuhisee ja rohisee kovaäänisesti ja se kuorsaa nukkuessaan mikä voi olla hermoja raastavaa. Ranskanbulldoggi ei kestä äärimmäisiä sääolosuhteita. Helteellä se saa helposti lämpöhalvauksen ja talvella se puolestaan tarvitsee takin. Ranskanbulldogin on sanottu muistuttavan minisikaa niin ruokailu- kuin käytöstavoiltaankin. Juodessaan se kastelee lattian ja syönnin jälkeen se tulee syliisi piereskelemään. Eikä sen ääntelykään paljoa eroa sian röhkimisestä. Ranskanbulldogista varisee paljon karvoja ja karvat jäävät kiinni vaatteisiin. Ranskanbulldogit oppivat sisäsiistiksi hitaammin kuin muun rotuiset koirat. Ranskanbulldoggi sopii huumorintajuiselle ihmiselle, mutta myös jämäkkyyttä vaaditaan. Ikäihmisellekin pieni ranskanbulldoggi on oiva valinta. Ranskanbulldogin pennut ovat melko kalliita, 1000-1300 euroa. Rotu on Suomessa yleinen.

Hoidosta: Liikunnantarve on vähäinen. Hölkkäkaveria etsivän kannattaa valita joku muu rotu. Ei pienestä koostaan huolimatta sovi lasten talutettavaksi, sillä se on yllättävän voimakas. Ranskanbulldogit eivät osaa uida, joten ne tarvitsevat pelastusliivit veneillessä tai ollessaan vapaana vesistön lähellä. Ranskanbulldoggi ei ole mikään palveluskoira, joten se tyytyy vähäiseenkin toimintaan. Ranskanbulldogin ruokahalu on erinomainen, eikä se ole lainkaan nirso. Lyhyt karvapeite on erittäin helppohoitoinen. Nenäpoimut vaativat kuitenkin säännöllistä puhdistamista.

Terveydestä: Rotu kuuluu lyhytikäisimpiin koirarotuihin ja sen keskimääräinen elinaika on vain 5-8 vuotta. Rodussa esiintyviä sairauksia ovat selän nikamamuutokset (yleisiä), furunkuloosi, sikaripunkki ja sydänviat. Penikoinnit ovat vaikeita suuren pään vuoksi. 72 % synnytyksistä tapahtuu keisarinleikkauksella.

 

 

Basset hound

 

Koko: Basset hound on puolen koiran korkuinen ja kahden pituinen. Uroksen säkäkorkeus on 36,5 cm. Nartun säkäkorkeus on 34,5 cm. Narttu painaa 30 kg ja uros painaa 32,5 kg. Jos se pitää nostaa autoon tai eläinlääkärin tutkimuspöydälle, voi hennolla omistajalla olla vaikeuksia.

Karvapeite: Basset hound on lyhytkarvainen.

Ulkonäöstä: Basset houndin korvat ovat todella pitkät ja riippuvat. Pentuna basset hound saattaakin kompastella isoilla käpälillään liian pitkiin korviinsa. Lisäksi tällaiset korvat tulehtuvat hyvin helposti. Riippuvat silmäluomet. Silmän alaluomen punainen sisäpinta on hieman näkyvissä. Murheellinen ilme. On sanottu, että basset hound näyttää laahaavan elämäntuskaansa muutamaa numeroa liian ison nahan sisällä.

Historia: Basset hound –rotu on syntynyt Iso-Britaniassa 1800-luvun lopulla. Rodun kehitti lordi Galway risteyttämällä basset normandeja ja basset artesien-koiria vihikoirien kanssa. Vihikoira-risteytysten tarkoituksena oli luoda liioitellun raskas ja löysänahkainen basset-muunnos, ja Galway onnistuikin tavoitteessaan. Rodun alkuperäinen käyttötarkoitus oli toimia  kävelevän metsästäjän hitaasti ajavana ajuekoirana jäniksen ja kaniinin metsästyksessä.

Luonne ja soveltuvuus: Basset hound sopii jäniksen ja kaniinin ajuemetsästykseen. Ajuekoirana sen on kyettävä sopeutumaan koiralaumaan. Basset houndin haukkuääni on jylisevä, matala ja soinnukas. Basset houndin vainu on lähes yhtä herkkä kuin vihikoiran (sitä väitetään parhaaksi vihikoiran jälkeen). Basset on maavainuinen ja jälkitarkka koira.  Joidenkin metsästäjien mielestä basset hound on metsällä vähän laiska ja itsepäinen. Se voi \\\"viivytellä\\\" jäljellä. Basset hound on kestävä, itsepintainen ja sisukas. Päästyään riistan jäljille, se ei välitä mistään muusta. Suomessa basset hound on lähinnä seurakoira, sillä se ei kovin hyvin sovellu ajavaksi koiraksi lumiseen ja risukkoiseen maastoon. Kaikki siitoslinjat eivät sovellu metsästyskäyttöön. Siihen tarkoitukseen on hyvä hankkia metsästykseen käytettyjen koirien jälkeläinen. Basset hound ei sovellu vahtikoiraksi. Yleensä basset houndit vain heiluttavat häntää vieraan tullessa. Ulkona ollessaan bassetit saattavat haukkua kun joku tulee pihaan. Bassetin kanssa voi harrastaa mm. verijälkityöskentelyä. Basset hound on yleensä lempeä, hyväntahtoinen, sopuisa ja ihmisrakas koira. Vieraita kohtaan basset hound on ystävällinen tai kohtelias. Basset hound ei yleensä hypi isäntäväkensä vieraita vasten vaan lähestyy heitä hitaasti, nuuhkii kohteliaasti ja vetäytyy sitten omalle paikalleen. Rotu sopii lapsiperheeseen. Toista näin leppoisaa ja letkeää koirarotua saa kyllä hakea. Kun näkee huolettoman ja mahakkaan Basset houndin, ajattelee, että se varmaan rakastaa lepotyynyjä ja hyvää ruokaa. Se on kyllä totta. Basset hound on mukavuudenhaluinen nautiskelija. Basset hound on usein omiin maailmoihinsa uppoutunut, hyvin voimakastahtoinen, dominoiva, äärimmäisen itsepäinen ja päättäväinen. Basset houndia on vaikea kouluttaa ja se on hidas oppimaan, koska sen mielyttämishalu on käytännössä nolla. Ihmiselle joka odottaa koiraltaan tottelevaisuutta, ei basset hound ole oikea rotu. Jos koirasi ei halua ylittää katua, se saattaa aivan hyvin heittäytyä pitkäkseen keskelle ajotietä. Metsästysviettiä on jäljellä ja basset käyttää tarkkaa hajuaistiaan innokkaasti jälkien haisteluun. Basset hound täytyy pitää ulkona joko hihnassa tai aidatulla alueella. Muuten se karkaa mielenkiintoisen hajun perään ja omistajan epätoivoiset huudot kaikuvat kuuroille korville. Basset hound ei taatusti pysy aitaamattomalla pihamaalla muutamaa sekunttia kauempaa.  Vapaana ollessaan basset hound kulkee kaukana omistajastaan.  Bassetit eivät ole kovinkaan sukkelaälyisiä, vaan pikemminkin tuumailevia ja hitaasti syttyviä ajattelijoita. Basset hound on hyvin itsenäinen ja viihtyy pitkään omissa oloissaan. Kuitenkin basset hound alun perin laumakoirana kaipaa selkeästi muita koiria, joten sillä olisi hyvä olla toinen koira kaverina. Basset hound ei ole herkkähaukkuinen rotu. Yksin ollessa sillä on kyllä taipumusta ulvoa ja haukkua. Basset houndilla on ison koiran kauas kantautuva haukkuääni. Jos asut kerrostalon kuudennessa kerroksessa eikä talossa ole hissiä, niin älä ota basset houndia. Alle vuoden ikäisen koira ei saa antaa kulkea portaissa. Jotkut kasvattajat suosittelevat basset houndia vain omakotitaloon, jossa on aidattu piha. Basset hound on luonteeltaan rauhallinen ja rohkea. Moneen muuhun rotuun verrattuna basset houndin tuhovietti on todella pieni. Se taitaa olla vähän liian laiska tekemään tuhotöitä. Basset hound ei sovellu ulkokoiraksi. Basset houndia ei tarvitse pukea talvella, mutta sitä ei myöskään voi jättää pakkasella ulos. Sateella basset houndit eivät halua ulos. Basset hound sopii huumorintajuiselle ihmiselle. Rotu sopii myös ensimmäiseksi koiraksi. Basset ei sovellu lenkkeilijän lenkkikaveriksi, sillä bassetilla ei ole kiire, se tulee perässä maata haistellen. Jos haluaa sian sisätiloihin, on basset hound oivallinen vaihtoehto. Bassetit ovat äärimmäisen sottaisia, ne eivät opi kovin nopeasti sisäsiisteiksi, kuolaavat, sotkevat korvasa ja sitä myöten myös ympäristönsä syödessään ja juodessaan, haisevat (basset houndilla on löyhän nahan vuoksi moneen muuhun koirarotuun verrattuna voimakas ominaistuoksu) ja varistavat karvaa runsaasti. Karvaa lähtee ympäri vuoden jatkuvasti. Lyhyt karva jää sitkeästi kiinni vaatteisiin, huonekalujen kankaisiin ja mattoihin. Basset hound kieriskelee mielellään voimakkaan hajuisissa karjapihojen ja maaseutujen jätöksissä. Basset houndin pentu maksaa 800-1000 euroa. Suomessa on noin 550 basset houndia.

Hoidosta: Basset suhtautuu liikuntaan vastahakoisesti. Basset ei sovellu lenkkeilijän lenkkikaveriksi, sillä bassetilla ei ole kiire, se tulee perässä ja pysähtyy useasti nuuskimaan jälkiä. Basset hound ei ruumiinrakenteensa vuoksi voi liikkua samalla tavalla kuin muut koirarodut. Lyhyiden jalkojen, raskaan rungon ja löysän nahan vuoksi sen on vaikea hyppiä ja riehua. Basset houndia ei kannata päästää irralleen sen voimakkaan metsästysvaiston vuoksi. Mutta aidatulla alueella bassetin olisi hyvä saada kulkea vapaana, sillä se nauttii saadessaan vaellella omia aikojaan. Olisi hyvä jos basset hound pääsisi jäljestämään, mutta kauhean paljon aktiviteetteja basset hound ei tarvitse. Karvapeite on hyvin helppohoitoinen. Korvat on syytä tarkistaa n. 2-3 viikon välein tulehduksen varalta. Bassetilla on erikoislaatuiset roikkuvat silmäluomet, jotka saattavat etenkin keväisin kerätä siitepölyä ja likaa ja täten tulehtua helposti. Voit pyyhkiä silmiä silloin tällöin ja huuhdella niitä silmävedellä. 

 

Basset houndilla on vankka ruokahalu ja tämä koira on pohjattoman ahne.

Terveydestä: Basset hound on lyhytikäinen koirarotu. Se elää keskimäärin 9-10 vuotta. Basset pennun luusto kasvaa ja kehittyy aina 1 vuoden ikään asti. Tänä aikana luut ja nivelet ovat hyvin herkkiä vaurioitumaan rajuissa leikeissä ja liian pitkillä lenkeillä. Vatsalaukun kiertymää esiintyy noin 5 %:lla basset houndeista. Kyseinen äkillinen sairaskohtaus on välitöntä eläinlääkärihoitoa vaativa hengenvaarallinen tila, johon valitettavasti moni potilas menehtyy leikkaushoidosta huolimatta. Rodussa esiintyy myös mäyräkoirahalvausta, joka on tyypillinen pitkärunkoisten ja matalien koirien vaiva. Ylisuuren nahkan takia saattaa esiintyä myös ylisuurta luomirakoa (silmäluomien avoimuus altistaa silmätulehduksille) sekä silmäluomen ulos-ja sisäänkiertymistä. Iho-ongelmia esiintyy jonkun verran, sillä nahan poimuihin saattaa pesiytyä bakteereja. Bassetin iho on erityisen herkkä hiivan liikakasvulle, joka ilmenee punoittavana kutiavana ihona. Bassetin suhteettomin piirre on sen pitkät korvat; niitä on jalostettu niin pitkiksi, että ne ovat alttiita tapaturmille, ja niiden paino saattaa haitata korvakäytävien ilmanvaihtoa, jolloin korvat tulehtuvat helposti. Eläinlääkärilaskut saattavat olla huimia…  Astutusongelmia esiintyy. Juuri synnyttänyttä narttua joutuu vahtimaan pari ensimmäistä viikkoa. Se saattaa nimittäin rojahtaa koko painollaan pentujensa päälle ja sitten ihmetellä, mistä kuuluu piipitystä. Pentukuolleisuus on tämän vuoksi valitettavan korkea.

 

 

Amerikancockerspanieli

Lakelandinterrieri

 

 

Noin 40 cm

 

Beagle

Laulava uudenguineankoira

Englannincockerspanieli

Sussexinspanieli

Steinbracke

Walesinterrieri

Kääpiösanshu

Kromfohrländer

Cajun squirrel dog

Amerikanvesispanieli

Damchi

Mountain feist

Kooikerhondje

Kaikadi

Grand basset griffon vendeen

Shiba inu

Boykin spanieli

Ratonero bodeguero andaluz

Zulubull (taistelulinjainen)

Tiibetinterrieri

Keskikokoinen amerikan eskimo

Bostoninterrieri eli boston terrier eli "bostoni"

Koko:

Bostoninterrierin säkäkorkeus on 37,5 cm.

Bostoninterrieri painaa 8,5 kg. Kevyempi kuin ranskanbulldoggi.
Karvapeite:

Lyhytkarvainen.

Ulkonäöstä:

Muistuttaa ranskanbulldoggia. Hyvin lyhyt kuono.  Tasa- tai alapurenta. Silmät ovat suuret, pyöreät ja kaukana toisistaan. Pystyt korvat sijaitsevat kallon ulkoreunalla. Bostoninterrierin häntä on luonnostaan "olematon" tai muutaman sentin mittainen "töpö". Korkearaajaisempi kuin ranskanbulldoggi. Bostoninterrieri liikkuu rytmikkäästi.
Historia:

Bulldoggien ja terriereiden risteyttäminen oli yleistä Englannissa koiratappeluiden kulta-aikoina. Siirtolaisten mukana näitä koiria kulkeutui Amerikkaan. Bostonissa niistä ryhdyttiin 1850-luvun puolivälin tienoilla jalostamaan kevyempää rotua, bostoninterrieriä.

Bostoninterrieri ei nimestään huolimatta ole terrieri, eikä metsästyskoira laisinkaan, vaan rodun alkuperäinen käyttötarkoitus oli seura- ja rottakoira.

Luonne ja soveltuvuus:

Bostoninterrieri on ihanteellinen seurakoira.Vauhdikkaana koirana bostoninterrieri sopii agilitykoiraksi. Bostoninterrierin kanssa voi harrastaa myös koiranäyttelyitä, raunioita ja tokoa. Bostoninterrieri on helppo laittaa näyttelykuntoon. Palveluskoirakoeoikeutta rodulla ei ole.

Bostoninterrieri sopii vahtikoiraksi, sillä se ilmoittaa haukunnallaan vieraiden tulosta, mutta ei ole aggressiivinen. Bostoninterrieri suhtautuu vieraisiin ihmisiin erittäin positiivisesti ja innostuneesti. Bostoninterrierit ovat erittäin ihmisrakkaita ja osoittavat avoimesti mielihyvänsä tavatessaan uusia ihmisiä. Bostonit ovat yleensä heti tuttuja ja menevät rohkeasti vieraitten luo. Bostoninterrieri on lapsirakas rotu ja sopii lapsiperheen koiraksi. Lasten kanssa bostoninterrieri on pitkäpinnainen. Bostoni on sosiaalinen, joten se lähestyy toisia koiriakin ilman aggressioita. Se ei ole lainkaan riidanhaluinen. Useimmilla bostonin omistajilla onkin kaksi tai useampi koiraa. Bostoninterrieri tulee hyvin toimeen muidenkin lemmikkien kanssa (mm. kanit, hevoset). Ja onpa monella kaverinaan myös kissa tai kani. Bostoni on iso koira pienessä pakkauksessa, ei mikään hauras fifi. Rotu on saanut lempinimen "amerikkalainen herrasmies", koska se tulee niin hyvin toimeen kaikkien kanssa. Bostoninterrieri on luonteeltaan reipas, rohkea, pirteä, nokkela, terhakka, toimelias, siisti, päättäväinen, valpas, omistajaansa kiintyvä, uskollinen ja hauska.Bostoninterrieri pysyy vapaana ollessaan melko lähellä omistajaansa.Bostoninterrieri on aktiivinen, eloisa, vilkas ja taipuvainen vallattomuuteen. Tosin on myös rauhallisesti ja arvokkaasti käyttäytyviä bostoninterriereitä. Bostoninterrieri on leikkisä ja aina valmis pelaamaan pallolla.Bostoninterrieri on hyvin empaattinen koira, se myötäelää kanssasi kaikki ilot ja surut. Bostoninterrieri oppii helposti ja on tottelevainen, mutta osaa olla myös itsepäinen.Bostoninterrieri on seurallinen ja se haluaa olla mukana kaikissa perheen toimissa.Bostoninterrieri ei ole "kodintuhoaja"-rotu. Bostoninterrierillä ei ole metsästysvaistoa, joten se ei ole karkailuherkimpiä koiria. Ei sovellu ulkokoiraksi.Bostoninterrieri on kylmänarka rotu, koska sen turkki on hyvin lyhyt, eikä sillä ole alusvillaa. Talvella bostoni pitää pukea. Toisaalta lyhyt kuono ja helle ei ole erityisen hyvä yhdistelmä sekään. Jos bostoninterrieri touhuaa liikaa kuumalla ilmalla, se saa helposti hengitysvaikeuksia, mikä voi rasittaa sen sydäntä. Kuumuuden sietäminen on yksilöllistä. Jotkut makaavat kesällä auringossa kuumimmassa paikassa, joku haluaa tulla jopa saunan lauteille. Yksi läkähtyy helposti, toinen ei.Bostoninterrieri ei ole läheskään yhtä meluisa kuin terrierit. Se saattaa ilmoittaa postin ja vieraiden tulon, mutta turhaan, ihan vain haukkumisen ilosta bostoninterrieri ei hauku. Lyhyestä kuonostaan johtuen bostoninterrieri röhisee usein, sekä kuorsaa äänekkäästi nukkuessaan. Toiset omistajat ovat sitä mieltä että nämä äänet ovat rakastettavia, toisten mielestä ne taas ovat hermoja raastavia.Bostoninterrieri sopii toimeliaalle ihmiselle. Bostoninterriereitä hankkivat niin lapsiperheet, kuin vanhuksetkin, maalle ja kaupunkiin. Bostoni sopii erinomaisesti ensimmäiseksi koiraksi. Bostoninterrieri rakastaa maaseudun vapautta, mutta sopeutuu erinomaisesti myös kaupunkiasuntoon. Karvaa lähtee melko tasaisesti ympäri vuoden. Karva on lyhyttä ja vahvaa, joka jää helposti kiinni joka paikkaan.Muiden lyhytkuonoisten koirien tapaan bostoninterrierillä on taipumusta kuolaamiseen, erityisesti kun se on kiihtynyt tai haluaa jotain hyvää. Kaikki yksilöt eivät kuitenkaan kuolaa. Yleensä bostoni ei opi niin nopeasti sisäsiistiksi kuin moni iso rotu.Bostoninterrierin pentu maksaa 900-2000 euroa. Suomessa on noin 350 bostoninterrieriä.Pentuja syntyy vuosittain alle 50 ja pentua voi joutua odottamaan noin vuoden.
Hoidosta: Bostoni on todella ihanteellinen nykyajan seuralainen, sillä ei ole sellaista energiaa kuten bokserilla joten sen ei tarvitse käydä päivittäin monen tunnin lenkkejä. Se kuitenkin jaksaa tehdä jopa 10 kilometrin lenkkejä jos omistaja haluaa. Bostoninterrieri tarvitsee vapaita juoksupyrähdyksiä omassa pihassa tai koirien ulkoilutusalueella. Bostoni on aktiivinen koira, joka nauttii tekemisestä. Sen kanssa ei kuitenkaan ole pakko harrastaa. Lyhytkarvainen turkki on helppohoitoinen. Kurakelillä tämä karvan laatu on helpoin mahdollinen: se on kätevästi pestävissä ja kuivuu nopeasti pesun jälkeen. Suuret silmät puhdistetaan päivittäin.
Terveydestä: Bostoninterrieri kuuluu pitkäikäisimpiin rotuihin ja se elää yleensä 10-14 vuotta.Epilepsia on rodussa melko yleinen vaiva.140 suomalaisen bostoninterrierin polvet on tutkittu ja näistä 19,2 %:lla (27 koiralla) todettiin polvilumpion sijoiltaanmeno.  Suurimmalla osalla sijoiltaanmeno oli lievää I-astetta (11,4 %). II-asteen sijoiltaanmeno oli 7,1 %:lla ja vaikein III-asteen sijoiltaanmeno oli 0,7 %:lla. Monet bostonit ovat köyryselkäisiä, eivätkä liiku kovin hyvin. Bostoninterrierin silmät ovat alttiit tulehtumaan ja suuret silmät ovat alttiit tapaturmille. Kuitenkin vakavia onnettomuuksia, jotka päättyvät silmän menettämiseen, sattuu harvoin. Lyhyestä kuonosta johtuen varsinkin kuumalla ilmalla voi ilmetä hengitysvaikeuksia, jotka rasittavat sydäntä.Bostoninterrierillä on muihin rotuihin verrattuna suurentunut riski saada syöttösolukasvain, rintarauhaskasvain tai melanooma. Rodussa esiintyy myös allergioita.Bostoninterrierin penikoiminen on hankalaa ja vaatii usein keisarinleikkauksen.

Keskikokoinen villakoira

Hollandse smoushond

Original english bulldogge

Basenji

 

 

Alppienmäyräkoira-ajokoira eli alpenländische dachsbracke

 

Koko: Nartun säkäkorkeus on 35,5 cm. Uroksen säkäkorkeus on 39,5 cm. Mäyräkoira-ajokoira painaa 16,5 kg. Alppien mäyräkoira-ajokoira on hieman suurempi kuin saksalainen vastineensa westfallenin mäyräkoira-ajokoira.

Karvapeite: Lyhytkarvainen

Ulkonäöstä: Lyhytraajainen ja pitkärunkoinen rotu.

Historia: Rotu on kehitetty Itävallassa 1850-luvulla risteyttämällä itävaltalaisia ajavia koiria ja lyhytkarvaisia mäyräkoiria. Rodun alkuperäinen käyttötarkoitus oli metsästys ja jäljestys.

Luonne ja soveltuvuus: Erinomainen ja sisukas haavoittuneen peuran vanhojen jälkien seuraamisessa. Ajaa hitaasti ja haukkuu jäljittäessään kuuluvasti. Ei sovellu seurakoiraksi, vaan ehdottomasti vain metsästyskäyttöön. Vaikea kouluttaa tottelevaiseksi ja itsepäinen. Ei sovellu agility- tai toko harrastuksiin. Riistavietti on voimakas. Karkailee helposti. Luonteeltaan peloton. Rotu on erittäin harvinainen Itävallan ulkopuolella, eikä sitä kasvateta Suomessa eli jos haluaa tällaisen koiran, pentu pitää hakea Itävallasta asti...

Hoidosta: Vaatii paljon liikuntaa. Sen täytyy saada tehdä sitä työtä mitä se parhaiten osaa eli jäljittää haavoittunutta riistaa. Karva on helppohoitoinen.

Terveydestä: Rodun keskimääräinen elinikä on noin 12 vuotta. Kuten muillakin pitkäselkäisillä roduilla, selkävaivoja voi esiintyä.

 

 

Hairless khala medio

Bench-legged feist

Nyöriturkkinen villakoira

Bedlingtoninterrieri

Alaskan klee kai (keskikokoinen muunnos)

Amerikankarvaton terrieri (kääpiökoko)

Puli

Venäjänspanieli

Australiankääpiöpaimenkoira

Tahltaninkarhukoira

Manchesterinterrieri

Meliteo kinidio

 

 

Noin 45 cm

 

Suomenpystykorva

Pohjanpystykorva

Koolie

Eestinajokoira

Latvianajokoira

Swiss shorthaired pinscher

Töpöhäntäinen karjakoira

Pencil-tail feist

Tennessee treeing brindle

Mustanorjanhirvikoira

Labradoodle (keskikokoinen muunnos)

Berger du languedoc

Karjalais-suomalainen laika

Keeshond

Tanskanpystykorva (dansk spets)

Australiankarjakoira

Deutscher gross-spitz

Suomenlapinkoira

Nenetinpaimenlaika

Schapendoes

Kroatianpaimenkoira

Beagle harrier

Ruotsinlapinkoira

Islanninlammaskoira

Buhund

Fieldspanieli

Slovakianajokoira eli Slovensky kopov

Espanjanvesikoira

Yankee bullterrier

Pyreneittenpaimenkoira (pitkäkarvainen muunnos)

Pyreneittenpaimenkoira (lyhytkarvainen muunnos)

Catahoula bullterrier

Walesinspringerspanieli

Lagotto romagnolo

Keskikokoinen perunkarvatonkoira

Keskikokoinen inkojenkarvatonkoira

Amerikanstaffordshirenterrieri

Polski Owczarek Nizinny

Deutsche bracke

Irlanninterrieri

Vehnäterrieri

Snautseri

Tirolinajokoira

Mudi

Australiankelpie

Hairless khala grande

Pinseri

Itävallanpinseri

Victorian bulldog

Olde victorian bulldogge

Chinese chongqin dog

Iso rottaterrieri

 

 

Clumberinspanieli eli clumber spaniel

 

Koko: Clumberinspanielin säkäkorkeus on 46 cm. Uros painaa 34 kg. Narttu painaa 30 kg.

Karvapeite: Pitkäkarvainen. 

 

Ulkonäöstä: Liioitellun raskasluustoinen, hyvin vankka ja matala. Riippuvat huulet. Silmien sidekalvo on näkyvissä. Riippuvat korvat.

Historia:

Clumberspanieli kehitettiin 1700-luvulla Ranskassa risteyttämällä bassettia, alppispanielia ja vihikoiraa. Tarinan mukaan ranskalainen herttua de Noaille lähetti Ranskan vallankumouksen aikaan muutaman parhaista siitoskoiristaan turvaan Newcastlen herttualle Englantiin. Newcastlen herttua ryhtyi kasvattamaan rotua. Mahdollisesti rotuun on sekoittunut Englannissa myös valkopunaisen spanielin verta. Rodun alkuperäinen käyttötarkoitus oli toimia jäljestävänä, karkoittavana ja noutavana metsästyskoirana.

Luonne ja soveltuvuus: Clumberinspanieli on ylösajava ja noutava lintukoira, joka karkoittaa linnun piilostaan ja noutaa ammutun linnun. Rotu sopii parhaiten fasaanin ja peltopyyn metsästykseen. Clumberspanielin keskeisin ominaisuus on hitaus, johon yhdistyy erittäin tarkka vainu. Clumberinspanieli on ihanteellinen kumppani hieman ikääntyneemmille, hitaammin liikkuville metsästäjille, joiden refleksit ja reaktiovalmius ovat jo hidastuneet. Rodun metsästysominaisuudet ovat heikentyneet. Valitettavasti tämän päivän näyttelykoirat ovat kovin raskastekoisia ja suuriluisia ja siksi ne vaikeassa maastossaan työskennellessään saattavat helposti väsyä. Nykyisin suurin osa clumberinspanieleista elääkin rauhallista elämäänsä omistajiensa puutarhoissa. Se onkin viehättävä ja rakastettava seurakoira. Luonteeltaan clumberspanieli on tasainen, hyvähermoinen, luotettava, järkkymätön, päättäväinen, sopeutuvainen, hiljainen, hyväntahtoinen, avoin, ihmisystävällinen ja tasapainoinen. Rodulla ei ole taipumusta aggressiivisuuteen. Tulee hyvin toimeen toisten koirien  kanssa. Tulee toimeen myös kissojen ja muiden eläinten kanssa, jos on kasvanut niiden kanssa pennusta asti. Sopii lapsiperheeseen. Se on luotettava perheen lasten kanssa, mutta haluaa myös omaa rauhaa. Ei sovellu vahtikoiraksi. Vieraita kohtaan se on kohtelias ja pidättyväinen. Clumberspanieli on hillitympikäytöksinen kuin muut spanielit. Se on tyyni ja sisällä jopa flegmaattinen. Clumberspanieli on ehkä vähän enemmän omissa oloissaan viihtyvä kuin muut spanielit, joskus se on jopa hiukan syrjäänvetäytyvä. Clumberspanieli sopeutuu elämään myös kaupunkiolosuhteissa ja kerrostaloasunnossa. Useimpien spanieleiden tapaan clumberspanieli ei ole altis karkailemaan, vaan pysyttelee lähellä omistajaansa. Clumberspanielia ei ole helppo kouluttaa. Se on erittäin itsepäinen, mutta haluaa toisaalta myös miellyttää isäntäänsä.  Clumberspanielin metsästysvietti on hallittavissa ja kohdistuu lintuihin. Sopii ensimmäiseksi koiraksi. Rodulla on taipumusta kuorsaamiseen. Tällä koiralla on jatkuva runsas karvanlähtö. Valkoisia karvoja löytyy kaikkialta vaatteistasi, huonekalujen kankaista, matoista ja jopa ruuastasi. Usein toistuva imurointi tulee elämäntavaksi jos hankit tällaisen koiran. Rodulla on taipumusta kuolaamiseen. Kun se ravistaa päätään kuolaa lentää vaatteillesi, huonekaluille ja seinille! Clumberinspanielin kanssa voi harrastaa mm. spanieleiden taipumuskokeita, metsästyskoirien jäljestämiskokeita ja spanieleiden metsästyskokeita. Rodulla ei ole palveluskoirakoeoikeuksia. Omistajakseen clumberinspanieli tarvitsee huumorintajuisen ja kärsivällisen ihmisen, joka huolehtii koiran peruskasvatuksesta. Vuonna 2004 Suomessa arvioitiin olevan reilut 50 clumberinspanielia. Pentuja syntyy vuodessa kymmenkunta.

Hoidosta: Liikunnantarve vähäinen. Jos kääpiöspanieleita ei lasketa, clumberinspanieli vaatii spanieliroduista vähiten liikuntaa. Kävelylenkki riittää sille. Turkki kammataan ja harjataan kerran viikossa. Korvat ja silmät puhdistetaan säännöllisesti keitetyllä vedellä.

Terveydestä: Rotu on lyhytikäinen. Suuren massan ihannointi clumberinspanielin jalostuksessa on johtanut ylilyönteihin, eivätkä luuston ja nivelten viat ole epätavallisia. Tätä muuten ihastuttavaa rotua kiusaavat lonkkavika, silmäviat (perinnöllinen kaihi, silmäluomien sisäänpäin kiertyminen) ja atooppinen ihottuma. Rotu on tunnettu siitä, että se saattaa nielaista vierasesineitä.

 

 

Telominkoira

 

 

Entlebuchinpaimenkoira eli entlebucher sennenhund

 

Koko: Pienin sveitsinpaimenkoirista. Nartun säkäkorkeus on 46 cm ja uroksen 48 cm. Entlebuchinpaimenkoira painaa 29 kg.

Karvapeite: Lyhytkarvainen.

Ulkonäöstä: Häntä voi olla synnynnäisesti töpö. Riippuvat korvat, mikä altistaa korvatulehduksille. Syvä ja leveä rintakehä altistaa rodun hengenvaaralliselle mahalaukun kiertymälle. 

Historia: Entlebuchinpaimenkoira on ikivanha sveisiläinen koirarotu. Rodun alkuperäinen käyttötarkoitus oli karjan ajaminen, pihan vahtiminen ja maitokärryjen vetäminen. Karjaa entlebuchinpaimenkoira paimensi varsin erikoisella tavalla; tarvittaessa se hyppäsi ja näykkäisi nautaa takamuksesta.

Luonne ja soveltuvuus: Entlebuchinpaimenkoira soveltuu neljästä sveitsinpaimenkoirasta parhaiten maatilan vahtikoiraksi, koska sillä on vartiointiin tarvittavaa terävyyttä. Se ei kuitenkaan ole luonteeltaan aggressiivinen, sillä se reagoi ainoastaan vaaratilanteessa eikä esimerkiksi näyttelykehässä. Siinä on luontaista jämeryyttä, sillä kouluttamattomanakin se puolustaa isäntäänsä ja perhettään aina tarpeen tullen. Simuloidussa hyökkäystilanteessa entlebuchinpaimenkoirat haukkuvat, mutta eivät peräänny askeltakaan. Entlebuchinpaimenkoira on valpas. Entlebuchinpaimenkoiraa arvostetaan kotimaassaan karjanpaimentajana. Itävallassa entlebuchinpaimenkoiria on koulutettu etsimään ja pelastamaan lumivyöryn uhreja. Sveitsissä rotua käytetään poliisikoirana. Entlebuchinpaimenkoiran kanssa voi harrastaa palveluskoirakokeita. Rotu ei sovellu pelkäksi seurakoiraksi, vaan se on työ- ja harrastuskoira. Entlebuchinpaimenkoira on luonteeltaan tasapainoinen, itsenäinen, itsevarma, rohkea, itsepäinen, dominoiva, toimelias ja sitkeä uurtaja. Suhtautuu ystävällisesti muihin koiriin. Lapsirakas. Nuoret koirat (noin 2-vuotiaiksi asti) ovat taipuvaisia peuhaamaan ja hyppimään suurella tarmolla ja voivat kaataa pienen lapsen. Tämän vuoksi rotua ei suositella perheeseen jossa on pieniä lapsia. Myös taipumus näykkiä liikkuvia lapsia on liian voimakas monilla entlebuchinpaimenkoirilla. Uskollinen ja hyvin kiintynyt omistajiinsa, se voi jopa kuolla surusta omistajansa kuoltua. Vieraisiin ihmisiin se suhtautuu pursuavan ystävällisesti, kohteliaasti, pidättyväisesti tai hieman epäluuloisesti. Monilla entlebuchinpaimenkoirilla on suojeluvaistoa vieraita kohtaan. Tämän vuoksi ne tarvitsevat laajamittaista sosiaalistamista. Ilman huolellista sosiaalistamista siitä voi tulla epäluuloinen tai varovainen kaikkia kohtaan.  Terävyyttä esiintyy, ja koira voi käyttää hampaitaan. Entlebuchinpaimenkoira on pikemminkin nokkela kuin älykäs. Entlebuchinpaimenkoiran urheilulliset ominaisuudet ovat paremmat kuin muilla sveitsinpaimenkoirilla. Entlebuchinpaimenkoira on eloisa ja aktiivinen. Varsinkin nuorena se on riehakas ja elämäniloinen hyppijä. Entlebuchinpaimenkoiralla ei ole metsästysviettiä. Pysyy vapaana ollessaan suhteellisen lähellä omistajaansa. Monipuolinen työkoira, joka on kykenevä oppimaan paljon, mutta joka omaa myös itsenäisen luonteen ja jonka koulutus ei välttämättä ole ihan helppoa. Se on kuitenkin oppivaisempi kuin muut sveitsinpaimenkoirat. Miellyttämisenhaluinen ja tottelevainen, mutta myös voimakastahtoinen ja itsepäinen. Varsinkin murrosiässä koira voi testata rajojaan. Rodulla on taipumusta ajaa takaa ja näykkiä kaikkea liikkuvaa, kuten lapsia, hälkkääjiä, pyöräilijöitä, autoja ja muita eläimiä. Jos se ei saa tarpeeksi liikuntaa ja tekemistä, siitä voi tulla riehakas tai ikävystynyt, mikä usein ilmenee haukkumisena tai tuhoamisena. Ikävystynyt entlebuchinpaimenkoira voi tuhota kotisi yhdessä päivässä! Entlebuchinkarjakoira on jalostettu haukkumaan työskennellessään, joten se voi olla herkkähaukkuinen. Rotua ei suositella kerrostaloon. Entlebuchinpaimenkoira sopii maanviljelijälle, joka tarvitsee monipuolisen yleiskoiran tai aktiiviselle ulkoilmaihmiselle. Pienen kokonsa ansiosta se mahtuu hyvin esim. autoon. Näin lyhytkarvaiseksi koiraksi entlebuchinpaimenkoirasta lähtee enemmän karvaa kuin saatat kuvitella!  Karva tarttuu pitävästi vaatteisiisi, huonekalujen kankaisiin ja mattoihin. Karvanlähdön aikaan turkkia kannattaa harjata. Suomessa on noin 30 entlebuchonpaimenkoiraa eli rotu on hyvin harvinainen.

Hoidosta: Tarvitsee runsaasti reipasta liikuntaa. Asianmukaisesti koulutettuna entlebuchinpaimenkoiraa ei tarvitse pitää kiinni maastossa, koska sillä ei ole metsästysviettiä. Entlebuchinpaimenkoiralle täytyy antaa jokin työtehtävä. Paimennus, kuormanveto, kärryjen veto, jäljestys, frisbeellä leikkiminen, pallon hakeminen ja tottelevaisuuskoulutus ovat sopivaa toimintaa tälle koiralle.Entlebuchinpaimenkoiran turkinhoito ei tuota ongelmia, sillä lyhyt karvapeite on hyvin helppohoitoinen. Entlebuchit ovat helppoja ruokittavia, ja jos niille annetaan tilaisuus, niistä tulee hiukan pulleita.

Terveydestä: Rotu on pitkäikäinen ja elää 11-15 vuotta. Rotu on kaikkialla niin harvinainen, että jalostusmateriaalin suppeus sinänsä aiheuttaa alttiuden perinnöllisille vioille ja sairauksille. Lonkkavikaa esiintyy noin 65 %:lla kuvatuista.

 

 

Pumi

 

 

Noin 50 cm

 

Harmaa norjanhirvikoira

Novascotiannoutaja

Lyhytkarvainen istrianajokoira

Smoolanninajokoira

Berninajokoira

Zulubull (metsästyslinjainen)

Bang-kaew dog

Viiriäiskoira

Karkeakarvainen steirinvuoristoajokoira

Bohemian shepherd

Sileäkarvainen itävallanajokoira

Larson lakeview bulldogge

Taiwan dog

Karkeakarvainen istrianajokoira

Kai inu

Shikoku

Englanninspringerspanieli

Portugalinvesikoira

Hokkaido-ken

Sanshu

Dakotah shepherd

Dunkerinajokoira

Jugoslavianvuoristoajokoira

Karkeakarvainen bosnianajokoira

Kolmivärinen jugoslavianajokoira

Wolfspitz

Gotlanninajokoira

Harrieri

Balkaninajokoira

Posavski gonic

North American Indian dog

Katalonianpaimenkoira

Kuubandoggi

Stephens cur

Bullterrieri

Unkarinajokoira eli kopo lyhytraajainen muunnos

Bordercollie

Lapinporokoira

Sage ashayeri dog

Kerrynterrieri

Australianpaimenkoira

Stabyhoun

Chinese bullterrier

Pienimünsterinseisoja

Whippet

Syyrianpaimenkoira

Kreikanajokoira

Chow chow

 

 

Bretoni

 

Koko:Seisojista pienin. Uroksen säkäkorkeus on 49,5 cm. Nartun säkäkorkeus on 48,5 cm. 

 

Uros painaa 18 kg. Narttu painaa 15,5 kg.

Karvapeite: Karvapeite on lyhyehköä ja rungonmyötäistä. Korvissa ja raajojen takaosissa pitkät hapsut.

Ulkonäöstä: Kevyehkörakenteinen koira. Muistuttaa ulkoiselta olemukseltaan spanielin ja setterin risteytystä.  Keskipitkä kuono. Korvat riippuvat. 

 

Historia: Bretoni syntyi Ranskassa 1800-luvun lopulla risteyttämällä bretagnelaisia lintukoiria, settereitä, pointtereita ja spanieleita. Bretonin alkuperäinen käyttötarkoitus oli seisova ja noutava lintukoira

Luonne ja soveltuvuus: Suurin osa Suomen bretoneista on käytännön metsästyskoiria. Bretoni on seisova, karkottava ja noutava lintukoira. Bretoni sopii lehtokuroan, peltopyyn ja fasaanin metsästykseen. Bretonilla on valtava into hakea riistaa.  Bretonilla on erinomainen tuulenkäyttökyky. Sitkeänä, tarmokkaana ja uutterana koirana bretoni voi viettää koko päivän metsällä.  Karkeakarvainen saksanseisoja on suorempi tekemään mitä pyydetään ja sillä isännän kunnioitus kasvaa mitä enemmän siltä vaaditaan. Bretoni saattaa ajatella että tee itse sitten, jos ei kelpaa. Karkeakarvainen saksanseisoja on sellainen tyhmänrehellinen ja tekee mitä on opetettu. Bretoni ajattelee itse enemmän ja yrittää varsinkin kauempana isännästään luistaa käskyistä. Suurimmat ongelmat metsästyksen yhteydessä tulevat yleensä tottelevaisuuden puutteesta joka taas johtuu puutteellisesta koulutuksesta. Bretoni ei ole ns. yhden miehen koira, vaan sen voi vaikka lainata kaverille metsästysavuksi. Koska kyseessä on käyttökoira, eivät kasvattajat yleensä halua myydä pentuja pelkästään seurakoiriksi. Ei sovellu vahti-, vartio-, eikä suojelukoiraksi. Bretoni ottaa vieraat vastaan häntä tai oikeammin koko takapuoli tyytyväisesti heiluen. Bretonin kanssa voi harrastaa agilityä, tokoa, raunioita tai verijälkeä. Rodulla ei ole palveluskoirakoeoikeuksia. Kätevä koko on yksi perustelu juuri bretonin valitsemiselle muiden seisojien joukosta. Luonteeltaan bretoni on lempeä, ihmisystävällinen, erittäin sosiaalinen, avoin, iloinen, reipas, hyvin innokas, erittäin energinen, vilkas, eloisa, touhukas, vauhdikas, tarmokas ja valmis toimintaan. Bretonin ei aina ole helppo hallita riehakkuuttaan. Jos bretoni ei saa tarpeeksi liikuntaa ja toimintaa, siitä tulee yliaktiivinen, riehakas tai ikävystynyt mikä ilmenee yleensä haukkumisena tai tuhoamisena. Bretoni on helppo kouluttaa. Bretoni on pehmeäluonteinen ja herkkä koira. Palveluhaluinen, nöyrä ja miellyttämisenhaluinen. Bretonin rotuominaisuuksiin kuuluu myös tietty itsepäisyys ja se tottelee vain jos sitä huvittaa. Välillä se ei kuule eikä näe mitään. Tosin on myös breroneja jotka tottelevat ihailtavan kuuliaisesti isäntänsä käskyjä. Bretoni ei yleensä ole altis karkailemaan. Ystävällinen toisille koirille. Voi jahdata kissoja, mutta tämä on kiinni koulutuksesta. Sopii erinomaisesti lapsiperheeseen. Lapsirakas jos on kasvanut lasten kanssa pennusta lähtien. Seurallinen bretoni on aina siellä missä muukin perhe. Rodussa esiintyy eroahdistusta, joka ilmenee haukkumisena tai tuhoamisena kun koira joutuu olemaan yksin kotona. Jos sinä olet töissä kaiket päivät, bretoni ei ehkä ole paras rotuvalinta sinulle. Bretonilla on erittäin voimakas metsästysvietti. Ei sovellu ulkokoiraksi. Kokonsa ja sopeutuvan luonteensa ansiosta bretoni sopii myös kaupungissa asuvan metsästäjän koiraksi. Pienikokoinen koira ei tarvitse paljon tilaa. Haukkuu vain vähän. Rotu sopii lempeäluonteiselle metsästäjälle, joka rakastaa luonnossa liikkumista myös koiranilmalla. Bretonista lähtee karvaa enemmän kuin saatat kuvitella. Karva tarrautuu huonekalujen kankaisiin ja vaatteisiin. Ei kuolaa. Sopii ensimmäiseksi koiraksi. Pientä koiraa on helppo kuljettaa mukana. Bretoni tarvitsee laajamittaista sosiaalistamista ihmisiin ja epätavallisiin asioihin ja ääniin, jotta rodulle ominainen \\\"pehmeys\\\" ei muuttuisi arkuudeksi tai pelokkuudeksi. Rodulla on taipumusta alistumisvirtsaamiseen eli se voi pissata alleen ollessaan jännittynyt tai hermostunut. Suomessa on noin 400 bretonia.

Hoidosta: Bretoni tarvitsee runsaasti liikuntaa. Rakastaa metsässä kulkemista ja vapaana maastossa tapahtuvaa liikuntaa. Sen täytyy saada kirmata vapaana päivittäin. Energisyytensä ja voimakkaan riistaviettinsä vuoksi bretoni tarvtsee virikkeitä. Bretonin olisi hyvä päästä lintujahtiin metsästäjän kanssa. Jos käytännön metsästykseen ei ole mahdollisuutta, bretoni purkaa toiminnanhaluaan mieluusti agilityyn, tokoon, raunioille tai jäljestykseen, mutta pelkäksi lemmikiksi bretoni ei sovellu! Bretonin turkki on melko helppohoitoinen.

Terveydestä: Bretoni elää 10-14 vuotta. Pienestä koostaan huolimatta rodulla esiintyy yllättävän paljon lonkkavikaa: yli 50 % bretoneista on lonkkavikaisia. Pieni populaatio pakottaa käyttämään jalostukseen myös C-lonkkaisia koiria. Rotu lisääntyy pääsääntöisesti normaalisti.

 

 

Keskikokoinen andalusianpodenco

Keskikokoinen portugalinpodenco

Baijerinvuoristovihikoira

Hannoverinvihikoira

Kishu

 

 

Shar pei

 

Koko: Shar pein säkäkorkeus on 47,5 cm. Shar pei painaa 23 kg.

Karvapeite: Lyhytkarvainen.

Ulkonäöstä: Shar peista on kaksi eri ulkomuototyyppiä: alkuperäinen bone mouth sekä jalostetumpi meat mouth, joita on suurin osa kannasta. Shar pei pennun nahka on kauttaaltaan runsaasti poimuttunut.  Aikuisella shar peillä on yleensä poimuja vain naamassa, kaulassa ja hartioilla. Rypyt altistavat tämän koiran ihosairauksille. Shar peitä ei kyllä voi hyvällä tahdollakaan sanoa kauniiksi. Sen pää on kuin virtahevolla, vartalo kuin sarvikuonolla ja sen kuono on turpea. Shar pein korvat ovat päänmyöntäiset eivätkä ne siten pääse tuulettumaan, minkä vuoksi rotu on altis korvatulehduksille. Kitalaki, ikenet, huulien limakalvot ja kieli ovat sinimustat, mikä on rodun erikoispiirre. 

Historia: Shar pei on kotoisin Kiinasta, jossa rotu on tunnettu jo ainakin 2000 vuoden ajan. Shar pei polveutuu luultavasti lyhytkarvaisesta chow chowsta, paariakoirista ja tiibetinmastiffista. Shar pein alkuperäinen käyttötarkoitus oli suurriistan (mm. villisian) metsästys ja vahtikoira. Mutta rotua on käytetty myös taistelukoirana koiratappeluissa. 1940-luvulla Kiinan kommunistihallitus langetti suuren koiraveron ja kielsi koiranpidon monin paikoin. Tämän takia rotu hävisi Kiinasta ja vain muutamia yksilöitä säilyi Hong Kongissa. Amerikkalaiset erikoisuuden tavoittelijat kuitenkin kiinnostuivat rodusta ja ostivat kaikki saatavilla olevat koirat, mutta yhteensä koiria saatiin vain alle kaksikymmentä (eli rotu on hyvin sukusiittoinen!).  Osa amerikkalaisista kasvattajista alkoi jalostamaan rodusta erittäin ryppyistä ja koirat kärsivät monista terveysongelmista ryppyjensä takia. Koska jalostusmateriaali oli vähäistä, oli kaikkia mahdollisia yksilöitä käytettävä jalostukseen ja näin perinnölliset sairaudet yleistyivät rodussa huimasti. Vuoden 1981 Guinnessin ennätyskirjan mukaan rotu oli maailman harvinaisin, koska sitä tavattiin vain Yhdysvalloissa ja sielläkin rodun edustajia oli vain 215 yksilöä.

Luonne ja soveltuvuus: Rotu sopii seurakoiraksi. Luonteeltaan shar pei on tasainen,  rauhallinen, rohkea,  itsenäinen, voimakastahtoinen ja dominoiva. Shar pei on vaikea kouluttaa tottelevaiseksi. Rotua pidetään itsepäisenä, eikä se aina tottele käskyjä orjallisesti. Itsepäisyys rajoittaa mm. agilityn ja tokon harrastamista. Toisia koiria kohtaan shar pei on dominoiva tai aggressiivinen. Ei tule toimeen varsinkaan samaa sukupuolta olevien koirien kanssa. Shar peillä on vielä taisteluviettiä jäljellä (rotuahan on alun perin käytetty taistelukoirana),joten tappeluita syntyy helposti. Shar peillä on riistaviettiä vielä tallella (rotuahan on aikoinaan käytetty mm. suurriistan metsästykseen), ja niillä on voimakas vaisto ajaa takaa jäniksiä, kissoja ja muita pakenevia eläimiä. Jos koira tapaa lapsia kun se on vielä pentu, sillä ei yleensä tule olemaan myöhemminkään ongelmia lasten kanssa. Shar pei kiintyy syvästi omistajaansa ja on hyvin uskollinen ja omaa väkeään kohtaan ystävällinen koira. Shar pei haluaa olla näköyhteyden päässä omista ihmisistään, tämä ei kuitenkaan tarkoita, että se pyörisi jaloissasi paimenkoiran tavoin. Shar peiltä löytyy vartiointiviettiä (onhan sitä käytetty vahtikoirana), joka varsinkin uroksilla voi olla jopa erittäin voimakas. Shar pei on pidättyväinen, mutta sen ei kuuluisi olla epäystävällinen vieraita kohtaan. Aggressiivisuutta kuitenkin esiintyy joissakin linjoissa (varsinkin jos koiraa ei ole sosiaalistettu tarpeeksi). Shar pei arastelee vieraiden ihmisten äkillisiä kosketuksia. Ilman huolellista sosiaalistamista shar peistä voi tulla epäluuloinen kaikkia kohtaan, mikä voi johtaa puremiseen. Ei hauku paljoa, mutta saattaa ilmoittaa mielestään epäilyttävistä asioista. Rodulla on taipumusta tuhisemiseen ja kuorsaamiseen. Joidenkin ihmisten mielestä nämä äänet ovat rakastettavia, toisten mielestä hermoja raastavia. Sopeutuu elämään kaupunkioloissa ja kerrostaloasunnossa. Rotu ei sovellu ulkokoiraksi. Shar pei on hyvin herkkä helteelle ja saa helposti lämpöhalvauksen. Shar pei soopii määrätietoiselle ja varmalle ihmiselle. Jos sinä olet liian epävarma koiran mielestä, shar pei tulee ottamaan haltuunsa pomon paikan perheessä! Varsinkaan urosta ei suositella ensimmäiseksi koiraksi. Shar peistä lähtee karvaa. Joillakin shar peillä on taipumusta kuolaamiseen. Shar pei oppii sisäsiistiksi yleensä jo hyvin nuorena, aikaisemmin kuin muut koirat. Shar pein pennut ovat hyvin kalliita ja ne maksaa noin 1400 euroa. Suomessa on noin 200 shar peitä.

Hoidosta: Pärjää kohtuullisella liikunnalla. Helteellä shar peitä ei saa ylirasittaa, koska rotu on herkkä kuumuudelle. Poimuinen nahka vaatii yhtä paljon huolenpitoa kuin pitkäkarvaisen koiran turkki. Shar pei täytyy pestä usein shampoolla. Lyhyt karva ei vaadi harjaamista. Shar pei ei kuulu trimmattaviin rotuihin.

Shar Pein korviin täytyy kiinnittää huomiota ja puhdistaa ne säännöllisesti, sillä huonon ilmankierron vuoksi ne ovat muutoin alttiita korvatulehduksille. Noin 50 % shar peistä on allergisia joillekin ruuille, mikä voi tehdä sen ruokinnasta hankalaa.

Terveydestä: Shar pei on lyhytikäinen rotu ja elää noin 10 vuotta. Shar peitä pidetään maailman sairaimpana koirarotuna. Sen vuoksi sen jalostus on ollut monissa maissa säänneltyä tai kiellettyä. Suomessakin shar peiden rekisteröiminen ja kasvattaminen oli vuosien ajan kielletty, mutta nykyisin shar pei on EU:n myötä taas hyväksyttyjen rotujen kirjoissa. On sanottu, että \\\"jos haluat tukea eläinlääkäriäsi suurilla rahamäärllä, hanki shar pei!\\\". Noin 50 % shar peistä kärsii iho-ongelmista. Yleisimmin iho-ongelmat johtuvat ruoka-aineallergioista, joita tällä rodulla esiintyy useammin kuin muilla roduilla. Omalaatuinen nahka aiheuttaa shar peille omanlaisiaan ongelmia, sillä nahka hautuu ihottumille, ihopoimut tulehtuvat herkästi, nahka haittaa näkemistä ja voi hangata koiraparan silmien sarveiskalvot pilalle. Jotkut kasvattajat antavat eläinlääkärin tikata silmänympärysnahan pentujen ollessa 4-8 viikon ikäisiä. Rodussa esiintyy liioiteltua alahuulta (jossa alahuuli kääntyy alaetuhampaiden päälle ja tämä vaiva vaatii kirurgista korjausta), kasvaimia, kyynärnivelen dysplasiaa, amyloidoosia (eli valkuaisaineen kasautumista munuaisiin ja maksaan), silmäluomen sisäänkääntymistä (hoitona pennuilla tikkaus ja aikuisilla kirurginen hoito), kirsikkasilmää ja shar pei -kuumetta. Shar pein päänmyötäiset korvat eivät pääse tuulettumaan kunnolla, mikä altistaa rodun korvatulehduksille.  

Shar pein pennut laitetaan alulle keinosiemennyksellä ja ne syntyvät keisarinleikkauksella.

 

 

Serra de airesinpaimenkoira

Jindo

Cerdanyanpaimenkoira

Chinese bulldog

Black mouth cur

Madeira farm dog

Valley bulldog

Pieni anglo-francais

Cirneco dell\\\'etna

Espanjanajokoira

Briquet griffon vendeen

Griffon fauve de bretagne

Chippiparai

Barbet

Juranajokoira bruno

Petit griffon bleu de gascogne

Pitkäkarvainen whippet

Titán bull-doggé

Australian bulldog

Seiskarin hyljekoira

Sveitsinajokoira

Luzerninajokoira

Irish Staffordshire bull terrier

Amerikanpitbullterrieri eli pit bull terrier eli APBT eli \"pitti\"

Koko:

Säkäkorkeus on yleensä noin 50 cm.

Game-linjan pitbullterrieri painaa noin 22,5 kg ja chevy-linjan pitbullterrieri painaa noin 40 kg. Chevy-linjan pitit ovat kuitenkin sekarotuisia mastiffi-risteytyksiä.

Karvapeite:

Lyhytkarvainen.

Ulkonäöstä:

Muistuttaa ulkonäöltään amerikanstaffordshirenterrieriä, eikä ulkonäön perusteella voi päätellä kumpi rotu on kyseessä. Erittäin lihaksikas koira.

Historia:

Amerikanpitbullterrierin, amerikanstaffordshirenterrierin, staffordshirenbullterrierin ja bullterrierin historia ja alkuperä on pitkälti yhteinen. Pitti edustaa tähän päivään saakka käytännöllisesti katsoen muuttumattomana säilynyttä työkoiratyyppiä. Amerikanstaffordshirenterrieri ja staffordshirenbullterrieri ovat tämän koiratyypin eri mantereilla kehittyneitä näyttelyversioita.

Pitin alkuperäinen käyttötarkoitus oli toimia koiratappeluissa, suojelukoirana, karjankasvattajien ja teurastajien apurina karjan erottelussa ja käsittelyssä, sekä sotakoirana. Pit bull terrieri oli eniten palkittu sotakoira 1. maailmansodassa.

Luonne ja soveltuvuus:

Pitbull kykenee monenlaiseen työhön: pelastuskoiraksi, terapiakoiraksi, villisianmetsästäjäksi, poliisikoiraksi (USA:ssa) ja huumekoiraksi (USA:ssa).

Pittiä käytetään Amerikassa laittomissa koiratappeluissa. 

Pitti sopii harrastuskoiraksi taakanvetokilpailuihin, voimavetoon ja jäljestykseen. Yleensäkin rodulle sopivia harrastuksia ovat sellaiset, joissa se voi käyttää lihaksiaan ja sinnikkyyttään. Taakanvedossa alle 15 kiloinen pitti pystyy vetämään keskimäärin 216 kg (ennätys on 790 kg) ja  25-30 kiloinen pitti pystyy vetämään keskimäärin 500 kg (ennätys on 1440 kg). Vertauksen vuoksi 25-30 kiloinen siperianhusky pystyy vetämään keskimäärin 227 kg (ennätys 415 kg), joten pitti on erittäin voimakas koira! Rodulla ei ole palveluskoirakoeoikeuksia. Pitbullin kanssa ei voi osallistua Suomen Kennelliiton järjestämiin näyttelyihin, koska rotu ei ole FCI:n hyväksymä.

Jos haluat vain lemmikkikoiraa, etkä halua harrastaa koirasi kanssa mitään (esim. taakanvetoa tai suojelua), pitin hankkimista ei suositella.

Pit bull terrierin vartiointivaisto vaihtelee korkeasta nollaan. Yleensä se on vieraita kohtaan niin ihmisystävällinen, avoin ja elämäniloinen kasvojen pussaaja, ettei siitä ole vahdiksi. Kuitenkin pittiä pidetään toiseksi parhaana suojelukoirarotuna amerikanbulldogin jälkeen. Sen suojeluvaisto on voimakas. Pitbulli on maailman pelätyin koirarotu.

Huonon maineensa rotu on saanut siitä, että rikolliset ovat kouluttaneet koiransa hyökkäämään eläinten ja jopa ihmisten kimppuun. Pitbullterrierin pito on paikoin jouduttu jopa kieltämään rodun vaarallisuuden takia. Ruotsissa pitbullin pito on kielletty. Joihinkin Pohjois-Amerikan osiin pitbulleilta on pääsy kielletty. Iso-Britaniassa pitbullit steriloidaan ja varustetaan kuonokopalla. Pitbullien ärsytyskynnystä on jalostuksella tietoisesti madallettu. Näin on saatu aikaan herkästi, jopa varoituksetta hyökkäävä koira. Päästyään kiinni saaliiseen tai viholliseen, tämän vastustelu vain kasvattaa koiran aggressiota ja saa sen hyökkäämään entistä kovemmin. Päinvastoin kuin tavalliset koirat, pitbull ei tajua ärsykkeitä, jotka vaimentavat aggressiivista käyttäytymistä. Aggressiivisella käytöksellään pitbull saavuttaa eräänlaisen endorfiinihumalan, joka saa koiran suorastaan etsimään tappelutilanteita.

Kaikki koirat, varsinkin alkujaan aggressiivisiin tarkoituksiin jalostetut, on totutettava pennusta alkaen ihmisiin, muihin eläimiin ja erilaisiin ympäristöihin. Ilman huolellista sosiaalistamista ne saattavat olla epäluuloisia kaikkia kohtaan, mikä voi johtaa aggressiivisuuteen ihmisiä kohtaan.

Pitbull on luonnostaan äärimmäisen aggressiivinen toisia koiria kohtaan. Ei sovellu koirapuistokoiraksi. 

Pitbulleilla on voimakas vaisto ajaa takaa kissoja ja muita pakenevia eläimiä. Pitbull on kykenevä vakavasti vahingoittamaan tai tappamaan muita eläimiä. Vaikka jotkut yksilöt elävät rauhanomaisesti lemmikkieläimiä täynnä olevassa talossa, on aina olemassa riski että uinuva saalistusvaisto saattaa yhtäkkiä leimahtaa.

Korkean kipukynnyksensä ansiosta tämä koira sietää hyvin rajuakin käsittelyä perheen lasten taholta. Rotua ei kuitenkaan suositella perheeseen, jossa on ihan pieniä lapsia, koska nuoret pitit (noin 2-vuotiaiksi asti) ovat taipuvaisia peuhaamaan ja hyppimään suurella voimalla ja voivat kaataa pienen lapsen. Pitbull saattaa myös suojella oman perheen lapsia heidän kavereiltaan tuhoisin seurauksin mikäli lasten välille tulee riitaa.

Pitti on luonteeltaan uskollinen, perheeseensä kiintynyt, helposti innostuva, peloton, hyvin voimakasluontoinen ja dominoiva. Pitit osaavat hymyillä. Pitti on leikkisä ja vilkas koira.

Parhaimmillaan pit bull on monikäyttöinen työkoira, mutta se on itsenäinen ja haluaa pitää oman päänsä, eikä sen kouluttaminen ole mikään helppo juttu. Monet pit bullit ovat hyvin itsepäisiä. Jos pit bull ei saa tarpeeksi liikuntaa ja toimintaa, siitä tulee riehakas ja ikävystynyt (mikä ilmenee tuhoamisena, kuoppien kaivamisena puutarhaan ja haukkumisena). Ikävystynyt pit bull on kuuluisa siitä että se voi vaikkapa repiä sohvasta täytteet ulos! Pentuaikana tuhoaminen on tämän rodun kohdalla ennemminkin sääntö kuin poikkeus.

Pitbull ei sovellu ulkokoiraksi. Jos haluat pit bullisi pysyvän pihalla, piha täytyy aidata. Aidan tulee olla korkea ja sen tulee jatkua myös maanalle, jottei pit bull kaivaudu sen alitse.

Sopii parhaiten lämpimään ilmastoon. Pärjää -15 asteen pakkasessa niin kauan kun pysytään liikkeellä. Ulos ei näillä lämpötiloilla pitbullia voi jättää.

Pitbull sopeutuu elämään kaupunkioloissa ja kerrostaloasunnossa, koska se ei ole kovin äänekäs.

Pitbull vaatii määrätietoisen omistajan, joka pystyy ohjaamaan koiransa tarmon oikeisiin uomiin. Pitbull ei sovellu ensimmäiseksi koiraksi. Karvaa lähtee koko ajan. Kuolaa jonkin verran.

Chevy-linjan pitbullin pennut maksavat Suomessa lähemmäs 2000 euroa.

Hoidosta:

Vaatii paljon säännöllistä liikuntaa. Pit bull täytyy pitää kytkettynä yleisellä paikalla, jotta vältyttäisiin koiratappeluilta!

Pitbull on työkoira joten se tarvitsee liikunnan lisäksi myös muuta puuhaa esim. taakanvetoa.

Pitbullin turkki ei juuri kaipaa hoitoa.

Terveydestä:

Pitbullin keskimääräinen elinikä on 12 vuotta.

Rodulla esiintyy maailmanlaajuisesti kilpirauhasen sairautta (noin 12 %:lla), lonkkavikaa (yli 22%:lla 483 tutkitusta), kyynärniveldysplasiaa (yli 14 %:lla tutkituista 106 koirasta), synnynnäistä sydänvikaa ja kasvaimia.

Suuri meksikonkarvatonkoira

 

 

Noin 55 cm

 

Suomenajokoira

Kultainennoutaja

Faaraokoira

Artesien normand

Liettuanajokoira

Englanninpaimenkoira

Eurasier

Blue lacy

Farm collie

Silkkivinttikoira

Korthalsingriffoni

Vanhaenglanninbulldoggi

Goldendoodle

Artoisinajokoira

West country harrier

Perdiguero navarro

Spanish bulldog (presa de toro)

Carolinankoira

Haldeninajokoira

Pieniranskanseisoja

Petit gascon saintongeois

Wetterhoun

Vanha tanskankanakoira

Titan terrier

Venäläis-eurooppalainen laika

Portugalinseisoja

Banter bulldogge

Suomenlahden hyljekoira

Irlanninvesispanieli

Siqha

Cao da castro laboreiro

Aidi

Perro de presa mallorquin

Länsisiperianlaika

Segugio italiano (lyhytkarvainen)

Segugio italiano (karkeakarvainen)

Thai ridgeback

Valkoinen ruotsinhirvikoira

Kaanaankoira

Dogue brasileiro

Hamiltoninajokoira

Hygeninajokoira

Krazski ovcar

Baskipaimenkoira

Labradorinnoutaja

Pontaudemerinspanieli

Juranajokoira st. hubert

Ranskanspanieli

Karjalankarhukoira

New zealand huntaway

Mountain cur

Mountain view cur

Partacollie

Catahoula pit bull dog

Bourbonnaisinseisoja

Keskikokoinen anglo-francais

Petit bleu de gascogne

Pitkäkarvainen collie

Schäferpudel

Lyhytkarvainen collie

Treeing walker coonhound

Siperianhusky

Dingo

Dorset olde tyme bulldogge

Dalmatiankoira

Samojedinkoira

 

 

Appenzellinpaimenkoira eli appenzeller sennenhund

 

Koko: Uroksen säkäkorkeus on 55 cm ja nartun säkäkorkeus on 52 cm. Narttu painaa 25 kg ja uros painaa 29 kg. 

 

Karvapeite: Lyhytkarvainen.

Ulkonäöstä: Ainoa sveitsiläisistä paimenkoirista, jolla on kiertyvä häntä. Korvat riippuvat.

Historia: Rotu on kotoisin Sveitsistä.  Rodun alkuperäinen käyttötarkoitus oli karjan kuljetus, kärryjen veto (esim. juustojen ja maidon kuljettaminen torille myyntiin) ja maatilan vahtiminen. Appenzelli työskenteli yksin ollessaan täysin oman harkintansa mukaan. Korkea puolustushalu ja terävyys olivat tarpeellisia, samoin epäluulo vieraita kohtaan. Appenzellien luonnetta on jalostettu Suomessa jo 40 vuotta sosiaalisemmaksi, ja siinä on onnistuttu. Euroopassa tuomarit ovat hämmästelleet suomalaisten appenzellinpaimenkoirien luoksepäästävää luonnetta, mikä on siellä harvinaista. Useat Skandinavian ulkopuoleiset tuomarit eivät koske lainkaan appenzelleihin juuri niiden huonon luonteen takia.

Luonne ja soveltuvuus: Appenzellinpaimenkoiran paimennusvietti on hyvin säilynyt, ja rotu soveltuukin erinomaisesti alkuperäiseen työhönsä lehmäpaimeneksi. Sitä käytetään lehmien paimentamiseen myös Suomessa. Appenzellinpaimenkoira voidaan kouluttaa myös moniin muihin tehtäviin esim. avustajakoiraksi ja huumekoiraksi. Sveitsissä näitä koiria on koulutettu jo useita laviinikoiriksi pelastamaan lumivyörujen uhreja. Italiassa rotua on käytetty etsimään ja pelastamaan maanjäristysten jäljiltä raunioihin hautautuneita ihmisiä, sekä vartioimaan autokorjaamoja öisin. Appenzellinpaimenkoiria on myös poliisikoirina, sillä ne omaavat voimakkaan suojelutahdon. Aikaisemmin appenzelleille oli suotavaa suorittaa suojelukoe, ja niiden suojeluhalua moni tuomari kokeili myös näyttelyssä. Vieläkin Saksassa ja Sveitsissä suojelukoe on jalostuskriteerinä. Rotu sopii myös kärryjen (esim. polttopuiden) vetoon ja vahtikoiraksi. Se ilmoittaa omalla reviirillään valppaasti haukkuen vieraiden tulosta. Yksin autoa, venettä tai kotiaan vahtiessaan ne voivat jopa purra, mikäli tunkeutuja ei peräänny. Reviirinsä ulkopuolella suomalainen appennzellinpaimenkoira on vieraita kohtaan ennemmin ystävällinen kuin varautunut. Vahtikoiranakaan suomalainen appenzellinpaimenkoira ei käyttäydy aggressiivisesti, sillä se on luonnostaan iloinen, avoin ja ihmisiin ystävällisesti suhtautuva. Jotkut yksilöt ovat kuitenkin hyvinkin epäluuloisia ja epäileviä vieraita kohtaan, joten sosiaalista tämä koira hyvin kaikenlaisiin tilanteisiin, ihmisiin ja muihin eläimiin. Ilman huolellista sosiaalistamista tämän koiran kanssa voi olla vaikea elää. Lähes kaikilla koirilla on \\\"mörkökausi\\\" vuoden ja kahden vuoden välillä. Vihaisia yksilöitä ei Suomessa enää nykyään tapaa, arkoja tai paremminkin vaillinaisesti sosiaalistettuja kylläkin. Appenzellinpaimenkoiran kanssa voi harrastaa tokoa, agilityä, paimennusta, palveluskoirakokeita, jälkikokeita, henkilöhakua ja raunioita. Appenzellit ovat kestäviä seuralaisia vaelluksillakin. Eräretkellä appenzellinpaimenkoira voi kuljettaa selkärepussa omat muonansa ja vähän muutakin. Appenzellinpaimenkoiraa ei ole tarkoitettu pelkäksi lemmikkikoiraksi. Jos olet etsimässä vain lemmikkkikoiraa ja sinulla ei ole aikaa tai halua viedä koiraa juoksemaan, patikoimaan, tai osallistumaan paimennukseen, kärryjen vetoon, jäljestykseen, agilityyn, tokoon, palveluskoiratoimintaan tai pelastuskoiraharjoituksiin, sinun ei kannata hankkia appenzellinpaimenkoiraa. Appenzellinpaimenkoira on luonteeltaan rakastettava, sympaattinen, seurallinen (haluaa olla siellä missä omistajakin), huumorintajuinen, eloisa, itsevarma, rohkea, peloton, kova, dominoiva, sisukas, terävä ja lahjomaton.  Rodun ulospäinsuuntautuvaa luonnetta korostaa sen äänekäs elämänilo. Se on aikuisenakin pentumaisen iloinen, innokas ja aktiivinen, nuorena jopa riehakas. Ilmaisee ilonsa hyppelyllä. Tykkää leikkiä frisbeellä ja hakea palloa. Tulee yleensä toimeen toisten koirien ja muiden kotieläinten kanssa kunhan vain on tottunut niihin pentuna. Appenzelli viihtyy laumassa ja myös kahta urosta voi pitää yhdessä, kunhan omistaja on lauman johtaja. Appenzellinpaimenkoirat pitävät lapsista, ja ne voivat esim. vetää lapsia pulkassa, MUTTA… Nuoret koirat (noin 2-vuotiaiksi asti) ovat taipuvaisia peuhaamaan ja hyppimään suurella tarmolla ja voivat kaataa pienen lapsen, tämän vuoksi appenzellinpaimenkoiran pentua ei suositella perheeseen jossa on pieniä lapsia.  Myös houkutus näykkäistä liikkuvia lapsia (= paimennusvietti) on yksinkertaisesti liian suuri monilla appenezellinpaimenkoirilla. Hyvin kiintynyt isäntäänsä, hänen perheeseensä ja kotipaikkaansa. Se on uskollinen koko perheelle, mutta valitsee kuitenkin vain yhden laumanjohtajaksi, jota se kunnioittaa ja johon se kiintyy läheisemmin kuin muihin. Johtajaansa se ei mielellään jätä, eikä yleensä karkaile. Vaatii johdonmukaista ja päättäväistä koulutusta. Rotu on oppivainen. Tällä koiralla on voimakas oma tahto. Se voi olla itsenäinen ja itsepäinen ja halukas pitämään oman päänsä. Toisaalta sillä on myös miellyttämisenhalua ja se on älykäs ja palvelualtis ja nauttii siitä että sille annetaan tekemistä. Suomen ensimmäinen tottelevaisuusvalio oli appenzellinpaimenkoira. Jos koiralle annetaan tilaisuus purkaa energiaansa, se pysyy tyytyväisenä kotipihansa rajojen sisäpuolella ilman aitojakin. Tarhaan tai ketjuun ei appenzelliä pidä laittaa, sen täytyy päästä portaille pitämään silmällä reviiriään. Se tykkää olla ulkoilmassa, mutta vain silloin kun sillä on omistaja siellä seuranaan. Yksin eläväksi pihakoiraksi rotu ei siis sovellu. Rodulla on taipumusta ajaa takaa ja puraista liikkuvia asioita, kuten lapsia, hölkkääjiä, muita eläimiä, pyöräilijöitä ja autoja (paimennusvietti). Jos appenzellinpaimenkoira ei saa säännöllisesti mahdollisuutta purkaa energiaansa liikuntaan tai muuhun toimintaan, siitä tulee riehakas ja ikävystynyt, mikä usein ilmenee haukkumisena ja  tuhoamisena. Ikävystynyt appenzellinpaimenkoira voi tuhota kotisi ja pihasi yhdessä päivässä! Vahtii (reakoi näkemäänsä ja kuulemaansa nopeasti haukkumalla) ja saattaa olla äänekäs. Sen haukkuääni on raikuva ja kantautuu kauas. Koska appenzellinpaimenkoirat pitävät haukkumisesta, rotua ei suositella alueelle, jossa on naapureita lähellä. Rotua ei suositella kerrostaloasuntoon. Sopii parhaiten maatilalle, jossa sillä on tilaa juosta vapaana. Appenzellinpaimenkoira sopii maanviljelijälle joka tarvitsee avukseen yleiskoiraa, tai aktiiviselle ulkoilmaihmiselle joka haluaa seuraa metsälenkeille. Appenzellinpaimenkoira tarvitsee voimakkaan tahtonsa vuoksi kokeneen, määrätietoisen ja tarmokkaan omistajan, ettei ihminen yllättäen huomaakin olevansa koiransa tassun alla. Rotu ei sovellu ensimmäiseksi koiraksi. Lyhytkarvaiseksi koiraksi appenzellinpaimenkoira varistaa karvoja enemmän kuin saatat kuvitella. Lyhyet karvat tunkeutuvat vaatteisiisi, huonekalujen kankaisiin ja mattoihin. Appenzelli on harvinainen kaikkialla: se ja entlebuchinpaimenkoira luokitellaan Sveitsissä uhanalaisiin rotuihin. 

 Suomessa on noin 100 appenzellinpaimenkoiraa.

Hoidosta: Sen pitäisi saada elää maatilalla, jossa se antaa itse itselleen tarpeeksi liikuntaa juostessaan vapaasti pihalla. Tarvitsee aktiivisemman elämäntyylin kuin muut sveitsinpaimenkoirat, sen pitää saada omia työtehtäviä (esim. nautaeläinten paimennus, kärryjen veto, kodin vahtiminen, lasten veto pulkassa, uiminen ja frisbeellä leikkiminen) ollakseen onnellinen. Se on luonteeltaan sitkeä ja uupumaton. Se sopeutuu hyvin perheensä tarpeisiin ja on todella onnellinen työskennellessään isäntänsä rinnalla jokapäiväisissä askareissa. 

 

Lyhyt turkki on helppohoitoinen. Ruokinta on helppoa, koska ruoka-aine allergioita ei tiettävästi ole tavattu tässä rodussa.

Terveydestä: Appenzellinpaimenkoira on pitkäikäinen ja elää keskimäärin 12,5 vuotta, vanhimmat ovat eläneet 15-16-vuotiaiksi. Rotu on terveempi kuin esim. berninpaimenkoira jolla tavataan runsaasti syöpää. Appenzellinpaimenkoirilla syövät ovat olleet vain yksittäisiä tapauksia. Yleisin kuolinsyy on vanhuus. Lonkkavikaa on paljon. Lonkat on tutkittu 68 koiralta, joista 41 koiralla (60,3 %:lla) todettiin lonkkavika (24 koiralla oli C-asteen lonkkavika ja 17 koiralla D-asteen lonkkavika). Muuten rotu on hyvin terve. Astutukset ja synnytykset sujuvat normaalisti.

 

 

 

Porcelaine

Griffon á poil laineux boulet

Kreetankoira

Schillerinajokoira

Armant

Pastor aranés

Griffon nivernais

Bullboxer

Brazilian bulldogge

 

 

Noin 60 cm

 

Saksanpaimenkoira

Valkoinenpaimenkoira

Kirjava venäjänajokoira

English coonhound

Plotthound

Koillisvenäjänrekikoira

Ariégeois

Golden labrador

Bluetick coonhound

Belgianpaimenkoira tervueren

Alapaha blue blood bulldog

Sarplaninac

Trail hound

Perro de presa español

Iso perunkarvatonkoira

Iso inkojenkarvatonkoira

Saintgermaininseisoja

Sininen picardienspanieli

Pastor garafiano

Tosa

Villano bulldog

Chinook

Eskimokoira

Englanninkettukoira

Kerry beagle

Alaskan husky

Belgianpaimenkoira groenendael

Bracco italiano

Pitkäkarvainen saksanseisoja

Bardino majorero

Perro de presa canario

Belgianpaimenkoira malinois

Belgianpaimenkoira lakenois

Lyhytkarvainen unkarinvisla

Picardienspanieli

Amerikanbulldoggi

Hollanninpeltopyykoira

Ceský fousek

Pointteri

Isomünsterinseisoja

Villakoirapointteri

Picardienpaimenkoira

Hälleforsinkoira

Unkarinajokoira eli kopo pitkäraajainen muunnos

Catahoulanleopardikoira

Vucciriscu

Catahoula bulldog

Bergamasco

Jämtlanninpystykorva

Algerianpaimenkoira

Venäjänajokoira

Itäsiperianlaika

Puolanajokoira eli ogar polski

 

 

Grönlanninkoira

 

Koko: Grönlanninkoira on pienempi

kuin eskimokoira. Uroksen säkäkorkeus on 62 cm. Nartun säkäkorkeus on 58 cm. Grönlanninkoira painaa 31 kg.

Karvapeite: Keskipitkä. Erityisen tiheä pohjavilla.

Ulkonäöstä: Grönlanninkoirat ovat jakautuneet tyypiltään selvästi näyttely- ja käyttökoiriin. Näyttelykoirat ovat raskaampia ja kookkaampia, vetokoirat taas pienempiä ja kevyempiä. Pystyt korvat. Häntä on kiertynyt selän päälle.

Historia: Grönlanninkoira on kotoisin Grönlannista. Rotu on vanha ja sen arvellaan polveutuvan arktisesta sudesta. Rodun alkuperäinen käyttötarkoitus oli raskaiden kuormien vetäminen ja hylkeen metsästys. Eskimot eivät pitäneet koiristaan erityistä huolta, ja kesäisin koirat saivat itse hankkia ruokansa luonnosta. Ennen paikallisilla koirien omistajilla oli tapana kytkeä koirat työajan ulkopuolella hylkeennahkaisilla hihnoilla. Koirat tietenkin pureskelivat ne poikki, joten useimpien valjakkokoirien etuhampaat katkaistiin. Koska useimpia koiria ruokittiin jäätyneellä kalalla, annokset oli paloiteltava pieniksi paloiksi, jotka koira pystyi nielemään kokonaisina. Kirjassaan McClintock muistelee miten hän kerran leikkasi 33 kg hylkeenlihaa pieniksi palasiksi ja miten hänen 29 nälkäistä koiraansa nielaisivat jokaisen suupalan 42 sekunnissa. 

 

Luonne ja soveltuvuus: Grönlanninkoira on erinomainen rekikoira. Se on hyvin kestävä ja pystyy vetämään raskastakin taakkaa. Piiska on välttämätön koirien ohjailussa. Grönlanninkoiraa ei sovellu pelkäksi seurakoiraksi, vaan sen myötä on syytä hankkia myös reki ja valjaat. Grönlanninkoiralla on kovat vetohalut. Rodulla ei ole palveluskoirakoeoikeutta. Sopii vahtikoiraksi. Tarvittaessa myös puolustaa. Se on varautunut vieraita kohtaan ja voi olla joskus aggressiivinenkin. Grönlanninkoira on totutettava pennusta asti erilaisiin ympäristöihin, ihmisiin ja eläimiin, jotta siitä tulisi aikanaan yhteiskuntakelpoinen. Grönlanninkoira on luonteeltaan villi, elämäniloinen, peloton, itsekäs, omanarvontuntoinen, itsenäinen, riippumaton, kova, aggressiivinen, hallitseva, voimakastahtoinen ja vähään tyytyvä. Grönlanninkoiralla ei ole lainkaan huumorintajua. Grönlanninkoiran koulutus on erittäin vaikeaa, sillä rotu on hyvin itsepäinen. Alkukantaisena rotuna grönlanninkoiralla on paljon yhteistä suden kanssa, mm. voimakas laumavaisto. Se suhtautuu laumaan kuulumattomiin koiriin yleensä varsin torjuvasti ja se tappelee niiden kanssa mielellään. Voi tappaa naapurin kissan saadessaan tilaisuuden.

 

Voimakas saalistusvietti saattaa joskus laueta yllättävästi, kun jokin eläin lähtee koiraa pakoon. Saalistusvietti voi ääritapauksissa kohdistua jopa ihmiseen. Grönlanninkoira on saanut ikävää mainetta hyökättyään muutaman kerran laumassa ihmisen kimppuun. Grönlanninkoiran sanotaan pystyvän pelastamaan lapset vaaran uhatessa. Viihtyy parhaiten ulkona tarhassa tai riittävän pitkässä juoksulangassa. Grönlanninkoira on sopeutunut täydellisesti kylmään ilmastoon ja kestää kovaa pakkasta (paksun pystyn päällyskarvan ja tiheän aluskarvan ansiosta se pystyy olemaan ulkosalla jopa -45 - .-60 asteen pakkasessa) , mutta ei sen sijaan kestä kuumuutta, joka ahdistaa sitä. Grönlanninkoira ei hauku, vaan ulvoo. Grönlanninkoira ei sovellu kaupunkiasuntoon, eikä kerrostaloon. Grönlanninkoira ei sovi ensimmäiseksi koiraksi. Omistajan täytyy olla hyvin dominoiva ja kykenevä näyttämään koiralle olevansa laumanjohtaja. Suomessa on noin 20 grönlanninkoiraa.

Hoidosta: Grönlanninkoira tarvitsee runsaasti liikuntaa ja sen täytyy saada juosta useita tunteja päivittäin. Jos grönlanninkoiralta puuttuu ruumiillinen rasitus, se turhautuu ja saattaa riehaantua laumassa. Grönlanninkoiran täytyy saada työskennellä vetokoirana. Turkki on helppohoitoinen ja harjataan vain silloin tällöin.

Terveydestä: Grönlanninkoira on pitkäikäinen rotu ja elää keskimäärin 13 vuotta. Grönlanninkoirien terveydentila on kokonaisuudessaan erittäin hyvä.

 

 

Karkeakarvainen unkarinvisla

Bokseri

Iso villakoira

 

 

Cau-chow

 

Koko: Säkäkorkeus on 61 cm.

Karvapeite: Pitkäkarvainen.

Ulkonäöstä: Vaihtelee...

Historia: Rotu on kehitetty Saksassa omaisuuden vartijaksi risteyttämällä kaukasianpaimenkoiraa, chow chowta ja saksanpaimenkoiraa.

Luonne ja soveltuvuus: Erittäin reviiritietoinen ja aggressiivinen vahtikoira. Ennakkoluuloinen vieraita kohtaan. Perheeseensä kiintyvä. Erittäin dominoiva. Ei tule toimeen toisten koirien kanssa. Ei sovellu elämään kerrostaloasunnossa, koska se tarvitsee pihan jota se saa vartioida.

Hoidosta: Turkki vaatii kohtalaisesti hoitoa.

Terveydestä: Terve rotu.

Huom! Tämä koira on Suomessa käytännössä sekarotuinen.

 

 

Herthapointteri

Kanarianpodenco

Iso andalusianpodenco

Airedalenterrieri

Lyhytkarvainen saksanseisoja

Karkeakarvainen saksanseisoja

Mallorcanpaimenkoira

Sileäkarvainen noutaja

Chesapeakelahdennoutaja

Vanhaenglanninlammaskoira

Irlanninsetteri

Himalayan sheepdog

Auvergnenseisoja

Fila de la terceira

Albanian sheepdog

Punavalkoinen irlanninsetteri

Panja

Redbone coonhound

Lyhytkarvainen hollanninpaimenkoira

Karkeakarvainen hollanninpaimenkoira

Harjaskarvainen saksanseisoja

Pitkäkarvainen hollanninpaimenkoira

Labradoodle (iso muunnos)

Ardennienpaimenkoira

Johnson bulldog

Perro cimarron

Karkeakarvainen slovakianseisoja´

 

 

Alaskanmalamuutti eli malamuutti

 

Koko: Uroksen säkäkorkeus on 63,5 cm. Nartun säkäkorkeus on 58,5 cm. Uros painaa 38,5 kg ja narttu painaa 34 kg.

Karvapeite: Keskipitkä karvapeite (noin 5 cm). Kaulan ympärillä, takapuolessa ja hännässä karva on 7,5-10 cm pitkää. Erityisen tiheä pohjavilla.

Ulkonäöstä: Alaskanmalamuutti muistuttaa selvästi sutta ja historiansa aikana malamuuttiin on sutta risteytettykin!  Malamuutti ei kuitenkaan ole ns. koirasusi. Alaskanmalamuutin tulee olla täydellisen sopusuhtainen koira, vailla mitään äärimmäisyyksiin meneviä piirteitä. Hännän tulisi olla selän päällä kuin aaltoileva puuhka, ei tiukasti kierteellä, ei selällä maaten, ei kippurassa, eikä kuten ketun häntä. Korvat ovat pienehköt ja pystyt. Liian suuret korvat ovat tehottomat lämpöhukan kannalta. Malamuutin liikkeiden tulee osoittaa äärimmäistä voimaa ilman mitään hukkaliikkeitä tai korkeita potkuja.

Historia: Alaskalainen eskimoheimo, mahlemuutit, käyttivät malamuuttia vetokoirana. Mahlemuuteilla oli 2-4 koiran valjakko. Koirat eivät olleet nopeita kuten Siperian tsuktsien huskyt, mutta ne olivat uskomattoman väkeviä. Malamuutti ei ollut yhden miehen koira, vaan kuka tahansa ajaja pystyi käsittelemään sitä. Mahlemuutit siirsivät perheensä jokaisen uuden saaliin lähelle. Koirien koti oli siellä missä kulloinenkin leiripaikka. Asuinpaikkaa vaihdettiin taas, kun tarvittiin uutta ravintoa. Tällainen elämäntyyli vaati koiria, jotka olivat kyllin vahvoja vetämään heimon koko omaisuutta. Mahlemuutit saivat elantonsa kalastuksesta ja koirien tehtävä oli vetää raskaita kalaveneitä töyräitä pitkin. Malamuuttien työnä oli myös kiskoa saaliiksi saadut, jopa tuhansia kiloja painavat hylkeet, mursut ja valaat paloiteltavaksi kylään. Mahdollisesti alaskanmalamuuttia käytettiin myös metsästyskoirana.  Elämän kaikinpuolinen ankaruus karsi heikot yksilöt.

Alaskan kultaryntäyksen aikana 1870-luvulla malamuutit olivat mainio apu suurten tavaramäärien kuljetuksessa valtausalueille.

Kun rekikoirille ryhdyttiin järjestämään kilpailuja, joissa nopeus oli tärkeämpää kuin voimakkuus, malamuutit unohdettiin. Kilpa-ajajat risteyttivät malamuutteja tunnettujen vauhtihirmujen kanssa saadakseen nopeampia koiria, ja alaskanmalamuutti hävisi lähes kokonaan. Alaskanmalamuutti on ollut mukana useimmilla napaseudun tutkimusretkillä. Muun muassa amiraali Byrdillä oli mukanaan etelänavalla alaskanmalamuutteja.

Luonne ja soveltuvuus: Malamuuttivaljakon matkavauhti on noin 12 km/h Alaskanmalamuutti onkin hitain, mutta myös vahvin arktisista vetokoirista. 

 Alaskanmalamuutti ei sovellu kilpailemaan rekikoirien nopeuskilpailuissa. Alaskanmalamuutin kanssa voi harrastaa kuormanvetokilpailuja ja koiranäyttelyitä.

Alaskanmalamuutin raskaan kuorman vetoennätys on noin 4,5 tonnia.

Miellyttämisenhalun puuteen vuoksi malamuutti ei sovellu toko-harrastukseen. Malamuutti ei sovellu myöskään agilitykoiraksi, sillä se ei pärjää nopeudessa eikä ketteryydessä kevytrakenteisemmille roduille. Rodulla ei ole palveluskoirakoeoikeuksia. Malamuutti sopii hyvin vaelluskaveriksi (se kantaa repussa omat eväänsäkin!).

Vaikka malamuutilla on riistaviettiä, ei rotu sovellu metsästyskoiraksi. Alaskanmalamuutti ei sovellu vartiokoiraksi, eikä henkivartijaksi. Se kuitenkin seuraa ympäristöään tarkkaavaisena ja varoittaa lähestyvästä uhasta. Jo mahlemuutit arvostivat tätä ominaisuutta kun koira varoitti esim. jääkarhun lähestymisestä. Luonteeltaan malamuutti on ihmisystävällinen ja ulospäinsuuntautunut, ja tervehtii vieraita hyvin ystävällisesti. 

 

Malamuutti ei suutu helposti, mutta suuttuessaan se voi olla vaikeasti hallittava. Malamuutti on luonteeltaan erittäin alkukantainen, itsevarma, voimakastahtoinen, dominoiva, arvokkaasti käyttäytyvä, ylpeä, itseriitoinen, oman arvonsa tunteva, varsin itsenäinen, etäinen, kissamaisen siisti ja elinvoimainen. Nuorena (noin 2-vuotiaaksi asti) alaskanmalamuutti on riehakas ja sillä on taipumusta elämäniloiseen hyppimiseen. Aikuisena malamuutti antaa itsestään hillityn vaikutelman, mutta yllytettynä se usein kuitenkin innostuu leikkimään. Malamuutti tarvitsee jo varhain päättäväistä kohtelua ja sille on jo heti pentuna osoitettava sen paikka laumassa. Malamuutti pyrkii lauman arvoasteikossa niin ylös kuin mahdollista ja se saattaa testata rajojaan jatkuvasti. Malamuuttien luonneongelmat ovat yleensä seurausta siitä että koira on ottanut perheessä vallan. Ihmislauman johtajan malamuutti saattaa toimia arvaamattomasti. 

 

 Vaikka malamuutti on yleensä ystävällinen kaikille ihmisille, se tarvitsee voimakkuutensa vuoksi varhaista sosiaalistamista, jotta se oppii kunnioittamaan ihmisiä. Malamuutilla on kovat vetohalut. Alaskanmalamuutti käyttää tehokkaasti vetotaitojaan myös hihnassa ollessaan ja vaatii siksi jo pennusta asti koulutusta ollakseen hallittavissa kotioloissa. Se ei kuitenkaan ole niitä helpoimpia koiria kouluttaa, vaan hyvinkin haastava! Malamuutilta puuttuu palveluskoirille ominainen miellyttämisenhalu ja rotu omaa itsepäisen luonteen. Oman perheen koiria kohtaan malamuutti on sosiaalinen, ja se viihtyy laumassa. Vierailla koirilla ei kuitenkaan ole asiaa malamuuttien reviirille. Malamuutti on avoimen aggresiivinen, vihamielinen, dominoiva ja riitaahaastava muita samaa sukupuolta olevia koiria kohtaan. Malamuuttia ei voi suin päin laskea koirapuistoon, varsinkaan jos siellä on paljon muita koiria. Jos tappelu on tullakseen malamuutit tappelevat viimeiseen asti. 

 

Alaskanmalamuutti ei yleensä siedä muita eläimiä kuten kissoja ja kaniineja. Voimakkaan metsästysvietin vuoksi sillä on voimakas vaisto ajaa takaa kissoja ja muita pakenevia eläimiä. Alaskanmalamuutin pentua ei suositella hankittavaksi perheeseen jossa on pieniä lapsia, koska nuorelle alaskanmalamuutille houkutus leikkiä liian rajusti on vahva. Se voi hyppiessään kaataa lapsen. Lapsen äkillinen liike tai leikiksi tarkoitettu juoksupyrähdys saattaa herättää koirassa metsästysvaistot ja vahinko voi sattua silmänräpäyksessä. Malamuutti on äärimmäisen omistushaluinen ruokansa suhteen – lasten (tai muiden eläinten) ei pitäisi lähestyä syömässä olevaa alaskanmalamuuttia. Malamuutti on vahva koira ja vaikka se olisi hyvin koulutettukin, jokin mielenkiintoinen haju tai vastaantuleva koira saattaa kytkeä sen kuulon pois päältä. Tästä syystä malamuutti ei sovellu pienten lasten ulkoilutettavaksi. Alaskanmalamuutti on uskollinen, mutta ei samalla tavalla kuin seurakoirat, vaan sen uskollisuutta leimaa itsenäisyydenhalu ja vapaudenkaipuu. 

 

Malamuutti ei sovellu irtipidettäväksi koiraksi! Vaikka malamuutti olisi kuinka hyvin opetettu, se saattaa niin halutessaan lähteä omille teilleen omistajan kutsuhuudoista piittaamatta. Pihan tulee olla aidattu ja aidan tulee ulottua myös maan alle jotta malamuutti ei kaivaudu aidan alitse. Voi olla riehakas, tuhota kotia ja ulvoa jos ei ole saanut tarpeeksi liikuntaa. Ikävystynyt alaskanmalamuutti on kuuluisa siitä että se saattaa vaikka repiä täytteet ulos sohvasta. Malamuutti voi muuttaa puutarhan kuumaisemaksi kaivamalla suuria kuoppia. Malamuutti viihtyy parhaiten ulkona. 

 

Alaskanmalamuutti viihtyy parhaiten viileässä ilmastossa. Se pystyy vetämään rekeä jopa 40 asteen pakkasessa. Tiheä turkki altistaa rodun lämpöhalvaukselle, eikä rotu sovellu lämpimään ilmastoon. Alaskanmalamuutti ei ole kova haukkumaan, mutta ulvominen on sille tyypillistä ääntelyä, varsinkin laumassa. Jos sinulla on naapureita, he voivat valittaa ulvomisesta. Malamuutti ei sopeudu elämään kerrostalossa, koska se viihtyy parhaiten ulkona. 

 

Alaskanmalamuuttia ei ole kehitetty lemmikkikoiraksi. Alaskanmalamuutti ei sovellu ihmiselle joka ei ole kiinnostunut vetokoiraurheilusta, rattaiden vedosta tai kuormanvedosta, koska sen työvietin tukahduttaminen voi olla vaikeaa. Dominoivuutensa vuoksi malamuutti ei sovellu  ensimmäiseksi koiraksi. 

 

Malamuutilla on runsas karvanlähtö 2 kertaa vuodessa. Isosta koirasta saattaa keväällä irrota jätesäkillinen karvaa. Karvoja läytyy vaatteista, huonekalujen kankaista, matoista – jopa omistajan ruuasta! Usein toistuva imurointi tulee elämäntavaksi jos hankit tällaisen koiran! Ei kuolaa pahemmin. Vaikea opettaa sisäsiistiksi. Pennun hinta on noin 1000 euroa. Suomessa on noin 300 malamuuttia.

Hoidosta: Malamuutilla on hyvä ruokahalu, eikä sillä ole taipumusta nirsoiluun. Alaskanmalamuutti vaatii paljon liikuntaa. Aikuista malamuuttia on mahdoton saada kävelyttämällä väsytettyä. Sen mielestä vain yli 20 kilometrin pituiset rekiajelut ovat tarpeeksi liikuntaa, vaikka toki se nauttii myös kävelylenkeistä. Alaskanmalamuutin täytyy saada toimia vetokoirana. Myös jäljestys on malamuutille hyvää henkistä aktivointia. Alaskanmalamuutin karvapeite on helppohoitoinen. Turkkia harjataan vain silloin tällöin. Ainoastaan karvanlähdön aikana turkkia joudutaan harjaamaan usein. Turkkia ei trimmata.

Terveydestä: Alaskanmalamuutti elää noin 12 vuotta. Alaskanmalamuutti on hyvin terve rotu. Lonkkavikaa esiintyy vain noin 17 %:lla tutkituista ja kyynärniveldysplasiaa alle 5 %:lla.

 

 

noin 65 cm

 

Rottweiler

Boerboel

Berninpaimenkoira

Cordobantaistelukoira

Cesky horsky pes

Tasy

Bullmastiffi

Skilos tou alexandrou

Rampurinvinttikoira

Isoranskanseisoja

Saluki

Chortai

Mucuchies

Unkarinvinttikoira

Bordeauxindoggi

Perdiguero de burgos

Saukkokoira

Ariegenseisoja

Espanjanvinttikoira

Akita

Amerikan akita

Tiibetinmastiffi

Tiibetin kyi apso

Briardi

Spione

Isosveitsinpaimenkoira

Puerto rican mastiff

Vikhan

Bouvier

Cane di mannera

Rhodesiankoira

Dupuynseisoja

Cane corso

Native american indian dog

Kaukasiantasankopaimenkoira

Kiharakarvainen noutaja

American pointer

Maremma

Slovakiankuvasz

Weimarinseisoja

Romanianpaimenkoira

Guatemalan bull terrier

Hovawart

Iso kolmivärinen englantilais-ranskalainen ajokoira

Iso musta-valkoinen englantilais-ranskalainen ajokoira

Iso oranssi-valkoinen englantilais-ranskalainen ajokoira

Oranssivalkoinen ranskanajokoira

Mustavalkoinen ranskanajokoira

Kolmivärinen ranskanajokoira

Billy

Grand gascon saintongeois

Ibizanpodenco

Iso portugalinpodenco

Gordoninsetteri

Grand bleu de gascogne

Poitevin

Grand griffon vendeen

Suursnautseri

Kaukasianpaimenkoira

 

 

Englanninsetteri eli english setter

 

Koko: Uroksen säkäkorkeus on 66,5 cm. Nartun säkäkorkeus on 63 cm. Uros painaa 30,5 kg. Narttu painaa 26 kg. Näyttelylinjaiset englanninsetterit ovat kookkaampia ja massavampia kuin metsästyslinjaiset yksilöt.

Karvapeite:

Pitkäkarvainen.

Ulkonäöstä:

Tyylikkään näköinen koira. Pitkä kuono. Huulet hieman riippuvat, minkä vuoksi englanninsetteri saattaa hieman kuolata. Riippuvat korvat altistavat korvatulehduksille. Rintakehä syvä ja pitkä, mikä altistaa englanninsetterin mahalaukun kiertymälle.

Historia: Englanninsetterin kehittäminen aloitettiin Iso-Britaniassa 1700-luvun lopulla käyttämällä jalostukseen setting dog-koiria. Matalajalkaisia setting dog koiria käytettiin 1500-luvulla lintujen verkkometsästykseen; ne pysähtyivät hetkeksi saatuaan ilmavainun linnusta ja tällöin metsästäjä heitti verkon linnun päälle. Englanninsetterin kehittämisen päämääränä oli setting dog-koiraa korkearaajaisempi lintukoira, joka olisi kykenevämpi työskentelemään laajemmalla alueella, suurella vauhdilla, kestävästi ja tyylikkäästi, jotta se sopisi käytettäväksi yhdessä uusien aseiden kanssa ammuttaessa riistalintuja lennosta.

Luonne ja soveltuvuus: 

Rotu jakautuu metsästys- ja näyttelylinjaisiin tyyppeihin. Metsästyslinjaista englanninsetteriä käytetään kanalintujen (mm. fasaani, peltopyy) metsästykseen avoimessa maastossa (esim. pelloilla tai tuntureilla). Se on laajahakuinen, nopea ja kiihkeä lintukoira. Vainutessaan riistan, se pysähtyy nopeasti ja aloittaa seisonnan. Englanninsetterin pyyntitavalle on ominaista se, että seisottuaan ensin riistaa se lähestyy sitä vaivihkaa kissan tavoin ryömien, kunnes saa käskyn ajaa lintuparven liikkeelle, jolloin metsästäjä voi käyttää asettaan. Ampumisen jälkeen englanninsetteri noutaa saaliin. Englanninsetteri väsyy irlanninsetteriä helpommin ja voi menettää metsästyshalunsa huonolla ilmalla tai riistan ollessa vähissä. Näyttelylinjainen englanninsetteri sopii seurakoiraksi sen ystävällisen luonteen ansiosta. Joskin sillä on hieman villin puoleisia piirteitä (vaikkakaan ei niin selvästi kuin irlantilaisella vastineellaan), joten se tarvitsee lujaa ja rauhallista käsittelyä tullakseen hyväksi kotikoiraksi. Englanninsetteri ei omaa vartiointiviettiä ja suhtautuu vieraisiin ystävällisesti, joten se ei sovellu vartiokoiraksi. Englanninsetterin kanssa voi harrastaa kanakoirien metsästyskokeiden lisäksi valjakkohiihtoa, sillä setteri on innokas ja aktiivinen juoksija. Englanninsetteri on luonteeltaan itsenäinen, hyvin energinen, erittäin vilkas, eläväinen, malttamaton, häsläävä, iloinen, rohkea, lempeä, sosiaalinen ja avoin koira. Englanninsetteri sopii lapsiperheeseen, sillä se on lapsirakas, eikä se tavallisesti tahallaan vahingoita ketään. Englanninsetteri tulee yleensä toimeen toisten koirien kanssa, kuitenkin noin 15 %:lla esiintyy arkuutta tai vihaisuutta toisia koiria kohtaan. Arkuus on yleisempi ongelma nartuilla ja vihaisuus uroksilla. Noin 15 %:lla englanninsettereistä esiintyy arkuutta ampumista tai voimakkaita ääniä (ilotulitus) kohtaan. Kiihkeä ja malttamaton luonne vaikeuttavat englanninsetterin kouluttamista. Englanninsetteri on aika pehmeä, eikä kestä kovaa kohtelua. Voi olla erittäin itsepäinen. Metsästyslinjaiset ovat hyvin riistaintoisia etenkin lintujen suhteen. Isoa ja vilkasta englanninsetteriä ei suositella kerrostaloasuntoon. Olisi hyvä jos omistajalla olisi vähintään keskikokoinen piha. Englanninsetteri ei ole herkkähaukkuinen. Englanninsetteri on nopea ja vapaana ollessaan se etääntyy kauas omistajastaan. Rodussa esiintyy eroahdistusta, joka ilmenee tuhoamisena ja haukkumisena yksin ollessa. Karvaa lähtee melko paljon. Karva tarttuu pitävästi vaatteisiin, huonekalujen kankaisiin ja mattoihin. Käpälät ovat karvaiset ja keräävät helposti roskia. Englanninsetteri sopii leppoisalle metsästäjälle tai reippailusta nauttivalle koiraihmiselle. Suomessa on noin 750 englanninsetteriä.

Hoidosta:

Liikunnantarve erittäin suuri. Sen kanssa voi lenkkeillä tai pyöräillä pitkiäkin lenkkejä. Lenkkeilyksi ei useinkaan riitä pelkkä kävelyttäminen, vaan koira vaatii tilaa juosta irrallaan esim. metsässä päivittäin, mikä puolestaan edellyttää jonkinlaisen perustottelevaisuuskoulutuksen koiran kiinnisaatavuuden helpottamiseksi. Jos englanninsetteri ei saa riittävästi liikuntaa, se saattaa olla sisällä todellinen riiviö. Englanninsetterin olisi hyvä päästä lintujahtiin metsästäjän kanssa. Turkki kaipaa säännöllistä kampaamista ja hoitoa pysyäkseen kunnossa ja takuttomana.

Terveydestä: 

Englanninsetteri elää 10-12 vuotta ja on keskimäärin hieman lyhytikäisempi rotu kuin esim. gordonin- ja irlanninsetteri. Lonkkavikaa esiintyy noin 20 %:lla käyttölinjaisista  ja noin 40 %:lla näyttelylinjaisista englanninsettereistä. Varsinkin vanhemmilla koirilla lonkat saattavat alkaa vaivaamaan. Kyynärniveldysplasiaa esiintyy noin 30 %:lla. Rotu on altis mahalaukun kiertymälle.

 

 

Kreikanpaimenkoira

Azawakh

Abraxas bulldogge

Lupo italiano

Etelävenäjänarovinttikoira

Amerikanpesukarhukoira

Calabrian cane corso

Dogo argentino eli \"dogo\" eli argentiinandoggi

Koko:

Nartun säkäkorkeus on 62,5 cm ja uroksen 65 cm .

Argentiinandoggi painaa 43 kg.
Karvapeite: Lyhytkarvainen.

Ulkonäöstä: Lihaksikas, keskivahva ja korkearaajainen molossi. Pitkä häntä.

Historia:

Rodun kehiti Antonio Martínez 1920-luvulla Argentiinassa. Hän koki että cordobantaistelukoiran voimakasta luonnetta ja taistelutahtoa voitaisiin hyödyntää muutenkin kuin koiratappeluissa ja ryhtyi kehittämään siitä villisian metsästykseen ja vartiointiin soveltuvaa koirarotua risteytysten avulla. Hän risteytti cordobantaistelukoiriin (hurja luonne) bullterrieriä (peloton luonne), bokseria (vilkkaus), bordeauxindoggia (puruvoimaa), bulldoggia, pointteria (ilmavainuinen jäljestämistaito), pyreneittenkoiraa ja harlekiinikuvioista tanskandoggia (korkeutta). Villisiat ovat todella aggressiivisia ja voimakkaita eläimiä. Kuitenkin argentiinalaisten mielestä on raukkamaista metsästää villisikoja haulikoiden avulla, vaan metsästys tapahtuu siellä perinteisellä

\"monteria criolla\" -tyylillä, johon kuuluu jäljestäminen, ajaminen ja kiinni ottaminen koiria käyttäen sekä villisian surmaaminen veitsellä. Dogo argentino on rotuna kehitetty nimenomaan tällaista monteria-metsästystapaa varten.  Vartiokoirana dogo puolusti kotiaan ja perhettään taistellen

tarvittaessa vaikka kuolemaan asti.

Luonne ja soveltuvuus:

Dogon riistavietti on voimakas. Dogo argentino jäljestää ja ajaa riistaa. Löydettyään villisian rohkeat dogot pyörivät sen ympärillä ja metsästäjä tulee tappamaan otuksen veitsellä. Niin koirat kuin miehetkin haavoittuvat usein, sillä villisika on suuri eläin ja sillä on isot torahampaat. Rodulle ominainen metsästystapa ei ole sallittua Suomessa, eikä rotua siten voi Suomessa käyttää metsästykseen.

Dogo argentino on vartio- ja puolustuskoira, joka reagoi herkästi normaalista poikkeaviin ääniin ja tapahtumiin.  Vahtimis- ja suojeluvietti on voimakas, ja voimistuu entisestään pimeällä. Pentuna se on vieraita kohtaan aina hyväntuulinen, mutta sen luonne muuttuu 15 kuukauden iästä lähtien varautuneemmaksi.

Rotua käytetään myös armeijassa ja poliisikoirana.

Dogo sopii harrastuskoiraksi mm. jälkeen ja raunioille.

Dogo on käyttökoira, eikä se sovellu pelkäksi seurakoiraksi.

Rodun aggressiivinen luonne on johtanut koko rodun kieltämiseen monissa maissa mm. Britaniassa. Suurin mahdollisesti esiin tuleva ongelma Dogo Argentinon kanssa on inho vieraita koiria ja eläimiä kohtaan. Hankaluudet ilmenevät ulkoilutusten yhteydessä rähinänä vieraille koirille. Eteenkään urokset eivät siedä toisia uroksia. Tämä yleensä ilmenee jonkin asteisena (dominoiva / aggressiivinen) viimeistään n. 16-24 kuukauden \"murrosiässä\". Tähän saakka Dogo saattaa olla hyvinkin sosiaalinen. Kahta samaa sukupuolta olevaa koiraa (joista ainakin toinen on dogo) ei voida pitää samassa taloudessa. 

Monilla dogoilla on voimakas vaisto ajaa takaa ja ottaa kiinni kissoja ja muita pakenevia eläimiä.

Dogolla on erittäin voimakas laumavietti eli se kiintyy vahvasti perheeseensä ja on uskollinen omalle väelleen.  Jos joudut joskus luopumaan aikuisesta dogosta, on asia erittäin hankala, eikä dogo yleensä sopeudu uuden perheen lasten ja koirien laumaan.

Oman perheen lapsille dogo on todella ystävällinen ja sietää näiltä yleensä lähes millaista kohtelua tahansa. Nuoret koirat (noin 2-vuotiaiksi asti) ovat taipuvaisia peuhaamaan ja hyppimään suurella tarmolla ja voivat kaataa pienen lapsen , tämän vuoksi dogon pentua ei suositella perheeseen jossa on pieniä lapsia. Dogot saattavat yrittää suojella oman perheen lapsia muilta lapsilta, mikä voi johtaa tragediaan, jos lapset vain yksinkertaisesti peuhaavat ja dogo päättää lopettaa sen. 

Dogo on luonteeltaan dominoiva, päättäväinen, peräänantamaton, itsevarma, tavattoman rohkea, peloton, itsenäinen, helposti pitkästyvä, terävä, reaktioherkkä ja reaktioissaan nopea. Urokset ovat hyvin hallitsevia.  Dogolla on korkea kipukynnys. Eräs dogo on ilmaissut tulipalon, josta mies koiransa ansiosta pelastui! Dogo on nopea ja energinen. Nuorena jopa riehakas hyppijä! Dogon kestävyys, fysiikka ja liikkuvuus ovat hyvät, se menee vaikka pystysuoraa seinää ylös.

Dogo muistaa asiat ja ihmiset pitkään ellei ikuisesti. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että se kerran säikähdettyään pelkäisi samaa paikkaa ikuisesti, päinvastoin. Dogo on tässä suhteessa \"kova\", jo pentuna esim. jonkin rämähtäessä lähellä, koira hyppää säikähtäneenä pois ja menee saman tien takaisin haistellen, \"mikä ihme se oli\". Sen sijaan jos luottamus johonkin ihmiseen/toiseen koiraan menee, se yleensä menee totaalisesti.

Jokaisen joka ottaa tällaisen koiran, pitää ymmärtää, ettei sen kanssa pärjää jos se ei ole hanskassa. Dogot tarvitsevat laajamittaista sosiaalistamista! Ilman huolellista sosiaalistamista dogosta voi tulla epäluuloinen kaikkia kohtaan, mikä voi johtaa puremiseen.

Dogoa on vaikea kouluttaa tottelevaiseksi. Dogo on voimakastahtoinen ja itsepäinen. Sen sanotaan olevan umpibetonia päästään. Sillä ei ole juurikaan miellyttämisenhalua ts. se ei odota innolla uusia käskyjä joita toteuttaa, vaan miettii ennemmin kuinka luistaa käskyjen suorittamisesta. Dogo kuitenkin tottelee empimättä sitä jota se kunnioittaa.

Olisi hyvä, jos omistajalla olisi vähintään keskikokoinen piha, koska dogo vie paljon tilaa asunnossa. Dogo vie paljon tilaa myös autossa.

Dogo ei sovellu ulkokoiraksi Suomen talveen. Se sietää hyvin hellettä, mutta kestää huonosti kylmää.

Ennen kaikkea Dogo vaatii omistajaltaan määrätietoisuutta ja kärsivällisyyttä. Rotu ei sovellu laiskalle ihmiselle, eikä sellaisille jotka haluavat helpon koiran. Rotua ei suositella ensimmäiseksi koiraksi. Näin lyhytkarvaiseksi koiraksi dogosta lähtee enemmän karvaa kuin saatat kuvitella! Lyhyt karva tarttuu pitävästi kiinni vaatteisiisi, huonekalujen kankaisiin ja mattoihin. Rodulla on taipumusta myös kuolaamiseen.

Dogo on suhteellisen kallis koira.

Suomessa on noin 300 dogoa.

Hoidosta:

Kunnossa pysyäkseen dogo tarvitsee runsaasti reipasta liikuntaa ja toimintaa.  Sen kanssa voi lähteä patikoimaan, juoksemaan tai pyöräilemään.

Rodulle sopivaa toimintaa on esim. taakanveto, suojelukoiratoiminta ja jäljestys.

Jos dogo ei saa tarpeeksi liikuntaa ja toimintaa, siitä voi tulla riehakas tai ikävystynyt, mikä usein ilmenee tuhoamisena tai haukkumisena.

Karvapeite on erittäin helppohoitoinen. Näin ison koiran ruokinta tulee kalliiksi.

Terveydestä:

Dogo on isoksi koiraksi pitkäikäinen ja elää yleensä 10-12 vuotta. Lonkkavika on tässä rodussa erittäin yleinen sairaus. Suomessa on kuvattu 53 dogon lonkat, joista 94,4 % :lla (50 koiralla) todettiin lonkkavika.

Kyynärniveldysplasiaa esiintyy 8.2 %:lla tutkituista.

Kuurous on rodussa yleistä, mutta vastuuntuntoinen kasvattaja tutkituttaa pentujen kuuloaistin ennen luovutusta ja lopettaa kuurot pennut.

Rodulla on taipumusta allergiaan. 30 %:lla dogoista on ollut nuorena iho-oireita, ja 20 %:lla oireet ovat jääneet pysyviksi. Kynsiongelmia on ollut noin 20 %:lla dogoista. Dogon kynsiaines voi olla todella huokoista ja kynnet voivat haljeta esim. maastossa juostessa.

Myös silmä- ja korvatulehdukset ovat yleisiä.

Vähintään 2 kertaa korva- tai silmätulehdusta on ollut 40%:lla dogoista.

American bandogge

Chinese kunlun mountain dog

Taigan

Xander bulldog

Mudhol

Zlatibor cattledog

Kunming dog

Lyhytkarvainen belgianpointteri

Beauceron

Rajapalayam

Vihikoira

 

 

Noin 70 cm

 

Newfoundlandinkoira

Landseer

Dobermanni

Canis panther

Mustaterrieri

King shepherd

Majestic tree hound

Dalbohund

Skilos tou pyrrou

Napolinmastiffi

Afgaaninvinttikoira

American blue gascon hound

Puolanvuoristopaimenkoira

Sloughi

Englanninvinttikoira

Estrelanvuoristokoira

Moscow vodolaz

Roman rottweiler

Saarloosinsusikoira

Caravan hound

Moskovanvahtikoira

Yoruk kopegi

Fila brasileiro

Ceskoslovensky vlcak

Colorado bulldog

Rafeiro do alentejo

Itäeuroopanpaimenkoira

Levesque

Albanian cattle dog

Kuvasz

Northern inuit

Algerian mastiff

Cypro kukur

Mioritic

Tornjak

Afghani sage koochee (sage rama –tyyppi)

Bucovinankoira

Bulgarian shepherd dog

Belgianmastiffi

Keskiaasianpaimenkoira

Etelävenäjänpaimenkoira

Abruzzienpaimenkoira

 

 

Noin 75 cm

 

Leonberginkoira

Pyreneittenkoira

Pyreneittenmastiffi

Amerikanhirvikoira

Shiloh shepherd

 

 

Broholmer eli broholminkoira

 

Koko: Nartun säkäkorkeus on 71,5 cm. Uroksen säkäkorkeus on 77,5 cm. Narttu painaa 50 kg. Uros painaa 60 kg.

Karvapeite: Lyhytkarvainen.

Ulkonäöstä: Terveemmän näköinen kuin muut mastiffit. Ei ole yhtä massiivinen ja raskas kuin englanninmastiffi, vaikka onkin vaikuttavan kokoinen. Broholmerilla ei ole myöskään sellaista löysää nahkaa ja kaulapusseja kuin espanjanmastiffilla. Muistuttaa suuresti boerboel-koiraa.

Historia: Tanskan kuningas Frederik II kehitti rodun 1500-luvulla  risteyttämällä englannimastiffeja ja tanskandoggeja. 1800-luvun puolivälistä 1900-luvun alkuun broholmereita kasvatettiin Kööpenhaminan eläintarhassa, jossa ne avustivat suurten eläinten hoidossa mm. imettämällä emon hylkäämiä leijonien ja tiikereiden pentuja. Kööpenhaminan tivolissa broholmerit toimivat puolestaan vahtikoirina. Maailmansotien aikana ihmisillä ei ollut enää varaa pitää suuria koiria jotka söivät paljon ja rotu kuoli melkein sukupuuttoon. Rotu kuitenkin saatiin elvyytettyä mutta on edelleen hyvin sukusiittoinen.

Luonne ja soveltuvuus: Tällä rodulla on voimakas vartiointivietti ja se on erinomainen vartiokoira. Omistajaansa kohtaan se on uskollinen. Luonteeltaan broholmer on luotettava, rauhallinen ja itsevarma. Kaikki jalostusyksilöt luonnetestataan koska huonosti käyttäytyvä broholmer olisi vaarallinen. Se ei itsepäisyytensä vuoksi sovellu harrastuskoiraksi tokoon. Agilityharrastukseen se on liian suuri. Vaikea kouluttaa. Jääräpäinen, ei omaa miellyttämisenhalua. Rotua ei suositella ensimmäiseksi koiraksi. Sopii lapsiperheeseen. Ei sovellu kerrostaloon, vaan tarvii oman pihan jota vahtia. Karvaa lähtee runsaasti karvanlähtöaikoina. Rotu on vielä harvinainen Suomessa ja koiria on vasta muutamia.

Hoidosta: Näin ison koiran ruokinta tulee kalliiksi. Turkki on erittäin helppohoitoinen.

Terveydestä: Muiden isojen koirien tapaan broholmer ei ole pitkäikäinen. Broholmerin keskimääräinen elinikä on 6-11 vuotta. Rodussa esiintyy lonkkavikaa ja kyynärniveldysplasiaa.

 

 

Australianvinttikoira

Venäjänvinttikoira

Koreanmastiffi

Lurcher

Sindh mastiff

Rafeiro montano

Puolanvinttikoira

Pitkäkarvainen bernhardinkoira

Lyhytkarvainen bernhardinkoira

Anatolianpaimenkoira

Albanian wolfhound

Skotlanninhirvikoira

American mastiff

Englanninmastiffi

Komondor

 

 

Noin 80 cm

 

Tanskandoggi

Irlanninsusikoira

Afghani sage koochee (djence palangi- tyyppi)

Espanjanmastiffi

Cane carouf

Akbash

Bully Kutta

 

 

Noin 85 cm

 

Nebolish mastiff

Arjalainen molossikoira

 

 

Noin 90 cm

 

Cuban bloodhound

Afghani sage koochee (djence sheri-tyyppi)

Lion d\\\'occitanie

 

 

Noin 95 cm

 

West siberian mastiff

 

 

Paino

 

Noin 1-3 kg

 

 

Pitkäkarvainen chihuahua

 

Koko: Taskukokoinen koira. Chihuahuaa pidetään maailman pienimpänä koirarotuna. Säkäkorkeus on 20 cm. Paino 1,5 kg.

Karvapeite: Pitkäkarvainen. Kaikki värit sallittuja.

Ulkonäöstä: Chihuahualla on omenanmuotoinen kallo, mikä antaa mahdollisuuden vesipään syntyyn. Aukile chihuahuan kallossa saattaa jäädä sulkeutumatta, tällöin isku päähän voi olla kohtalokas! Silmät ovat ulkonevat, mikä saattaa altistaa esim. silmätulehduksille kun lika pääsee helpommin silmiin.

Historia: Rotu on kotoisin Yhdysvalloista ja se on kehitetty risteyttämällä lyhytkarvaisia chihuahua-koiria, papilloneja ja kääpiöpystykorvia. Rodun alkuperäinen käyttötarkoitus on ollut seurakoira, ja siinä tehtävässä se on erinomainen edelleen.

Luonne ja soveltuvuus: Chihuahua soveltuu seurakoiraksi ja hälyttäväksi vahtikoiraksi. Sen vahtimisvietti on voimakas ja se ilmoittaa innokkaasti haukkuen vieraiden tulosta. Chihuahua suhtautuu vieraisiin epäluuloisesti. Tavoitteelliseen agility-harrastukseen chihuahua on liian pieni. Chihuahuaa on sanottu koiramaailman Pikku Myyksi. Se muistuttaa Pikku Myytä paitsi kooltaan, myös luonteeltaan. Se on luonteeltaan erittäin seurallinen, tulinen, iloinen, leikkisä, itsetietoinen, reipas, uhkarohkea, valpas, omistajaansa kiintyvä, tempperamenttinen, eloisa, vilkas, hyvin itsepäinen ja voimakastahtoinen. Chihuahua ei ymmärrä olevansa pieni koira, ja se uskaltaa uhitella isoillekin koirille. Tyhmänrohkeana se uskaltaa vaikka dobermannin kimppuun! Tämän takia chihuahuan omistajan on pidettävä huoli ettei koira pääse tapattamaan itseään ison koiran hampaisiin. Chihuahuaa ei suositella perheeseen, jossa on alle kouluikäisiä lapsia, koska pieni koira menee helposti rikki lasten käsittelyssä. Chihuahua saattaa myös näykkäistä jos lapset kohtelevat sitä liian kovakouraisesti. Chihuahua-pennun hyvä puoli on ettei näin pieni koira saa kovin suuria tuhoja aikaiseksi. Toki se voi silputa paperia ja nakertaa kengännauhoja, mutta tämä on pientä verrattuna ison koiran tuhoamaan sohvakalustoon. Riistavietti ei ole läheskään niin vahva kuin metsästyskoirilla, mutta kyllä chihuahuakin saattaa innostua ajamaan takaa lintuja tai haukkumaan oravia. Chihuahuassa on pomon ainesta. Se ottaa juuri niin paljon valtaa kuin sille annetaan. Pennulle pitää selvittää sen paikka laumassa, eikä sitä saa hemmoitella pilalle. Ongelmakoirakouluttajat törmäävät usein huonosti kasvatettuihin chihuihin, jotka ovat hermostuneita, purevia tai järjettömiä räksyttäjiä. Tapakasvatus on siis todellakin tärkeää, vaikka koira onkin taskukokoa! Chihuahua kuuluu 10 vaikeimmin sisäsiistiksi opetettavan rodun joukkoon. Varsinkin urokset ovat innokkaita reviirinmerkkaajia, ja jotkut merkkailevat myös sisällä, eivätkä kaikki chihuahuat opi koskaan sisäsiisteiksi. Chihuahua ei sovellu ulkokoiraksi. Rotu on erittäin kylmänarka ja tarvitsee talvella takin päälleen uloslähdettäessä. Chihuahua on erityisen herkkähaukkuinen koirarotu ja se onkin saanut lempinimen \\\"äänitorvi\\\".  Kuitenkin chihuahua on pienen kokonsa ansiosta ihanteellinen kaupunkikoira, kunhan sen haukkumista rajoitetaan pennusta asti. Chihuahuan kanssa on helppo matkustaa. Chihuahua sopii myös ikäihmisen koiraksi. Chihuahuasta ei lähde paljoa karvaa, eikä se kuolaa lainkaan. Chihuahuan pennut ovat koiramaailman hintavimpiin kuuluvia; chihuahuan saat omaksesi 1000-1500 eurolla. Suomessa pitkäkarvainen chihuahua on hieman lyhytkarvaista suositumpi. Pitkäkarvainen chihuahua on 30. suosituin koirarotu. Vuosina 1996-2005 syntyi yhteensä noin 2600 pitkäkarvaista chihuahuaa. Vuonna 2005 syntyi 405 pentua.

Hoidosta: Chihuahua on erittäin pieniruokainen, joten sen ruokkiminen ei tule kalliiksi. Liikunnantarve on vähäinen. Chihuahua kyllä jaksaa normaaleilla kävelylenkeillä mukana, mutta himokuntoilijan on parempi valita hölkkäseuraksi joku muu rotu. Turkki on helppohoitoinen, eikä vaadi trimmausta.

Terveydestä: Chihuahua on yksi kaikkein pitkäikäisimmistä koiraroduista. Se voi elää jopa 15-19-vuotiaaksi, keskimääräinen elinikä on kuitenkin noin 13 vuotta. Alle 10-vuotiaiden chihuiden yleisin kuolinsyy on tapaturma. Monetkaan ihmiset eivät ymmärrä kuinka helposti särkyviä tällaiset kääpiökoirat ovat. Kääpiökoira voi vahingoittua vakavasti tai kuolla jos ihminen astuu tai istuu niiden päälle kun ne ovat vaikkapa peiton alla nukkumassa. Se voi loukata vakavasti myös itse itsensä vaikkapa hyppäämällä sylistäsi tai sohvalta selkänojan puolelta. Isompi koira voi tarttua sitä ja murtaa sen niskat voimakkaalla ravistuksella. Raajojen hyvin ohuet luut murtuvat helposti. Putoaminen voi olla chihuahualle kuolemaksi! Nukuttaminen on chihuahualle suuri riski! Kaikkein pienimmillä (alle 1800 gramman painoisilla) on vakavia terveysongelmia: niiden luut ovat erityisen hauraat, niiden suussa ei ole tarpeeksi tilaa kaikille hampaille, niiden sisäelimet ovat usein heikkoja ja voivat pettää ylättäen ja niillä on yleensä suuria vaikeuksia verensokerin säännöstelyssä, minkä vuoksi ne ovat taipuvaisia menemään shokkiin ja koomaan! Kallonmuotonsa takia chihuahua voi saada vesipään. Miehisyydestään hyvin tietoiset urokset ovat hyvin aktiivisia astumaan, joten siltä osin suvunjatkamisessa ei ole ongelmia. Mutta noin 30 % synnytyksistä joudutaan suorittamaan keisarinleikkauksella.

 

 

Lyhytkarvainen chihuahua

Papillon

Chi-poo

Alaskan klee kai toy

Toy rottaterrieri

Keskikokoinen rottaterrieri

Pomeranian

Biewer

Cockerpoo teacup toy

Venäjäntoyterrieri

Englanninkääpiöterrieri

Amerikan Eskimo toy

Bolognese

Yorkshirenterrieri

Pomchi

Phalene

Mi-ki

Kääpiökettuterrieri

Prazsky krysavik

Japanese chin

Mini Pekingese

Amerikankarvaton terrieri toy

Raibs suns (pieni muunnos)

Tsvetnaya bolonka

Sleeve pekingese

 

 

Noin 5 kg

 

Tiibetinspanieli

Kääpiösnautseri

Coton de tulear

Alaskan klee kai (kääpiökokoinen muunnos)

Raibs suns (keskikokoinen muunnos)

Amerikankarvaton terrieri (kääpiökoko)

Pekepoo

Atlas terrier (toy)

Atlas terrier (mini)

Atlas terrier (normaalikokoinen muunnos)

Patterdalenterrieri

Kettunen

Cockerpoo toy

Toy meksikonkarvatonkoira

Cockerpoo miniature

Bichon frise

Kuchi

Carlin pinscher

Affenpinseri

Norfolkinterrieri

Volpino italiano

Pieni perunkarvatonkoira

Plummerinterrieri

Ocherese

American lamalese

Japaninterrieri

Kyi leo

Maltankoira

Kiinanpalatsikoira

Bichon/yorkie

Silkkiterrieri

American lo-sze pugg

Löwchen

Toyvillakoira

Pieni portugalinpodenco (lyhytkarvainen muunnos)

Pieni portugalinpodenco (karkeakarvainen muunnos)

Kiinanharjakoira

Griffon belge

Griffon bruxellois

Petit brabancon

Lhasa apso

Shih tzu

Lucasterrieri

 

Karkeakarvainen kaniinimäyräkoira

 

Koko: Säkä yli 13 cm. Paino 3,75 kg.

Karvapeite: Lyhyt, karkea.

Ulkonäöstä: Mäyräkoiran selkä on liioitellun pitkä ja jalat lyhyet töpöt. Pitkä selkä aiheuttaakin sille

terveysongelmia.

Historia: Rotu on kehitetty Saksassa kaniininmetsästykseen.

Luonne ja soveltuvuus: Mäyräkoiralla on voimakas riistavietti! Ei sovellu luolakoiraksi, eikä sillä ole osallistumisoikeutta luolakoirien taipumuskokeisiin. Mäyräkoira on kuitenkin metsästykseen kehitetty koira eikä sitä pidä ottaa pelkäksi seuraeläimeksi! Sen kanssa tulisi harrastaa mäyräkoirien ajokokeita tai verijälkeä. Agilityyn mäyräkoira on huono valinta mm. sen selkäongelmien vuoksi. Vahtimisvietti on voimakas (joskus jopa liian voimakas!) ja rotu toimii erinomaisesti hälyttävänä vahtikoirana. Se ei epäröi tarvittaessa purrakin tunkeilijaa mutta pienen kokonsa vuoksi siitä ei ole suojelijaksi. Pienestä koostaan huolimatta se ei ole sylikoira. Luonteeltaan mäyräkoira on älykäs, mukavuudenhaluinen, isäntäänsä kohtaan uskollinen, valpas, sitkeä, rohkea (jopa uhkarohkea! On kerrottu mm. villisikaa takaa-ajavista mäyräkoirista), itsevarma, itsenäinen ja itsepäinen. Jos haluat tottelevaisen koiran, älä hanki mäyräkoiraa! Se voi halutessaan näytellä umpikuuroa jos sillä on jotain mielenkiintoista puuhaa isännän kutsuessa sitä! Ei aina tule toimeen varsinkaan isojen koirien kanssa, mutta on sosiaalinen perheen muita koiria (varsinkin toisia mäyräkoiria) kohtaan. Mäyräkoira viihtyy paremmin aikuisten kuin lasten parissa. Mäyräkoira ei siedä lapselta minkäänlaista pientäkään \\\"kiusaa\\\", vaan puree herkästi. Vieraita kohtaan mäyräkoira on epäluuloinen ja voi jopa purra jos on huonosti kasvatettu. Pidättyväisen luonteensa vuoksi mäyräkoiran pentu vaatii laajamittaista sosiaalistamista, ettei siitä tule aikuisena vihaista. Pentuna mäyräkoirat ovat tavallista innokkaampia kenkien kaluajia. Aikuisena mäyräkoira puolestaan kaivaa mielellään, myös kukkapenkit!  Mäyräkoira on taipuvainen karkailemaan, joten piha on aidattava jos haluaa koiran olevan pihalla vapaana. Kaupunkialueella mäyräkoira täytyy pitää lenkillä aina taluttimessa, muuten se joutuu helposti onnettomuuksiin. Se on niin omanarvontuntoinen että kuvittelee muun liikenteen väistävän sitä! Mäyräkoira on herkkähaukkuinen, mistä voi tulla ongelmia kerrostalossa. Lisäksi jos asut hissittömässä kerrostalossa, sinun tulee kantaa mäyräkoirasi portaissa, jottei sen selkä vaurioidu. Mäyräkoiran omistajalta vaaditaan huumorintajua! Kaniinimäyräkoira kuuluu 20 vaikeimmin sisäsiistiksi opetettavan rodun joukkoon, eivätkä kaikki kaniinimäyräkoirat opi koskaan sisäsiistiksi.

Hoidosta: Mäyräkoirat ovat hyviä syömään, eivätkä ollenkaan nirsoja. Ainoa mitä pitää varoa, on ettet syötä mäyräkoiraasi lihavaksi! Mäyräkoiran olisi hyvä päästä mahdollisimman usein maastoon juoksemaan, mutta sen liikunnantarve on kohtuullinen. Karkeakarvaisen mäyräkoiran turkki on työläs hoitaa. Turkki vaatii nyppimällä suoritetun trimmauksen 2 kertaa vuodessa.

Terveydestä: Mäyräkoira on yksi pitkäikäisimmistä koiraroduista ja elää yleensä 12-16 vuotta. Mäyräkoiralla esiintyy kaikista roduista eniten välilevytyrää jota tämän vuoksi kutsutaankin mäyräkoirahalvaukseksi. Karkeakarvaisista kaniinimäyräkoirista 87 %:lla on välilevyjen kalkkeutumaa ja on todettu että koirilla joilla on välilevyjen kalkkeutumaa on 80 % riski sairastua mäyräkoirahalvaukseen. Karkeakarvaisella kaniinimäyräkoiralla on suurempi riski sairastua mäyräkoirahalvaukseen kuin pitkäkarvaisella kaniinimäyräkoiralla. Mäyräkoirilla selkänikamien välilevyt rappeutuvat jo hyvin nuorena. Yleisimmin mäyräkoirat sairastuvat mäyräkoirahalvaukseen 4-5 vuoden iässä. Muita mäyräkoirilla hyvin yleisiä sairauksia ovat rintarauhaskasvaimet ja epilepsia.

 

 

Lyhytkarvainen kaniinimäyräkoira

 

Koko: Säkä yli 13 cm. Paino 3,75 kg.

Karvapeite: Erittäin lyhyt.

Ulkonäöstä: Mäyräkoiran selkä on liioitellun pitkä ja jalat lyhyet töpöt. Pitkä selkä aiheuttaakin sille

terveysongelmia.

Historia: Rotu on kehitetty Saksassa kaniininmetsästykseen.

Luonne ja soveltuvuus: Mäyräkoiralla on voimakas riistavietti! Ei sovellu luolakoiraksi, eikä sillä ole osallistumisoikeutta luolakoirien taipumuskokeisiin. Mäyräkoira on kuitenkin metsästykseen kehitetty koira eikä sitä pidä ottaa pelkäksi seuraeläimeksi! Sen kanssa tulisi harrastaa mäyräkoirien ajokokeita tai verijälkeä. Agilityyn mäyräkoira on huono valinta mm. sen selkäongelmien vuoksi. Vahtimisvietti on voimakas (joskus jopa liian voimakas!) ja rotu toimii erinomaisesti hälyttävänä vahtikoirana. Se ei epäröi tarvittaessa purrakin tunkeilijaa mutta pienen kokonsa vuoksi siitä ei ole suojelijaksi. Pienestä koostaan huolimatta se ei ole sylikoira. Luonteeltaan mäyräkoira on älykäs, mukavuudenhaluinen, isäntäänsä kohtaan uskollinen, valpas, sitkeä, rohkea (jopa uhkarohkea! On kerrottu mm. villisikaa takaa-ajavista mäyräkoirista), itsevarma, itsenäinen ja itsepäinen. Jos haluat tottelevaisen koiran, älä hanki mäyräkoiraa! Se voi halutessaan näytellä umpikuuroa jos sillä on jotain mielenkiintoista puuhaa isännän kutsuessa sitä! Ei aina tule toimeen varsinkaan isojen koirien kanssa, mutta on sosiaalinen perheen muita koiria (varsinkin toisia mäyräkoiria) kohtaan. Mäyräkoira viihtyy paremmin aikuisten kuin lasten parissa. Mäyräkoira ei siedä lapselta minkäänlaista pientäkään \\\"kiusaa\\\", vaan puree herkästi. Vieraita kohtaan mäyräkoira on epäluuloinen ja voi jopa purra jos on huonosti kasvatettu. Pidättyväisen luonteensa vuoksi mäyräkoiran pentu vaatii laajamittaista sosiaalistamista, ettei siitä tule aikuisena vihaista. Pentuna mäyräkoirat ovat tavallista innokkaampia kenkien kaluajia. Aikuisena mäyräkoira puolestaan kaivaa mielellään, myös kukkapenkit!  Mäyräkoira on taipuvainen karkailemaan, joten piha on aidattava jos haluaa koiran olevan pihalla vapaana. Kaupunkialueella mäyräkoira täytyy pitää lenkillä aina taluttimessa, muuten se joutuu helposti onnettomuuksiin. Se on niin omanarvontuntoinen että kuvittelee muun liikenteen väistävän sitä! Mäyräkoira on herkkähaukkuinen, mistä voi tulla ongelmia kerrostalossa. Lisäksi jos asut hissittömässä kerrostalossa, sinun tulee kantaa mäyräkoirasi portaissa, jottei sen selkä vaurioidu. Mäyräkoiran omistajalta vaaditaan huumorintajua! Kaniinimäyräkoira kuuluu 20 vaikeimmin sisäsiistiksi opetettavan rodun joukkoon, eivätkä kaikki kaniinimäyräkoirat opi koskaan sisäsiistiksi.

Hoidosta: Mäyräkoirat ovat hyviä syömään, eivätkä ollenkaan nirsoja. Ainoa mitä pitää varoa, on ettet syötä mäyräkoiraasi lihavaksi! Mäyräkoiran olisi hyvä päästä mahdollisimman usein maastoon juoksemaan, mutta sen liikunnantarve on kohtuullinen. Lyhytkarvaisen mäyräkoiran turkki on erittäin helppohoitoinen.

Terveydestä: Mäyräkoira on yksi pitkäikäisimmistä koiraroduista ja elää yleensä 12-16 vuotta. Mäyräkoiralla esiintyy kaikista roduista eniten välilevytyrää jota tämän vuoksi kutsutaankin mäyräkoirahalvaukseksi. Kaniinimäyräkoirista 87 %:lla on välilevyjen kalkkeutumaa ja on todettu että koirilla joilla on välilevyjen kalkkeutumaa on 80 % riski sairastua mäyräkoirahalvaukseen. Mäyräkoirilla selkänikamien välilevyt rappeutuvat jo hyvin nuorena. Yleisimmin mäyräkoirat sairastuvat mäyräkoirahalvaukseen 4-5 vuoden iässä. Muita mäyräkoirilla hyvin yleisiä sairauksia ovat rintarauhaskasvaimet ja epilepsia.

 

 

Pitkäkarvainen kaniinimäyräkoira

 

 

Koko: Säkä yli 13 cm. Paino 3,75 kg.

Karvapeite: Pitkäkarvainen. Pitempää ja hapsuista karva on korvissa, raajojen takaosassa ja hännässä. Myös kaulan alapuolella ja rungon alaosassa on pitempää karvaa. Virheeksi katsotaan runsas karva, joka on kaikkialla yhtä pitkää.

Ulkonäöstä: Mäyräkoiran selkä on liioitellun pitkä ja jalat lyhyet töpöt. Pitkä selkä aiheuttaakin sille

terveysongelmia.

Historia: Rotu on kehitetty Saksassa kaniininmetsästykseen.

Luonne ja soveltuvuus: Mäyräkoiralla on voimakas riistavietti! Ei sovellu luolakoiraksi, eikä sillä ole osallistumisoikeutta luolakoirien taipumuskokeisiin. Mäyräkoira on kuitenkin metsästykseen kehitetty koira eikä sitä pidä ottaa pelkäksi seuraeläimeksi! Sen kanssa tulisi harrastaa mäyräkoirien ajokokeita tai verijälkeä. Agilityyn mäyräkoira on huono valinta mm. sen selkäongelmien vuoksi. Vahtimisvietti on voimakas (joskus jopa liian voimakas!) ja rotu toimii erinomaisesti hälyttävänä vahtikoirana. Se ei epäröi tarvittaessa purrakin tunkeilijaa mutta pienen kokonsa vuoksi siitä ei ole suojelijaksi. Pienestä koostaan huolimatta se ei ole sylikoira. Luonteeltaan mäyräkoira on älykäs, mukavuudenhaluinen, isäntäänsä kohtaan uskollinen, valpas, sitkeä, rohkea (jopa uhkarohkea! On kerrottu mm. villisikaa takaa-ajavista mäyräkoirista), itsevarma, itsenäinen ja itsepäinen. Jos haluat tottelevaisen koiran, älä hanki mäyräkoiraa! Se voi halutessaan näytellä umpikuuroa jos sillä on jotain mielenkiintoista puuhaa isännän kutsuessa sitä! Ei aina tule toimeen varsinkaan isojen koirien kanssa, mutta on sosiaalinen perheen muita koiria (varsinkin toisia mäyräkoiria) kohtaan. Mäyräkoira viihtyy paremmin aikuisten kuin lasten parissa. Mäyräkoira ei siedä lapselta minkäänlaista pientäkään \\\"kiusaa\\\", vaan puree herkästi. Vieraita kohtaan mäyräkoira on epäluuloinen ja voi jopa purra jos on huonosti kasvatettu. Pidättyväisen luonteensa vuoksi mäyräkoiran pentu vaatii laajamittaista sosiaalistamista, ettei siitä tule aikuisena vihaista. Pentuna mäyräkoirat ovat tavallista innokkaampia kenkien kaluajia. Aikuisena mäyräkoira puolestaan kaivaa mielellään, myös kukkapenkit!  Mäyräkoira on taipuvainen karkailemaan, joten piha on aidattava jos haluaa koiran olevan pihalla vapaana. Kaupunkialueella mäyräkoira täytyy pitää lenkillä aina taluttimessa, muuten se joutuu helposti onnettomuuksiin. Se on niin omanarvontuntoinen että kuvittelee muun liikenteen väistävän sitä! Mäyräkoira on herkkähaukkuinen, mistä voi tulla ongelmia kerrostalossa. Lisäksi jos asut hissittömässä kerrostalossa, sinun tulee kantaa mäyräkoirasi portaissa, jottei sen selkä vaurioidu. Mäyräkoiran omistajalta vaaditaan huumorintajua! Kaniinimäyräkoira kuuluu 20 vaikeimmin sisäsiistiksi opetettavan rodun joukkoon, eivätkä kaikki kaniinimäyräkoirat opi koskaan sisäsiistiksi.

Hoidosta: Mäyräkoirat ovat hyviä syömään, eivätkä ollenkaan nirsoja. Ainoa mitä pitää varoa, on ettet syötä mäyräkoiraasi lihavaksi! Mäyräkoiran olisi hyvä päästä mahdollisimman usein maastoon juoksemaan, mutta sen liikunnantarve on kohtuullinen. Pitkäkarvaisen mäyräkoiran turkkia täytyy harjata silloin tällöin ettei se takkuunnu, mutta se on kuitenkin melko helppo hoitoinen moneen muuhun rotuun verrattuna.

Terveydestä: Mäyräkoira on yksi pitkäikäisimmistä koiraroduista ja elää yleensä 12-16 vuotta. Mäyräkoiralla esiintyy kaikista roduista eniten välilevytyrää jota tämän vuoksi kutsutaankin mäyräkoirahalvaukseksi. Pitkäkarvaisista kaniinimäyräkoirista 76 %:lla on välilevyjen kalkkeutumaa ja on todettu että koirilla joilla on välilevyjen kalkkeutumaa on 80 % riski sairastua mäyräkoirahalvaukseen. Pitkäkarvaisella kaniinimäyräkoiralla on siis hieman pienempi riski sairastua mäyräkoirahalvaukseen kuin esim. karkeakarvaisella kaniinimäyräkoiralla. Mäyräkoirilla selkänikamien välilevyt rappeutuvat jo hyvin nuorena. Yleisimmin mäyräkoirat sairastuvat mäyräkoirahalvaukseen 4-5 vuoden iässä. Muita mäyräkoirilla hyvin yleisiä sairauksia ovat rintarauhaskasvaimet ja epilepsia.

 

Karkeakarvainen kääpiömäyräkoira

Lyhytkarvainen kääpiömäyräkoira

Pitkäkarvainen kääpiömäyräkoira

Cairnterrieri

Kääpiöpinseri

Parsonrussellinterrieri

Bichon havanais

Japaninpystykorva

Toybullterrieri

Pieni inkojenkarvatonkoira

Australianterrieri

Jackrussellinterrieri

Italianvinttikoira

Miniature amerikan eskimo

Kleinspitz

Borderterrieri

Yorkipoo

Norwichinterrieri

Lakelandinterrieri

Kingcharlesinspanieli

 

 

Noin 10 kg

 

Suomenpystykorva

Islanninlammaskoira

Tahltaninkarhukoira

Alaskan klee kai (keskikokoinen muunnos)

Keskikokoinen meksikonkarvatonkoira

Mountain feist

Ori pei

American bullnese

Bench-legged feist

Kemmer feist

Karkeakarvainen pieniberninajokoira

Black and tan terrier

Sealyhaminterrieri

Pohjanpystykorva

Pieniluzerninajokoira

Pienisveitsinajokoira

Pencil-tail feist

Kääpiöbullterrieri

Telominkoira

Harlekiinipinseri

Iso rottaterrieri

Tanskalais-ruotsalainen pihakoira

Cirneco dell\\\'etna

Chacy ranior

Cavalier kingcharlesinspanieli

Shiba inu

Bedlingtoninterrieri

Cajun squirrel dog

Lancashire heeler

Lunnikoira

Karkeakarvainen mäyräkoira

Lyhytkarvainen mäyräkoira

Irlanninterrieri

Pyreneittenpaimenkoira (pitkäkarvainen muunnos)

Pyreneittenpaimenkoira (lyhytkarvainen muunnos)

Pitkäkarvainen mäyräkoira

Hollandse smoushond

Markiesje

Shetlanninlammaskoira

Welsh corgi cardigan

Beagle

Ceskyterrieri

Sileäkarvainen pienijuranajokoira

Karkeakarvainen pienijuranajokoira

Bostoninterrieri eli boston terrier eli "bostoni"

Koko:

Bostoninterrierin säkäkorkeus on 37,5 cm.

Bostoninterrieri painaa 8,5 kg. Kevyempi kuin ranskanbulldoggi.
Karvapeite:

Lyhytkarvainen.

Ulkonäöstä:

Muistuttaa ranskanbulldoggia. Hyvin lyhyt kuono.  Tasa- tai alapurenta. Silmät ovat suuret, pyöreät ja kaukana toisistaan. Pystyt korvat sijaitsevat kallon ulkoreunalla. Bostoninterrierin häntä on luonnostaan "olematon" tai muutaman sentin mittainen "töpö". Korkearaajaisempi kuin ranskanbulldoggi. Bostoninterrieri liikkuu rytmikkäästi.
Historia:

Bulldoggien ja terriereiden risteyttäminen oli yleistä Englannissa koiratappeluiden kulta-aikoina. Siirtolaisten mukana näitä koiria kulkeutui Amerikkaan. Bostonissa niistä ryhdyttiin 1850-luvun puolivälin tienoilla jalostamaan kevyempää rotua, bostoninterrieriä.

Bostoninterrieri ei nimestään huolimatta ole terrieri, eikä metsästyskoira laisinkaan, vaan rodun alkuperäinen käyttötarkoitus oli seura- ja rottakoira.

Luonne ja soveltuvuus:

Bostoninterrieri on ihanteellinen seurakoira.Vauhdikkaana koirana bostoninterrieri sopii agilitykoiraksi. Bostoninterrierin kanssa voi harrastaa myös koiranäyttelyitä, raunioita ja tokoa. Bostoninterrieri on helppo laittaa näyttelykuntoon. Palveluskoirakoeoikeutta rodulla ei ole.

Bostoninterrieri sopii vahtikoiraksi, sillä se ilmoittaa haukunnallaan vieraiden tulosta, mutta ei ole aggressiivinen. Bostoninterrieri suhtautuu vieraisiin ihmisiin erittäin positiivisesti ja innostuneesti. Bostoninterrierit ovat erittäin ihmisrakkaita ja osoittavat avoimesti mielihyvänsä tavatessaan uusia ihmisiä. Bostonit ovat yleensä heti tuttuja ja menevät rohkeasti vieraitten luo. Bostoninterrieri on lapsirakas rotu ja sopii lapsiperheen koiraksi. Lasten kanssa bostoninterrieri on pitkäpinnainen. Bostoni on sosiaalinen, joten se lähestyy toisia koiriakin ilman aggressioita. Se ei ole lainkaan riidanhaluinen. Useimmilla bostonin omistajilla onkin kaksi tai useampi koiraa. Bostoninterrieri tulee hyvin toimeen muidenkin lemmikkien kanssa (mm. kanit, hevoset). Ja onpa monella kaverinaan myös kissa tai kani. Bostoni on iso koira pienessä pakkauksessa, ei mikään hauras fifi. Rotu on saanut lempinimen "amerikkalainen herrasmies", koska se tulee niin hyvin toimeen kaikkien kanssa. Bostoninterrieri on luonteeltaan reipas, rohkea, pirteä, nokkela, terhakka, toimelias, siisti, päättäväinen, valpas, omistajaansa kiintyvä, uskollinen ja hauska.Bostoninterrieri pysyy vapaana ollessaan melko lähellä omistajaansa.Bostoninterrieri on aktiivinen, eloisa, vilkas ja taipuvainen vallattomuuteen. Tosin on myös rauhallisesti ja arvokkaasti käyttäytyviä bostoninterriereitä. Bostoninterrieri on leikkisä ja aina valmis pelaamaan pallolla.Bostoninterrieri on hyvin empaattinen koira, se myötäelää kanssasi kaikki ilot ja surut. Bostoninterrieri oppii helposti ja on tottelevainen, mutta osaa olla myös itsepäinen.Bostoninterrieri on seurallinen ja se haluaa olla mukana kaikissa perheen toimissa.Bostoninterrieri ei ole \"kodintuhoaja\"-rotu. Bostoninterrierillä ei ole metsästysvaistoa, joten se ei ole karkailuherkimpiä koiria. Ei sovellu ulkokoiraksi.Bostoninterrieri on kylmänarka rotu, koska sen turkki on hyvin lyhyt, eikä sillä ole alusvillaa. Talvella bostoni pitää pukea. Toisaalta lyhyt kuono ja helle ei ole erityisen hyvä yhdistelmä sekään. Jos bostoninterrieri touhuaa liikaa kuumalla ilmalla, se saa helposti hengitysvaikeuksia, mikä voi rasittaa sen sydäntä. Kuumuuden sietäminen on yksilöllistä. Jotkut makaavat kesällä auringossa kuumimmassa paikassa, joku haluaa tulla jopa saunan lauteille. Yksi läkähtyy helposti, toinen ei.Bostoninterrieri ei ole läheskään yhtä meluisa kuin terrierit. Se saattaa ilmoittaa postin ja vieraiden tulon, mutta turhaan, ihan vain haukkumisen ilosta bostoninterrieri ei hauku. Lyhyestä kuonostaan johtuen bostoninterrieri röhisee usein, sekä kuorsaa äänekkäästi nukkuessaan. Toiset omistajat ovat sitä mieltä että nämä äänet ovat rakastettavia, toisten mielestä ne taas ovat hermoja raastavia.Bostoninterrieri sopii toimeliaalle ihmiselle. Bostoninterriereitä hankkivat niin lapsiperheet, kuin vanhuksetkin, maalle ja kaupunkiin. Bostoni sopii erinomaisesti ensimmäiseksi koiraksi. Bostoninterrieri rakastaa maaseudun vapautta, mutta sopeutuu erinomaisesti myös kaupunkiasuntoon. Karvaa lähtee melko tasaisesti ympäri vuoden. Karva on lyhyttä ja vahvaa, joka jää helposti kiinni joka paikkaan.Muiden lyhytkuonoisten koirien tapaan bostoninterrierillä on taipumusta kuolaamiseen, erityisesti kun se on kiihtynyt tai haluaa jotain hyvää. Kaikki yksilöt eivät kuitenkaan kuolaa. Yleensä bostoni ei opi niin nopeasti sisäsiistiksi kuin moni iso rotu.Bostoninterrierin pentu maksaa 900-2000 euroa. Suomessa on noin 350 bostoninterrieriä.Pentuja syntyy vuosittain alle 50 ja pentua voi joutua odottamaan noin vuoden.
Hoidosta:Bostoni on todella ihanteellinen nykyajan seuralainen, sillä ei ole sellaista energiaa kuten bokserilla joten sen ei tarvitse käydä päivittäin monen tunnin lenkkejä. Se kuitenkin jaksaa tehdä jopa 10 kilometrin lenkkejä jos omistaja haluaa. Bostoninterrieri tarvitsee vapaita juoksupyrähdyksiä omassa pihassa tai koirien ulkoilutusalueella. Bostoni on aktiivinen koira, joka nauttii tekemisestä. Sen kanssa ei kuitenkaan ole pakko harrastaa. Lyhytkarvainen turkki on helppohoitoinen. Kurakelillä tämä karvan laatu on helpoin mahdollinen: se on kätevästi pestävissä ja kuivuu nopeasti pesun jälkeen. Suuret silmät puhdistetaan päivittäin.
Terveydestä:Bostoninterrieri kuuluu pitkäikäisimpiin rotuihin ja se elää yleensä 10-14 vuotta.Epilepsia on rodussa melko yleinen vaiva.140 suomalaisen bostoninterrierin polvet on tutkittu ja näistä 19,2 %:lla (27 koiralla) todettiin polvilumpion sijoiltaanmeno.  Suurimmalla osalla sijoiltaanmeno oli lievää I-astetta (11,4 %). II-asteen sijoiltaanmeno oli 7,1 %:lla ja vaikein III-asteen sijoiltaanmeno oli 0,7 %:lla. Monet bostonit ovat köyryselkäisiä, eivätkä liiku kovin hyvin. Bostoninterrierin silmät ovat alttiit tulehtumaan ja suuret silmät ovat alttiit tapaturmille. Kuitenkin vakavia onnettomuuksia, jotka päättyvät silmän menettämiseen, sattuu harvoin. Lyhyestä kuonosta johtuen varsinkin kuumalla ilmalla voi ilmetä hengitysvaikeuksia, jotka rasittavat sydäntä.Bostoninterrierillä on muihin rotuihin verrattuna suurentunut riski saada syöttösolukasvain, rintarauhaskasvain tai melanooma. Rodussa esiintyy myös allergioita.Bostoninterrierin penikoiminen on hankalaa ja vaatii usein keisarinleikkauksen.

Tiibetinterrieri

Brasilianterrieri

Valkoinen länsiylämaanterrieri

Kääpiövillakoira

Keskikokoinen villakoira

Schipperke

Sileäkarvainen kettuterrieri

Karkeakarvainen kettuterrieri

Saksanmetsästysterrieri

Mopsi

Amerikancockerspanieli

 

 

Ranskanbulldoggi eli french bulldog

 

Koko: Ranskanbulldogin säkäkorkeus on 32,5 cm ja se painaa 11 kg.

Karvapeite: Lyhytkarvainen.

Ulkonäöstä: Ranskanbulldogin kuono on liioitellun lyhyt; lyttykuono. Ranskanbulldoggi on raskaampi ja matalampi kuin bostoninterrieri.

Historia: Englanninbulldoggia käytettiin alun perin härkätaisteluissa. Välillä englanninbulldoggipentueisiin syntyi taistelutarkoituksiin liian pienikokoisia yksilöitä (mm. terrieri-risteytyksien takia), joista tuli käsityöläisten seurakoiria. Käsityöläisten matkassa nämä pienet koirat kulkeutuivat Ranskaan 1860-luvulla ja ne herättivät siellä suurta ihastusta ja niitä ryhdyttiin jalostamaan siellä seurakoiriksi, näin syntyi ranskanbulldoggi.

Luonne ja soveltuvuus: Erinomainen seurakoira. Ei sovellu vahtikoiraksi, koska se lähinnä suukottelee vieraita :). Ei sovellu toko-harrastukseen jääräpäisyytensä vuoksi. Ailityyn ranskanbulldoggi on liian raskastekoinen, hypyt eivät siltä oikein suju. Ranskanbulldogista sanotaan että se on iso koira pienessä paketissa, ei mikään hauras fifi. Luonteeltaan ranskanbulldoggi on rakastettava, hyväntuulinen, tasapainoinen, tyyni, itsevarma, erittäin itsepäinen, seurallinen, todella ihmisrakas, omistajaansa kiintyvä ja mukavuudenhaluinen. Ranskanbulldoggi ei osaa pelätä mitään. Se tulee yleensä toimeen muiden koirien kanssa. Ranskanbulldoggia pidetään erityisen lapsirakkaana rotuna. Sillä on korkea kipukynnys, minkä ansiosta se ei piittaa pikkukolhuista. Ranskanbulldogilla ei ole riistaviettiä, eikä se seurakoirana ole altis karkailemaan. Jos haluaa palvelualttiin koiran joka toimii kuin ihmisen ajatus, ranskis ei ole hyvä valinta. Monet ranskanbulldogit vetävät hihnassa koko ikänsä. Rotu sopii erinomaisesti kerrostaloon, koska se on pienikokoinen eikä ole herkkähaukkuinen. Vaikka ranskanbulldoggi ei juuri hauku, sen hengitys tuhisee ja rohisee kovaäänisesti ja se kuorsaa nukkuessaan mikä voi olla hermoja raastavaa. Ranskanbulldoggi ei kestä äärimmäisiä sääolosuhteita. Helteellä se saa helposti lämpöhalvauksen ja talvella se puolestaan tarvitsee takin. Ranskanbulldogin on sanottu muistuttavan minisikaa niin ruokailu- kuin käytöstavoiltaankin. Juodessaan se kastelee lattian ja syönnin jälkeen se tulee syliisi piereskelemään. Eikä sen ääntelykään paljoa eroa sian röhkimisestä. Ranskanbulldogista varisee paljon karvoja ja karvat jäävät kiinni vaatteisiin. Ranskanbulldogit oppivat sisäsiistiksi hitaammin kuin muun rotuiset koirat. Ranskanbulldoggi sopii huumorintajuiselle ihmiselle, mutta myös jämäkkyyttä vaaditaan. Ikäihmisellekin pieni ranskanbulldoggi on oiva valinta. Ranskanbulldogin pennut ovat melko kalliita, 1000-1300 euroa. Rotu on Suomessa yleinen.

Hoidosta: Liikunnantarve on vähäinen. Hölkkäkaveria etsivän kannattaa valita joku muu rotu. Ei pienestä koostaan huolimatta sovi lasten talutettavaksi, sillä se on yllättävän voimakas. Ranskanbulldogit eivät osaa uida, joten ne tarvitsevat pelastusliivit veneillessä tai ollessaan vapaana vesistön lähellä. Ranskanbulldoggi ei ole mikään palveluskoira, joten se tyytyy vähäiseenkin toimintaan. Ranskanbulldogin ruokahalu on erinomainen, eikä se ole lainkaan nirso. Lyhyt karvapeite on erittäin helppohoitoinen. Nenäpoimut vaativat kuitenkin säännöllistä puhdistamista.

Terveydestä: Rotu kuuluu lyhytikäisimpiin koirarotuihin ja sen keskimääräinen elinaika on vain 5-8 vuotta. Rodussa esiintyviä sairauksia ovat selän nikamamuutokset (yleisiä), furunkuloosi, sikaripunkki ja sydänviat. Penikoinnit ovat vaikeita suuren pään vuoksi. 72 % synnytyksistä tapahtuu keisarinleikkauksella.

 

 

Mittelspitz

Whippet

Basenji

Laulava uudenguineankoira

Keskikokoinen perunkarvatonkoira

Pitkäkarvainen whippet

Keskikokoinen inkojenkarvatonkoira

Sileäkarvainen pieniberninajokoira

Walesinterrieri

Hairless khala medio

Hairless khala grande

Suuri meksikonkarvatonkoira

Clydesdalenterrieri

Skyenterrieri

Skotlanninterrieri

Pumi

 

 

Noin 15 kg

 

Englannincockerspanieli

Venäjänspanieli

Espanjanvesikoira

Dreeveri

Boykin spanieli

Itävallanpinseri

Meliteo kinidio

Pinseri

Kromfohrländer

Labradoodle (keskikokoinen muunnos)

North American Indian dog

Koolie

Kooikerhondje

Cockerpoo maxi

Taiwan dog

Dingo

Petit basset griffon vendeen

Olde boston bulldogge

Karjalais-suomalainen laika

Welsh corgi pembroke

Jindo

Lagotto romagnolo

Pienimünsterinseisoja

Kerrynterrieri

Basset fauve de bretagne

Serra de airesinpaimenkoira

Mudi

Puli

Buhund

Manchesterinterrieri

Staffordshirenbullterrieri

Phu quoc

Snautseri

 

 

Bretoni

 

Koko:Seisojista pienin. Uroksen säkäkorkeus on 49,5 cm. Nartun säkäkorkeus on 48,5 cm. 

 

Uros painaa 18 kg. Narttu painaa 15,5 kg.

Karvapeite: Karvapeite on lyhyehköä ja rungonmyötäistä. Korvissa ja raajojen takaosissa pitkät hapsut.

Ulkonäöstä: Kevyehkörakenteinen koira. Muistuttaa ulkoiselta olemukseltaan spanielin ja setterin risteytystä.  Keskipitkä kuono. Korvat riippuvat. 

 

Historia: Bretoni syntyi Ranskassa 1800-luvun lopulla risteyttämällä bretagnelaisia lintukoiria, settereitä, pointtereita ja spanieleita. Bretonin alkuperäinen käyttötarkoitus oli seisova ja noutava lintukoira

Luonne ja soveltuvuus: Suurin osa Suomen bretoneista on käytännön metsästyskoiria. Bretoni on seisova, karkottava ja noutava lintukoira. Bretoni sopii lehtokuroan, peltopyyn ja fasaanin metsästykseen. Bretonilla on valtava into hakea riistaa.  Bretonilla on erinomainen tuulenkäyttökyky. Sitkeänä, tarmokkaana ja uutterana koirana bretoni voi viettää koko päivän metsällä.  Karkeakarvainen saksanseisoja on suorempi tekemään mitä pyydetään ja sillä isännän kunnioitus kasvaa mitä enemmän siltä vaaditaan. Bretoni saattaa ajatella että tee itse sitten, jos ei kelpaa. Karkeakarvainen saksanseisoja on sellainen tyhmänrehellinen ja tekee mitä on opetettu. Bretoni ajattelee itse enemmän ja yrittää varsinkin kauempana isännästään luistaa käskyistä. Suurimmat ongelmat metsästyksen yhteydessä tulevat yleensä tottelevaisuuden puutteesta joka taas johtuu puutteellisesta koulutuksesta. Bretoni ei ole ns. yhden miehen koira, vaan sen voi vaikka lainata kaverille metsästysavuksi. Koska kyseessä on käyttökoira, eivät kasvattajat yleensä halua myydä pentuja pelkästään seurakoiriksi. Ei sovellu vahti-, vartio-, eikä suojelukoiraksi. Bretoni ottaa vieraat vastaan häntä tai oikeammin koko takapuoli tyytyväisesti heiluen. Bretonin kanssa voi harrastaa agilityä, tokoa, raunioita tai verijälkeä. Rodulla ei ole palveluskoirakoeoikeuksia. Kätevä koko on yksi perustelu juuri bretonin valitsemiselle muiden seisojien joukosta. Luonteeltaan bretoni on lempeä, ihmisystävällinen, erittäin sosiaalinen, avoin, iloinen, reipas, hyvin innokas, erittäin energinen, vilkas, eloisa, touhukas, vauhdikas, tarmokas ja valmis toimintaan. Bretonin ei aina ole helppo hallita riehakkuuttaan. Jos bretoni ei saa tarpeeksi liikuntaa ja toimintaa, siitä tulee yliaktiivinen, riehakas tai ikävystynyt mikä ilmenee yleensä haukkumisena tai tuhoamisena. Bretoni on helppo kouluttaa. Bretoni on pehmeäluonteinen ja herkkä koira. Palveluhaluinen, nöyrä ja miellyttämisenhaluinen. Bretonin rotuominaisuuksiin kuuluu myös tietty itsepäisyys ja se tottelee vain jos sitä huvittaa. Välillä se ei kuule eikä näe mitään. Tosin on myös breroneja jotka tottelevat ihailtavan kuuliaisesti isäntänsä käskyjä. Bretoni ei yleensä ole altis karkailemaan. Ystävällinen toisille koirille. Voi jahdata kissoja, mutta tämä on kiinni koulutuksesta. Sopii erinomaisesti lapsiperheeseen. Lapsirakas jos on kasvanut lasten kanssa pennusta lähtien. Seurallinen bretoni on aina siellä missä muukin perhe. Rodussa esiintyy eroahdistusta, joka ilmenee haukkumisena tai tuhoamisena kun koira joutuu olemaan yksin kotona. Jos sinä olet töissä kaiket päivät, bretoni ei ehkä ole paras rotuvalinta sinulle. Bretonilla on erittäin voimakas metsästysvietti. Ei sovellu ulkokoiraksi. Kokonsa ja sopeutuvan luonteensa ansiosta bretoni sopii myös kaupungissa asuvan metsästäjän koiraksi. Pienikokoinen koira ei tarvitse paljon tilaa. Haukkuu vain vähän. Rotu sopii lempeäluonteiselle metsästäjälle, joka rakastaa luonnossa liikkumista myös koiranilmalla. Bretonista lähtee karvaa enemmän kuin saatat kuvitella. Karva tarrautuu huonekalujen kankaisiin ja vaatteisiin. Ei kuolaa. Sopii ensimmäiseksi koiraksi. Pientä koiraa on helppo kuljettaa mukana. Bretoni tarvitsee laajamittaista sosiaalistamista ihmisiin ja epätavallisiin asioihin ja ääniin, jotta rodulle ominainen \\\"pehmeys\\\" ei muuttuisi arkuudeksi tai pelokkuudeksi. Rodulla on taipumusta alistumisvirtsaamiseen eli se voi pissata alleen ollessaan jännittynyt tai hermostunut. Suomessa on noin 400 bretonia.

Hoidosta: Bretoni tarvitsee runsaasti liikuntaa. Rakastaa metsässä kulkemista ja vapaana maastossa tapahtuvaa liikuntaa. Sen täytyy saada kirmata vapaana päivittäin. Energisyytensä ja voimakkaan riistaviettinsä vuoksi bretoni tarvtsee virikkeitä. Bretonin olisi hyvä päästä lintujahtiin metsästäjän kanssa. Jos käytännön metsästykseen ei ole mahdollisuutta, bretoni purkaa toiminnanhaluaan mieluusti agilityyn, tokoon, raunioille tai jäljestykseen, mutta pelkäksi lemmikiksi bretoni ei sovellu! Bretonin turkki on melko helppohoitoinen.

Terveydestä: Bretoni elää 10-14 vuotta. Pienestä koostaan huolimatta rodulla esiintyy yllättävän paljon lonkkavikaa: yli 50 % bretoneista on lonkkavikaisia. Pieni populaatio pakottaa käyttämään jalostukseen myös C-lonkkaisia koiria. Rotu lisääntyy pääsääntöisesti normaalisti.

 

 

Dandiedinmontinterrieri

Polski Owczarek Nizinny

Australiankelpie

 

 

Basset artesien normand

 

Koko: Säkäkorkeus on 31 cm. Basset artesien normand painaa noin puolet vähemmän kuin basset hound eli 17 kg.

Karvapeite: Lyhytkarvainen.

Ulkonäöstä: Lyhyet raajat ja suhteettoman pitkä selkä altistavat tämän koiran selkävaivoille. Sen raajat ovat hieman käyrät. Korvat ovat pitkät luppakorvat, mikä saattaa altistaa sen korvatulehduksille, kun korvat eivät pääse tuulettumaan.

Historia: Rotu on kehitetty kaniininmetsästykseen Ranskassa 1600-luvulla risteyttämällä artoisinajokoiria ja normandianajokoiria. Epänormaali rakenne on kehittynyt mutaation kautta samalla tavalla kuin mäyräkoirilla.

Luonne ja soveltuvuus: Basset artésien normand on metsästyskoira, eikä se sovellu pelkäksi seurakoiraksi. Sitä käytetään jäniksen ja peuran metsästykseen ja se pystyy työskentelemään niin yksin kuin ajueissakin. Se on erittäin tarkkavainuinen, jälkitarkka ja sitkeä. Se ajaa riistaa hitaammin kuin isot ajokoirat. Sen ajohaukku on kauas kuuluvaa, ja se kuulostaa isolta koiralta. Sen metsästysvietti on voimakas, mikä olisi kiusallinen ominaisuus jos tällainen koira hankittaisiin vain seurakoiraksi, koska löytäessään mielenkiintoisen hajun se lähtee seuraamaan sitä välittämättä omistajan kutsuista. Se on taipuvainen karkailemaan ja vapaana ollessaan etääntyy kauas omistajastaan. Näiden seikkojen vuoksi sitä täytyy ulkoiluttaa joko hihnassa tai aidatulla alueella, ei vapaana. Sitä on vaikea kouluttaa, eikä sillä ole miellyttämisenhalua. Se ei sovellu toko-, eikä agilityharrastuksiin.

Basset artesien normand  saattaa haukkua kuuluvalla äänellään vieraiden saapuessa, mutta ottaa vieraat kuitenkin ystävällisesti vastaan. Luonteeltaan se on rauhallinen, rohkea, itsepäinen, tarmokas, sosiaalinen ja ystävällinen. Se tulee hyvin toimeen toisten koirien kanssa. Lapsia kohtaan se on kärsivällinen ja hyväntahtoinen.

Hoidosta: Basset artesine normandin on päästävä usein metsästämään tai ainakin ulkoilemaan maastoon vapaana. Tässä on kuitenkin riskinsä sillä se lähtee helposti omille teilleen. Lisäksi sille tulisi tarjota jäljestystehtäviä. Karvapeite on erittäin helppohoitoinen. Korvat ovat rodun heikko kohta ja ne täytyy puhdistaa usein, jotteivät ne tulehdu.

Terveydestä: Rotu on melko pitkäikäinen ja elää 9-15 vuotta. Pitkä selkä on altis nikamavaivoille. Riippuvat korvat tulehtuvat helposti.

 

 

Länsigöötanmaanpystykorva eli \\\"göötti\\\" eli \\\"jöötti\\\"

 

Koko:Länsigöötanmaanpystykorva on hieman welsh corgia isompi. Uroksen säkäkorkeus on 33 cm, ja nartun 31 cm. Koira painaa 13 kg.

Karvapeite: Lyhytkarvainen.

Ulkonäöstä: Matalaraajainen, pitkänomainen koira. Pystyt korvat. Pennut voivat syntyä aivan hännättöminä, töpöhäntäisinä tai pitkähäntäisinä. Töpöhäntäisinä syntyy Suomessa noin 25 % pennuista. Pitkää häntää koira kantaa selälle kiertyneenä.

Historia: Länsigöötanmaanpystykorva syntyi Ruotsissa 500-luvulla. Rotu polveutuu luultavasti welsh corgeista, joita viikingit toivat ryöstöretkiltään kotiseuduilleen. Rodun alkuperäinen käyttötarkoitus oli lehmien paimennus, talon vahtiminen, pienriistan metsästys ja rottien pyydystäminen. Lehmiä paimentaessaan jöötti näykki niitä kintereistä. Eteenpäin menemisen ja epämiellyttävän näykkimisen väliltä uppiniskaisinkin kanttura valitsi lopulta vähemmän epämiellyttävän vaihtoehdon, totella. Mutta samalla lehmät jakelivat takapotkuja. Matalajalkaisena koirana göötin oli helppo suojautua lehmien potkuilta painautumalla salamannopeasti maahan.  Vahtikoirana jöötti  ilmoitti vieraiden tulon haukkumalla ja yleensäkin ilmoitti haukkumalla kaikesta poikkeavuudesta mitä on voinut tapahtua maatilalla. Rotua uhkasi sukupuuttoon kuoleminen 1940-luvun alussa, mutta rotu saatiin elvyytettyä uudelleen 6:sta löytyneestä koirasta (joista tosin vain yksi oli uros ja sekin kivesvikainen, mutta siitä huolimatta sitä käytettiin jalostukseen).

Luonne ja soveltuvuus: Länsigöötanmaanpystykorvat kävivät 1940 -luvulla ahkerasti paimennuskokeissa. Bordercollieiden tulo Ruotsiin vähensi kokeisiin osallistuvien länsigöötanmaanpystykorvien määrää. Bordercolliet kun olivat ylivoimaisia kokeissa eikä pian enää kukaan uskaltanut ilmoittaa pientä nautakarjapaimenta kilpailemaan niiden kanssa.  Länsigöötanmaanpystykorvan paimennusvietti on kuitenkin vielä säilynyt ja tänäkin päivänä on muutamia lehmiä ja lampaita paimentavia gööttejä Suomessa ja Ruotsissa sekä myös Englannissa. Paimennusvietti on toisissa linjoissa huomattavasti voimakkaampaa kuin toisissa. Sopii nautakarjan ajamiseen. Paimennusvietistä johtuen jotkut jöötit ovat ottaneet itselleen oikeuden paimentaa näykkimällä omistajansa nilkoista ja pohkeista.  Tätä näykkimistaipumusta ei aina saada kuriin. Paimenkoirataustastaan johtuen göötille on tyypillisyä myös taipumus ajaa takaa pyöriä ja lenkkeilijöitä. Muutamien länsigöötanmaanpystykorvien kanssa harrastetaan jopa hirven metsästystä. Tehokas ja valpas hälyttävä vahtikoira, joka on kova vartioimaan. Huomaa heti vieraat, ja ilmoittaa heistä haukkumalla. Se suhtautuu alkuun epäluuloisesti vieraisiin, mutta hyväksyy nämä jonkin ajan kuluttua. Rodussa esiintyy suojelutaipumusta. Pentu pitää sosiaalista huolellisesti, jotta vältytään ylisuojelevalta käyttäytymiseltä aikuisena. Jöötti on reipas harrastuskaveri mm. koiranäyttelyihin, raunioille, hakuun, jälkeen, verijälkeen ja paimennuskokeisiin. Myös palveluskoirien BH-kokeen (käyttäytymiskoe) läpäisseitä länsigöötanmaanpystykorvia on jo muutamia.

Tokossa göötit menestyvät hyvin alemmissa luokissa, mutta monet yksilöt ovat sen verran itsepäisiä, että ylemmissä luokissa niiden menestys voi olla vaihtelevaa: koirat keksivät välillä omia versioita liikkeistä. Agilitykoirana göötti ei pärjää nopeudessa shelteille, eikä bordereille. Ruotsissa rodulla on osallistumisoikeus palveluskoirien haku-ja jälkikokeeseen. Kiintyy isäntäväkeensä ja on uskollinen. Pysyy hyvin laumansa lähettyvillä myös vapaana ollessaan. Osallistuu mielellään lasten leikkeihin. Pikkukoiraksi jöötti omaa suuret voimat jotka eivät ole lasten hallittavissa. Toisten koirien on joskus vaikea ymmärtää äänekkäitä gööttien leikkejä. Urokset voivat olla aggressiivisia vieraita uroksia kohtaan. Länsigöötanmaanpystykorva on luonteeltaan älykäs, kova, huumorintajuinen, reipas, varsin itsetietoinen, itsevarma, rohkea, peloton, itsepäinen, toimintakykyinen ja tarmokas.  Länsigöötanmaanpystykorva on iso koira pienessä paketissa. Se ei ole mikään hienostelija tai pieni raukka, vaan siitä löytyy sopivassa määrin luonnetta. Muistuttaa olemukseltaan hyvin paljon saksanpaimenkoiraa. Göötillä on yhä pihakoiran itseriitoiset ja paimenkoiran seuralliset ominaisuudet mukavasti lomittain. Se haluaa olla siellä missä perhekin, ja jos se ei pääse mukaan vessaan niin ainakin se odottaa oven takana! Erinomainen koira otettavaksi mukaan hevostallille! Joissakin yksilöissä löytyy jopa metsästystaipumuksia. Jotkut kulkevat nenä maassa hajujen perässä, jotkut ovat seurassakävelijöitä. Göötti on koira, joka tietää mitä se tahtoo ja ilmoittaa sen myös kuuluvalla äänellä. Kun ottaa huomioon rodun periksiantamattoman luonteen, saattaa lepsusti suhtautuvassa perheessä olla pieni tyranni, joka vaativalla haukullaan ilmoittaa haluavansa sitä ja tätä. Osalla on yhteistyö- kontakti- ja miellyttämishalu hyvin kehittynyt ja ne oppivat kuin itsestään. Sitten on luonteita, joiden kiinnostus on hyvin ulkokohtaisissa asioissa ja suhde omistajaan tuntuu jäävän toissijaiseksi. Yleensä göötti on enemmän arjen puuhissa auttava koira kuin temppuja tekevä koira. Se on esimerkiksi helppo opettaa vetämään halot liiteristä. Varsinkin uroksista löytyy pystykorvamaisen itsepäisiä jukuripäitä. 

 

Ei sovi eristetyksi juoksulangan päähän tai pelkästään tarhassa elämään. Göötti on haukkuherkkä. Göötti haukkuu vieraat. Ja myös vähemmän vieraat. Myös tosi tutut. Jos se liikkuu on syytä haukkua sille. Tai vaikkei se liikkuisikaan. Turhautuessaan göötti ilmoittaa sen kaikille, ja usein saakin haukkumalla omistajansa huomion edes hetkeksi. Jaa haukkuu lisää. Ja kovempaa. Ja kauemmin. Pystykorvana se saattaa innostua haukkumaan joskus liikaakin. Haukkumistaipumus yltyy laumassa. Haukkumista täytyy rajoittaa pennusta lähtien mutta kokonaan sitä ei saa pois. Rotua ei suositella passelista koostaan huolimatta kerrostaloasuntoon, sillä kerrostalon äänekäs maailma vain provosoi koiran haukkumisherkkyyttä. Länsigöötanmaanpystykorva sopii maanviljelijälle, joka tarvitsee karja- ja vahtikoiraa tai reippaalle, kokeneelle koiraihmiselle. Tätä koiraa ei suositella ensimmäiseksi koiraksi, sillä rotu ei ole niitä kaikkein helpoimpia. Rotu ei sovellu laiskalle ihmiselle, sillä se tarvitsee runsaasti toimintaa. Karvaa lähtee kuten koirista keskimäärin. Ei kuolaa. Pennun hinta on noin 700 euroa. Suomessa on noin 800 jööttiä.

Hoidosta: Vaatii kohtalaisesti liikuntaa. Paimenkoirana göötti tarvitsee runsaasti toimintaa. Sen olisi hyvä saada paimentaa työkseen. Virikkeettömässä ympäristössä se voi tylsistyä ja saattaa ruveta keksimään omaa aktiviteettia, joka ei varmasti miellytä omistajaa. Erittäin helppohoitoinen turkki.

Terveydestä: Rotu on pitkäikäinen ja elää keskimäärin 12-14 vuotta. Jotkut göötit ovat saavuttaneet jopa liki 20 vuoden kunnioitettavan iän. Alkukantainen ja terve rotu, jota ei ole ns. jalostettu pilalle.

Eturaajat voivat olla liian taipuneet ja ulkokierteiset (35 %:lla jalostustarkastetuista koirista), jolloin niveliin kohdistuu ylimääräistä rasitusta. Tämä saattaa johtaa vuosien myötä nivelrikon kehittymiseen. Lonkkavikaa esiintyy noin 25 %:lla. Samoin kyynärniveldysplasiaa esiintyy noin 25 %:lla. J175 on vain tälle rodulle ominainen silmäsairaus, ja sen oireena on mm. heikentynyt hämäränäkö.Kaiken kaikkiaan J175 on todettu 22 koiralla mikä on 9,5 % tutkituista. Virtsakiviä on ollut noin 10 %:lla ja allergiaa 9 %:lla. Vaikka göötti on pitkäselkäinen rotu, välilevytyrät- tai pullistumat ovat rodun parissa erittäin harvinaisia, noin 5 %:lla on ollut selkäongelmia. Rodun pelastustyössä käytetyllä uroksella nimeltä Mopsen oli vain toinen kives ja ominaisuus putkahtaa esille useammin kuin monessa muussa rodussa. Uroksista 13 % on tois- tai molemminpuolisesti kivesvikaisia. Kivesvikaisuus aiheuttaa näille koirille terveysriskin lisääntyneen kiveskasvainvaaran vuoksi. Suurin osa astutuksista sujuu ongelmitta. Keisarinleikkaukseen on jouduttu turvautumaan 20 %:ssa synnytyksistä.

 

 

Schapendoes

Australiankääpiöpaimenkoira

Carolinankoira

Keskikokoinen amerikan eskimo

 

 

Alppienmäyräkoira-ajokoira

 

Koko: Nartun säkäkorkeus on 35,5 cm. Uroksen säkäkorkeus on 39,5 cm. Mäyräkoira-ajokoira painaa 16,5 kg. Alppien mäyräkoira-ajokoira on hieman suurempi kuin saksalainen vastineensa westfallenin mäyräkoira-ajokoira.

Karvapeite: Lyhytkarvainen

Ulkonäöstä: Lyhytraajainen ja pitkärunkoinen rotu.

Historia: Rotu on kehitetty Itävallassa 1850-luvulla risteyttämällä itävaltalaisia ajavia koiria ja lyhytkarvaisia mäyräkoiria. Rodun alkuperäinen käyttötarkoitus oli metsästys ja jäljestys.

Luonne ja soveltuvuus: Erinomainen ja sisukas haavoittuneen peuran vanhojen jälkien seuraamisessa. Ajaa hitaasti ja haukkuu jäljittäessään kuuluvasti. Ei sovellu seurakoiraksi, vaan ehdottomasti vain metsästyskäyttöön. Vaikea kouluttaa tottelevaiseksi ja itsepäinen. Ei sovellu agility- tai toko harrastuksiin. Riistavietti on voimakas. Karkailee helposti. Luonteeltaan peloton. Rotu on erittäin harvinainen Itävallan ulkopuolella, eikä sitä kasvateta Suomessa eli jos haluaa tällaisen koiran, pentu pitää hakea Itävallasta asti...

Hoidosta: Vaatii paljon liikuntaa. Sen täytyy saada tehdä sitä työtä mitä se parhaiten osaa eli jäljittää haavoittunutta riistaa. Karva on helppohoitoinen.

Terveydestä: Rodun keskimääräinen elinikä on noin 12 vuotta. Kuten muillakin pitkäselkäisillä roduilla, selkävaivoja voi esiintyä.

 

 

Noin 20 kg

 

Suomenlapinkoira

Berninajokoira

Lyhytkarvainen istrianajokoira

Deutsche bracke

Harjaskarvainen saksanseisoja

Novascotiannoutaja

Schillerinajokoira

Sveitsinajokoira

Chinese chongqin dog

Saluki

Luzerninajokoira

Blue lacy

Grand basset griffon vendeen

Briquet griffon vendeen

Iso perunkarvatonkoira

Tirolinajokoira

Griffon fauve de bretagne

Silkkivinttikoira

Töpöhäntäinen karjakoira

Iso inkojenkarvatonkoira

Smoolanninajokoira

Itäsiperianlaika

Tennessee treeing brindle

Länsisiperianlaika

Chippiparai

Karkeakarvainen steirinvuoristoajokoira

Sileäkarvainen itävallanajokoira

Ruotsinlapinkoira

Shikoku

Bohemian shepherd

Bang-kaew dog

Kai inu

Portugalinseisoja

Portugalinvesikoira

Mustanorjanhirvikoira

Madeira farm dog

Bordercollie

Balkaninajokoira

Hygeninajokoira

Venäläis-eurooppalainen laika

Dunkerinajokoira

Karkeakarvainen istrianajokoira

Kaanaankoira

Posavski gonic

Karkeakarvainen bosnianajokoira

Kroatianpaimenkoira

Nenetinpaimenlaika

Sininen picardienspanieli

Picardienspanieli

Glen of imaalinterrieri

Kreikanajokoira

Basset bleu de gascogne

Petit bleu de gascogne

Stephens cur

Canadian cur

Katalonianpaimenkoira

Petit griffon bleu de gascogne

Stabyhoun

Fieldspanieli

Lapinporokoira

Ibizanpodenco

Walesinspringerspanieli

Keskikokoinen portugalinpodenco

Sussexinspanieli

Deutscher gross-spitz

Vehnäterrieri

Kanarianpodenco

Slovakianajokoira eli Slovensky kopov

Juranajokoira st. hubert

Dakotah shepherd

Juranajokoira bruno

Barbet

Algerianpaimenkoira

Azawakh

Eestinajokoira

Kishu

Amerikanvesispanieli

 

 

 

Noin 25 kg

Amerikanpitbullterrieri eli pit bull terrier eli APBT eli \"pitti\"

Koko:

Säkäkorkeus on yleensä noin 50 cm.

Game-linjan pitbullterrieri painaa noin 22,5 kg ja chevy-linjan pitbullterrieri painaa noin 40 kg. Chevy-linjan pitit ovat kuitenkin sekarotuisia mastiffi-risteytyksiä.

Karvapeite:

Lyhytkarvainen.

Ulkonäöstä:

Muistuttaa ulkonäöltään amerikanstaffordshirenterrieriä, eikä ulkonäön perusteella voi päätellä kumpi rotu on kyseessä. Erittäin lihaksikas koira.

Historia:

Amerikanpitbullterrierin, amerikanstaffordshirenterrierin, staffordshirenbullterrierin ja bullterrierin historia ja alkuperä on pitkälti yhteinen. Pitti edustaa tähän päivään saakka käytännöllisesti katsoen muuttumattomana säilynyttä työkoiratyyppiä. Amerikanstaffordshirenterrieri ja staffordshirenbullterrieri ovat tämän koiratyypin eri mantereilla kehittyneitä näyttelyversioita.

Pitin alkuperäinen käyttötarkoitus oli toimia koiratappeluissa, suojelukoirana, karjankasvattajien ja teurastajien apurina karjan erottelussa ja käsittelyssä, sekä sotakoirana. Pit bull terrieri oli eniten palkittu sotakoira 1. maailmansodassa.

Luonne ja soveltuvuus:

Pitbull kykenee monenlaiseen työhön: pelastuskoiraksi, terapiakoiraksi, villisianmetsästäjäksi, poliisikoiraksi (USA:ssa) ja huumekoiraksi (USA:ssa).

Pittiä käytetään Amerikassa laittomissa koiratappeluissa. 

Pitti sopii harrastuskoiraksi taakanvetokilpailuihin, voimavetoon ja jäljestykseen. Yleensäkin rodulle sopivia harrastuksia ovat sellaiset, joissa se voi käyttää lihaksiaan ja sinnikkyyttään. Taakanvedossa alle 15 kiloinen pitti pystyy vetämään keskimäärin 216 kg (ennätys on 790 kg) ja  25-30 kiloinen pitti pystyy vetämään keskimäärin 500 kg (ennätys on 1440 kg). Vertauksen vuoksi 25-30 kiloinen siperianhusky pystyy vetämään keskimäärin 227 kg (ennätys 415 kg), joten pitti on erittäin voimakas koira! Rodulla ei ole palveluskoirakoeoikeuksia. Pitbullin kanssa ei voi osallistua Suomen Kennelliiton järjestämiin näyttelyihin, koska rotu ei ole FCI:n hyväksymä.

Jos haluat vain lemmikkikoiraa, etkä halua harrastaa koirasi kanssa mitään (esim. taakanvetoa tai suojelua), pitin hankkimista ei suositella.

Pit bull terrierin vartiointivaisto vaihtelee korkeasta nollaan. Yleensä se on vieraita kohtaan niin ihmisystävällinen, avoin ja elämäniloinen kasvojen pussaaja, ettei siitä ole vahdiksi. Kuitenkin pittiä pidetään toiseksi parhaana suojelukoirarotuna amerikanbulldogin jälkeen. Sen suojeluvaisto on voimakas. Pitbulli on maailman pelätyin koirarotu.

Huonon maineensa rotu on saanut siitä, että rikolliset ovat kouluttaneet koiransa hyökkäämään eläinten ja jopa ihmisten kimppuun. Pitbullterrierin pito on paikoin jouduttu jopa kieltämään rodun vaarallisuuden takia. Ruotsissa pitbullin pito on kielletty. Joihinkin Pohjois-Amerikan osiin pitbulleilta on pääsy kielletty. Iso-Britaniassa pitbullit steriloidaan ja varustetaan kuonokopalla. Pitbullien ärsytyskynnystä on jalostuksella tietoisesti madallettu. Näin on saatu aikaan herkästi, jopa varoituksetta hyökkäävä koira. Päästyään kiinni saaliiseen tai viholliseen, tämän vastustelu vain kasvattaa koiran aggressiota ja saa sen hyökkäämään entistä kovemmin. Päinvastoin kuin tavalliset koirat, pitbull ei tajua ärsykkeitä, jotka vaimentavat aggressiivista käyttäytymistä. Aggressiivisella käytöksellään pitbull saavuttaa eräänlaisen endorfiinihumalan, joka saa koiran suorastaan etsimään tappelutilanteita.

Kaikki koirat, varsinkin alkujaan aggressiivisiin tarkoituksiin jalostetut, on totutettava pennusta alkaen ihmisiin, muihin eläimiin ja erilaisiin ympäristöihin. Ilman huolellista sosiaalistamista ne saattavat olla epäluuloisia kaikkia kohtaan, mikä voi johtaa aggressiivisuuteen ihmisiä kohtaan.

Pitbull on luonnostaan äärimmäisen aggressiivinen toisia koiria kohtaan. Ei sovellu koirapuistokoiraksi. 

Pitbulleilla on voimakas vaisto ajaa takaa kissoja ja muita pakenevia eläimiä. Pitbull on kykenevä vakavasti vahingoittamaan tai tappamaan muita eläimiä. Vaikka jotkut yksilöt elävät rauhanomaisesti lemmikkieläimiä täynnä olevassa talossa, on aina olemassa riski että uinuva saalistusvaisto saattaa yhtäkkiä leimahtaa.

Korkean kipukynnyksensä ansiosta tämä koira sietää hyvin rajuakin käsittelyä perheen lasten taholta. Rotua ei kuitenkaan suositella perheeseen, jossa on ihan pieniä lapsia, koska nuoret pitit (noin 2-vuotiaiksi asti) ovat taipuvaisia peuhaamaan ja hyppimään suurella voimalla ja voivat kaataa pienen lapsen. Pitbull saattaa myös suojella oman perheen lapsia heidän kavereiltaan tuhoisin seurauksin mikäli lasten välille tulee riitaa.

Pitti on luonteeltaan uskollinen, perheeseensä kiintynyt, helposti innostuva, peloton, hyvin voimakasluontoinen ja dominoiva. Pitit osaavat hymyillä. Pitti on leikkisä ja vilkas koira.

Parhaimmillaan pit bull on monikäyttöinen työkoira, mutta se on itsenäinen ja haluaa pitää oman päänsä, eikä sen kouluttaminen ole mikään helppo juttu. Monet pit bullit ovat hyvin itsepäisiä. Jos pit bull ei saa tarpeeksi liikuntaa ja toimintaa, siitä tulee riehakas ja ikävystynyt (mikä ilmenee tuhoamisena, kuoppien kaivamisena puutarhaan ja haukkumisena). Ikävystynyt pit bull on kuuluisa siitä että se voi vaikkapa repiä sohvasta täytteet ulos! Pentuaikana tuhoaminen on tämän rodun kohdalla ennemminkin sääntö kuin poikkeus.

Pitbull ei sovellu ulkokoiraksi. Jos haluat pit bullisi pysyvän pihalla, piha täytyy aidata. Aidan tulee olla korkea ja sen tulee jatkua myös maanalle, jottei pit bull kaivaudu sen alitse.

Sopii parhaiten lämpimään ilmastoon. Pärjää -15 asteen pakkasessa niin kauan kun pysytään liikkeellä. Ulos ei näillä lämpötiloilla pitbullia voi jättää.

Pitbull sopeutuu elämään kaupunkioloissa ja kerrostaloasunnossa, koska se ei ole kovin äänekäs.

Pitbull vaatii määrätietoisen omistajan, joka pystyy ohjaamaan koiransa tarmon oikeisiin uomiin. Pitbull ei sovellu ensimmäiseksi koiraksi. Karvaa lähtee koko ajan. Kuolaa jonkin verran.

Chevy-linjan pitbullin pennut maksavat Suomessa lähemmäs 2000 euroa.

Hoidosta:

Vaatii paljon säännöllistä liikuntaa. Pit bull täytyy pitää kytkettynä yleisellä paikalla, jotta vältyttäisiin koiratappeluilta!

Pitbull on työkoira joten se tarvitsee liikunnan lisäksi myös muuta puuhaa esim. taakanvetoa.

Pitbullin turkki ei juuri kaipaa hoitoa.

Terveydestä:

Pitbullin keskimääräinen elinikä on 12 vuotta.

Rodulla esiintyy maailmanlaajuisesti kilpirauhasen sairautta (noin 12 %:lla), lonkkavikaa (yli 22%:lla 483 tutkitusta), kyynärniveldysplasiaa (yli 14 %:lla tutkituista 106 koirasta), synnynnäistä sydänvikaa ja kasvaimia.

Suomenajokoira

Beagle harrier

Korthalsingriffoni

Faaraokoira

Kreetankoira

Griffon nivernais

Englanninpaimenkoira

 

 

Shar pei

 

Koko: Shar pein säkäkorkeus on 47,5 cm. Shar pei painaa 23 kg.

Karvapeite: Lyhytkarvainen.

Ulkonäöstä: Shar peista on kaksi eri ulkomuototyyppiä: alkuperäinen bone mouth sekä jalostetumpi meat mouth, joita on suurin osa kannasta. Shar pei pennun nahka on kauttaaltaan runsaasti poimuttunut.  Aikuisella shar peillä on yleensä poimuja vain naamassa, kaulassa ja hartioilla. Rypyt altistavat tämän koiran ihosairauksille. Shar peitä ei kyllä voi hyvällä tahdollakaan sanoa kauniiksi. Sen pää on kuin virtahevolla, vartalo kuin sarvikuonolla ja sen kuono on turpea. Shar pein korvat ovat päänmyöntäiset eivätkä ne siten pääse tuulettumaan, minkä vuoksi rotu on altis korvatulehduksille. Kitalaki, ikenet, huulien limakalvot ja kieli ovat sinimustat, mikä on rodun erikoispiirre. 

Historia: Shar pei on kotoisin Kiinasta, jossa rotu on tunnettu jo ainakin 2000 vuoden ajan. Shar pei polveutuu luultavasti lyhytkarvaisesta chow chowsta, paariakoirista ja tiibetinmastiffista. Shar pein alkuperäinen käyttötarkoitus oli suurriistan (mm. villisian) metsästys ja vahtikoira. Mutta rotua on käytetty myös taistelukoirana koiratappeluissa. 1940-luvulla Kiinan kommunistihallitus langetti suuren koiraveron ja kielsi koiranpidon monin paikoin. Tämän takia rotu hävisi Kiinasta ja vain muutamia yksilöitä säilyi Hong Kongissa. Amerikkalaiset erikoisuuden tavoittelijat kuitenkin kiinnostuivat rodusta ja ostivat kaikki saatavilla olevat koirat, mutta yhteensä koiria saatiin vain alle kaksikymmentä (eli rotu on hyvin sukusiittoinen!).  Osa amerikkalaisista kasvattajista alkoi jalostamaan rodusta erittäin ryppyistä ja koirat kärsivät monista terveysongelmista ryppyjensä takia. Koska jalostusmateriaali oli vähäistä, oli kaikkia mahdollisia yksilöitä käytettävä jalostukseen ja näin perinnölliset sairaudet yleistyivät rodussa huimasti. Vuoden 1981 Guinnessin ennätyskirjan mukaan rotu oli maailman harvinaisin, koska sitä tavattiin vain Yhdysvalloissa ja sielläkin rodun edustajia oli vain 215 yksilöä.

Luonne ja soveltuvuus: Rotu sopii seurakoiraksi. Luonteeltaan shar pei on tasainen,  rauhallinen, rohkea,  itsenäinen, voimakastahtoinen ja dominoiva. Shar pei on vaikea kouluttaa tottelevaiseksi. Rotua pidetään itsepäisenä, eikä se aina tottele käskyjä orjallisesti. Itsepäisyys rajoittaa mm. agilityn ja tokon harrastamista. Toisia koiria kohtaan shar pei on dominoiva tai aggressiivinen. Ei tule toimeen varsinkaan samaa sukupuolta olevien koirien kanssa. Shar peillä on vielä taisteluviettiä jäljellä (rotuahan on alun perin käytetty taistelukoirana),joten tappeluita syntyy helposti. Shar peillä on riistaviettiä vielä tallella (rotuahan on aikoinaan käytetty mm. suurriistan metsästykseen), ja niillä on voimakas vaisto ajaa takaa jäniksiä, kissoja ja muita pakenevia eläimiä. Jos koira tapaa lapsia kun se on vielä pentu, sillä ei yleensä tule olemaan myöhemminkään ongelmia lasten kanssa. Shar pei kiintyy syvästi omistajaansa ja on hyvin uskollinen ja omaa väkeään kohtaan ystävällinen koira. Shar pei haluaa olla näköyhteyden päässä omista ihmisistään, tämä ei kuitenkaan tarkoita, että se pyörisi jaloissasi paimenkoiran tavoin. Shar peiltä löytyy vartiointiviettiä (onhan sitä käytetty vahtikoirana), joka varsinkin uroksilla voi olla jopa erittäin voimakas. Shar pei on pidättyväinen, mutta sen ei kuuluisi olla epäystävällinen vieraita kohtaan. Aggressiivisuutta kuitenkin esiintyy joissakin linjoissa (varsinkin jos koiraa ei ole sosiaalistettu tarpeeksi). Shar pei arastelee vieraiden ihmisten äkillisiä kosketuksia. Ilman huolellista sosiaalistamista shar peistä voi tulla epäluuloinen kaikkia kohtaan, mikä voi johtaa puremiseen. Ei hauku paljoa, mutta saattaa ilmoittaa mielestään epäilyttävistä asioista. Rodulla on taipumusta tuhisemiseen ja kuorsaamiseen. Joidenkin ihmisten mielestä nämä äänet ovat rakastettavia, toisten mielestä hermoja raastavia. Sopeutuu elämään kaupunkioloissa ja kerrostaloasunnossa. Rotu ei sovellu ulkokoiraksi. Shar pei on hyvin herkkä helteelle ja saa helposti lämpöhalvauksen. Shar pei soopii määrätietoiselle ja varmalle ihmiselle. Jos sinä olet liian epävarma koiran mielestä, shar pei tulee ottamaan haltuunsa pomon paikan perheessä! Varsinkaan urosta ei suositella ensimmäiseksi koiraksi. Shar peistä lähtee karvaa. Joillakin shar peillä on taipumusta kuolaamiseen. Shar pei oppii sisäsiistiksi yleensä jo hyvin nuorena, aikaisemmin kuin muut koirat. Shar pein pennut ovat hyvin kalliita ja ne maksaa noin 1400 euroa. Suomessa on noin 200 shar peitä.

Hoidosta: Pärjää kohtuullisella liikunnalla. Helteellä shar peitä ei saa ylirasittaa, koska rotu on herkkä kuumuudelle. Poimuinen nahka vaatii yhtä paljon huolenpitoa kuin pitkäkarvaisen koiran turkki. Shar pei täytyy pestä usein shampoolla. Lyhyt karva ei vaadi harjaamista. Shar pei ei kuulu trimmattaviin rotuihin.

Shar Pein korviin täytyy kiinnittää huomiota ja puhdistaa ne säännöllisesti, sillä huonon ilmankierron vuoksi ne ovat muutoin alttiita korvatulehduksille. Noin 50 % shar peistä on allergisia joillekin ruuille, mikä voi tehdä sen ruokinnasta hankalaa.

Terveydestä: Shar pei on lyhytikäinen rotu ja elää noin 10 vuotta. Shar peitä pidetään maailman sairaimpana koirarotuna. Sen vuoksi sen jalostus on ollut monissa maissa säänneltyä tai kiellettyä. Suomessakin shar peiden rekisteröiminen ja kasvattaminen oli vuosien ajan kielletty, mutta nykyisin shar pei on EU:n myötä taas hyväksyttyjen rotujen kirjoissa. On sanottu, että \\\"jos haluat tukea eläinlääkäriäsi suurilla rahamäärllä, hanki shar pei!\\\". Noin 50 % shar peistä kärsii iho-ongelmista. Yleisimmin iho-ongelmat johtuvat ruoka-aineallergioista, joita tällä rodulla esiintyy useammin kuin muilla roduilla. Omalaatuinen nahka aiheuttaa shar peille omanlaisiaan ongelmia, sillä nahka hautuu ihottumille, ihopoimut tulehtuvat herkästi, nahka haittaa näkemistä ja voi hangata koiraparan silmien sarveiskalvot pilalle. Jotkut kasvattajat antavat eläinlääkärin tikata silmänympärysnahan pentujen ollessa 4-8 viikon ikäisiä. Rodussa esiintyy liioiteltua alahuulta (jossa alahuuli kääntyy alaetuhampaiden päälle ja tämä vaiva vaatii kirurgista korjausta), kasvaimia, kyynärnivelen dysplasiaa, amyloidoosia (eli valkuaisaineen kasautumista munuaisiin ja maksaan), silmäluomen sisäänkääntymistä (hoitona pennuilla tikkaus ja aikuisilla kirurginen hoito), kirsikkasilmää ja shar pei -kuumetta. Shar pein päänmyötäiset korvat eivät pääse tuulettumaan kunnolla, mikä altistaa rodun korvatulehduksille.  

Shar pein pennut laitetaan alulle keinosiemennyksellä ja ne syntyvät keisarinleikkauksella.

 

 

Afgaaninvinttikoira

Farm collie

English coonhound

Artoisinajokoira

Perdiguero de burgos

Chortai

Original english bulldogge

Saintgermaininseisoja

Espanjanajokoira

Plotthound

Viiriäiskoira

Australiankarjakoira

Pieniranskanseisoja

Treeing walker coonhound

Lyhytkarvainen hollanninpaimenkoira

Karkeakarvainen hollanninpaimenkoira

Pitkäkarvainen hollanninpaimenkoira

Unkarinvinttikoira

Haldeninajokoira

Sanshu

Hamiltoninajokoira

Irlanninvesispanieli

Dupuynseisoja

Rajapalayam

Kolmivärinen jugoslavianajokoira

Wetterhoun

Vanha tanskankanakoira

Jugoslavianvuoristoajokoira

Hokkaido-ken

Keeshond

Harrieri

Kerry beagle

Mudhol

Eurasier

Aidi

Keskikokoinen anglo-francais

Harmaa norjanhirvikoira

Segugio italiano (lyhytkarvainen)

Segugio italiano (karkeakarvainen)

Pitkäkarvainen collie

Hollanninpeltopyykoira

Lyhytkarvainen collie

Lyhytkarvainen unkarinvisla

Pointteri

Villakoirapointteri

Mountain view cur

Mountain cur

Partacollie

Ranskanspanieli

Iso portugalinpodenco

Bourbonnaisinseisoja

Herthapointteri

Puolanajokoira eli ogar polski

Unkarinajokoira eli kopo lyhytraajainen muunnos

American pointer

Karjalankarhukoira

Siperianhusky

Englanninspringerspanieli

Samojedinkoira

Australianpaimenkoira

New zealand huntaway

Leopard cur

Englanninbulldoggi

Amerikanstaffordshirenterrieri

Punavalkoinen irlanninsetteri

Espanjanvinttikoira

Nyöriturkkinen villakoira

Irish Staffordshire bull terrier

Sloughi

Karkeakarvainen unkarinvisla

Pontaudemerinspanieli

Airedalenterrieri

Bullboxer

Iso villakoira

 

 

Appenzellinpaimenkoira eli appenzeller sennenhund

 

Koko: Uroksen säkäkorkeus on 55 cm ja nartun säkäkorkeus on 52 cm. Narttu painaa 25 kg ja uros painaa 29 kg. 

 

Karvapeite: Lyhytkarvainen.

Ulkonäöstä: Ainoa sveitsiläisistä paimenkoirista, jolla on kiertyvä häntä. Korvat riippuvat.

Historia: Rotu on kotoisin Sveitsistä.  Rodun alkuperäinen käyttötarkoitus oli karjan kuljetus, kärryjen veto (esim. juustojen ja maidon kuljettaminen torille myyntiin) ja maatilan vahtiminen. Appenzelli työskenteli yksin ollessaan täysin oman harkintansa mukaan. Korkea puolustushalu ja terävyys olivat tarpeellisia, samoin epäluulo vieraita kohtaan. Appenzellien luonnetta on jalostettu Suomessa jo 40 vuotta sosiaalisemmaksi, ja siinä on onnistuttu. Euroopassa tuomarit ovat hämmästelleet suomalaisten appenzellinpaimenkoirien luoksepäästävää luonnetta, mikä on siellä harvinaista. Useat Skandinavian ulkopuoleiset tuomarit eivät koske lainkaan appenzelleihin juuri niiden huonon luonteen takia.

Luonne ja soveltuvuus: Appenzellinpaimenkoiran paimennusvietti on hyvin säilynyt, ja rotu soveltuukin erinomaisesti alkuperäiseen työhönsä lehmäpaimeneksi. Sitä käytetään lehmien paimentamiseen myös Suomessa. Appenzellinpaimenkoira voidaan kouluttaa myös moniin muihin tehtäviin esim. avustajakoiraksi ja huumekoiraksi. Sveitsissä näitä koiria on koulutettu jo useita laviinikoiriksi pelastamaan lumivyörujen uhreja. Italiassa rotua on käytetty etsimään ja pelastamaan maanjäristysten jäljiltä raunioihin hautautuneita ihmisiä, sekä vartioimaan autokorjaamoja öisin. Appenzellinpaimenkoiria on myös poliisikoirina, sillä ne omaavat voimakkaan suojelutahdon. Aikaisemmin appenzelleille oli suotavaa suorittaa suojelukoe, ja niiden suojeluhalua moni tuomari kokeili myös näyttelyssä. Vieläkin Saksassa ja Sveitsissä suojelukoe on jalostuskriteerinä. Rotu sopii myös kärryjen (esim. polttopuiden) vetoon ja vahtikoiraksi. Se ilmoittaa omalla reviirillään valppaasti haukkuen vieraiden tulosta. Yksin autoa, venettä tai kotiaan vahtiessaan ne voivat jopa purra, mikäli tunkeutuja ei peräänny. Reviirinsä ulkopuolella suomalainen appennzellinpaimenkoira on vieraita kohtaan ennemmin ystävällinen kuin varautunut. Vahtikoiranakaan suomalainen appenzellinpaimenkoira ei käyttäydy aggressiivisesti, sillä se on luonnostaan iloinen, avoin ja ihmisiin ystävällisesti suhtautuva. Jotkut yksilöt ovat kuitenkin hyvinkin epäluuloisia ja epäileviä vieraita kohtaan, joten sosiaalista tämä koira hyvin kaikenlaisiin tilanteisiin, ihmisiin ja muihin eläimiin. Ilman huolellista sosiaalistamista tämän koiran kanssa voi olla vaikea elää. Lähes kaikilla koirilla on \\\"mörkökausi\\\" vuoden ja kahden vuoden välillä. Vihaisia yksilöitä ei Suomessa enää nykyään tapaa, arkoja tai paremminkin vaillinaisesti sosiaalistettuja kylläkin. Appenzellinpaimenkoiran kanssa voi harrastaa tokoa, agilityä, paimennusta, palveluskoirakokeita, jälkikokeita, henkilöhakua ja raunioita. Appenzellit ovat kestäviä seuralaisia vaelluksillakin. Eräretkellä appenzellinpaimenkoira voi kuljettaa selkärepussa omat muonansa ja vähän muutakin. Appenzellinpaimenkoiraa ei ole tarkoitettu pelkäksi lemmikkikoiraksi. Jos olet etsimässä vain lemmikkkikoiraa ja sinulla ei ole aikaa tai halua viedä koiraa juoksemaan, patikoimaan, tai osallistumaan paimennukseen, kärryjen vetoon, jäljestykseen, agilityyn, tokoon, palveluskoiratoimintaan tai pelastuskoiraharjoituksiin, sinun ei kannata hankkia appenzellinpaimenkoiraa. Appenzellinpaimenkoira on luonteeltaan rakastettava, sympaattinen, seurallinen (haluaa olla siellä missä omistajakin), huumorintajuinen, eloisa, itsevarma, rohkea, peloton, kova, dominoiva, sisukas, terävä ja lahjomaton.  Rodun ulospäinsuuntautuvaa luonnetta korostaa sen äänekäs elämänilo. Se on aikuisenakin pentumaisen iloinen, innokas ja aktiivinen, nuorena jopa riehakas. Ilmaisee ilonsa hyppelyllä. Tykkää leikkiä frisbeellä ja hakea palloa. Tulee yleensä toimeen toisten koirien ja muiden kotieläinten kanssa kunhan vain on tottunut niihin pentuna. Appenzelli viihtyy laumassa ja myös kahta urosta voi pitää yhdessä, kunhan omistaja on lauman johtaja. Appenzellinpaimenkoirat pitävät lapsista, ja ne voivat esim. vetää lapsia pulkassa, MUTTA… Nuoret koirat (noin 2-vuotiaiksi asti) ovat taipuvaisia peuhaamaan ja hyppimään suurella tarmolla ja voivat kaataa pienen lapsen, tämän vuoksi appenzellinpaimenkoiran pentua ei suositella perheeseen jossa on pieniä lapsia.  Myös houkutus näykkäistä liikkuvia lapsia (= paimennusvietti) on yksinkertaisesti liian suuri monilla appenezellinpaimenkoirilla. Hyvin kiintynyt isäntäänsä, hänen perheeseensä ja kotipaikkaansa. Se on uskollinen koko perheelle, mutta valitsee kuitenkin vain yhden laumanjohtajaksi, jota se kunnioittaa ja johon se kiintyy läheisemmin kuin muihin. Johtajaansa se ei mielellään jätä, eikä yleensä karkaile. Vaatii johdonmukaista ja päättäväistä koulutusta. Rotu on oppivainen. Tällä koiralla on voimakas oma tahto. Se voi olla itsenäinen ja itsepäinen ja halukas pitämään oman päänsä. Toisaalta sillä on myös miellyttämisenhalua ja se on älykäs ja palvelualtis ja nauttii siitä että sille annetaan tekemistä. Suomen ensimmäinen tottelevaisuusvalio oli appenzellinpaimenkoira. Jos koiralle annetaan tilaisuus purkaa energiaansa, se pysyy tyytyväisenä kotipihansa rajojen sisäpuolella ilman aitojakin. Tarhaan tai ketjuun ei appenzelliä pidä laittaa, sen täytyy päästä portaille pitämään silmällä reviiriään. Se tykkää olla ulkoilmassa, mutta vain silloin kun sillä on omistaja siellä seuranaan. Yksin eläväksi pihakoiraksi rotu ei siis sovellu. Rodulla on taipumusta ajaa takaa ja puraista liikkuvia asioita, kuten lapsia, hölkkääjiä, muita eläimiä, pyöräilijöitä ja autoja (paimennusvietti). Jos appenzellinpaimenkoira ei saa säännöllisesti mahdollisuutta purkaa energiaansa liikuntaan tai muuhun toimintaan, siitä tulee riehakas ja ikävystynyt, mikä usein ilmenee haukkumisena ja  tuhoamisena. Ikävystynyt appenzellinpaimenkoira voi tuhota kotisi ja pihasi yhdessä päivässä! Vahtii (reakoi näkemäänsä ja kuulemaansa nopeasti haukkumalla) ja saattaa olla äänekäs. Sen haukkuääni on raikuva ja kantautuu kauas. Koska appenzellinpaimenkoirat pitävät haukkumisesta, rotua ei suositella alueelle, jossa on naapureita lähellä. Rotua ei suositella kerrostaloasuntoon. Sopii parhaiten maatilalle, jossa sillä on tilaa juosta vapaana. Appenzellinpaimenkoira sopii maanviljelijälle joka tarvitsee avukseen yleiskoiraa, tai aktiiviselle ulkoilmaihmiselle joka haluaa seuraa metsälenkeille. Appenzellinpaimenkoira tarvitsee voimakkaan tahtonsa vuoksi kokeneen, määrätietoisen ja tarmokkaan omistajan, ettei ihminen yllättäen huomaakin olevansa koiransa tassun alla. Rotu ei sovellu ensimmäiseksi koiraksi. Lyhytkarvaiseksi koiraksi appenzellinpaimenkoira varistaa karvoja enemmän kuin saatat kuvitella. Lyhyet karvat tunkeutuvat vaatteisiisi, huonekalujen kankaisiin ja mattoihin. Appenzelli on harvinainen kaikkialla: se ja entlebuchinpaimenkoira luokitellaan Sveitsissä uhanalaisiin rotuihin. 

 Suomessa on noin 100 appenzellinpaimenkoiraa.

Hoidosta: Sen pitäisi saada elää maatilalla, jossa se antaa itse itselleen tarpeeksi liikuntaa juostessaan vapaasti pihalla. Tarvitsee aktiivisemman elämäntyylin kuin muut sveitsinpaimenkoirat, sen pitää saada omia työtehtäviä (esim. nautaeläinten paimennus, kärryjen veto, kodin vahtiminen, lasten veto pulkassa, uiminen ja frisbeellä leikkiminen) ollakseen onnellinen. Se on luonteeltaan sitkeä ja uupumaton. Se sopeutuu hyvin perheensä tarpeisiin ja on todella onnellinen työskennellessään isäntänsä rinnalla jokapäiväisissä askareissa. 

 

Lyhyt turkki on helppohoitoinen. Ruokinta on helppoa, koska ruoka-aine allergioita ei tiettävästi ole tavattu tässä rodussa.

Terveydestä: Appenzellinpaimenkoira on pitkäikäinen ja elää keskimäärin 12,5 vuotta, vanhimmat ovat eläneet 15-16-vuotiaiksi. Rotu on terveempi kuin esim. berninpaimenkoira jolla tavataan runsaasti syöpää. Appenzellinpaimenkoirilla syövät ovat olleet vain yksittäisiä tapauksia. Yleisin kuolinsyy on vanhuus. Lonkkavikaa on paljon. Lonkat on tutkittu 68 koiralta, joista 41 koiralla (60,3 %:lla) todettiin lonkkavika (24 koiralla oli C-asteen lonkkavika ja 17 koiralla D-asteen lonkkavika). Muuten rotu on hyvin terve. Astutukset ja synnytykset sujuvat normaalisti.

 

 

 

Noin 30 kg

 

Kultainennoutaja

Labradorinnoutaja

Armant

Tasy

Lyhytkarvainen belgianpointteri

Liettuanajokoira

Auvergnenseisoja

Ariégeois

Rampurinvinttikoira

Ardennienpaimenkoira

Taigan

Englanninvinttikoira (ratajuoksijalinjainen)

Golden labrador

Goldendoodle

Redbone coonhound

Shepadoodle

Bluetick coonhound

Porcelaine

Mallorcanpaimenkoira

Chesapeakelahdennoutaja

Ariegenseisoja

Picardienpaimenkoira

Valley bulldog

Perdiguero navarro

Isoranskanseisoja

Labradoodle (iso muunnos)

Ceskoslovensky vlcak

Wolfspitz

Banter bulldogge

Englanninkettukoira

Himalayan sheepdog

Ceský fousek

 

 

Entlebuchinpaimenkoira eli entlebucher sennenhund

 

Koko: Pienin sveitsinpaimenkoirista. Nartun säkäkorkeus on 46 cm ja uroksen 48 cm. Entlebuchinpaimenkoira painaa 29 kg.

Karvapeite: Lyhytkarvainen.

Ulkonäöstä: Häntä voi olla synnynnäisesti töpö. Riippuvat korvat, mikä altistaa korvatulehduksille. Syvä ja leveä rintakehä altistaa rodun hengenvaaralliselle mahalaukun kiertymälle. 

Historia: Entlebuchinpaimenkoira on ikivanha sveisiläinen koirarotu. Rodun alkuperäinen käyttötarkoitus oli karjan ajaminen, pihan vahtiminen ja maitokärryjen vetäminen. Karjaa entlebuchinpaimenkoira paimensi varsin erikoisella tavalla; tarvittaessa se hyppäsi ja näykkäisi nautaa takamuksesta.

Luonne ja soveltuvuus: Entlebuchinpaimenkoira soveltuu neljästä sveitsinpaimenkoirasta parhaiten maatilan vahtikoiraksi, koska sillä on vartiointiin tarvittavaa terävyyttä. Se ei kuitenkaan ole luonteeltaan aggressiivinen, sillä se reagoi ainoastaan vaaratilanteessa eikä esimerkiksi näyttelykehässä. Siinä on luontaista jämeryyttä, sillä kouluttamattomanakin se puolustaa isäntäänsä ja perhettään aina tarpeen tullen. Simuloidussa hyökkäystilanteessa entlebuchinpaimenkoirat haukkuvat, mutta eivät peräänny askeltakaan. Entlebuchinpaimenkoira on valpas. Entlebuchinpaimenkoiraa arvostetaan kotimaassaan karjanpaimentajana. Itävallassa entlebuchinpaimenkoiria on koulutettu etsimään ja pelastamaan lumivyöryn uhreja. Sveitsissä rotua käytetään poliisikoirana. Entlebuchinpaimenkoiran kanssa voi harrastaa palveluskoirakokeita. Rotu ei sovellu pelkäksi seurakoiraksi, vaan se on työ- ja harrastuskoira. Entlebuchinpaimenkoira on luonteeltaan tasapainoinen, itsenäinen, itsevarma, rohkea, itsepäinen, dominoiva, toimelias ja sitkeä uurtaja. Suhtautuu ystävällisesti muihin koiriin. Lapsirakas. Nuoret koirat (noin 2-vuotiaiksi asti) ovat taipuvaisia peuhaamaan ja hyppimään suurella tarmolla ja voivat kaataa pienen lapsen. Tämän vuoksi rotua ei suositella perheeseen jossa on pieniä lapsia. Myös taipumus näykkiä liikkuvia lapsia on liian voimakas monilla entlebuchinpaimenkoirilla. Uskollinen ja hyvin kiintynyt omistajiinsa, se voi jopa kuolla surusta omistajansa kuoltua. Vieraisiin ihmisiin se suhtautuu pursuavan ystävällisesti, kohteliaasti, pidättyväisesti tai hieman epäluuloisesti. Monilla entlebuchinpaimenkoirilla on suojeluvaistoa vieraita kohtaan. Tämän vuoksi ne tarvitsevat laajamittaista sosiaalistamista. Ilman huolellista sosiaalistamista siitä voi tulla epäluuloinen tai varovainen kaikkia kohtaan.  Terävyyttä esiintyy, ja koira voi käyttää hampaitaan. Entlebuchinpaimenkoira on pikemminkin nokkela kuin älykäs. Entlebuchinpaimenkoiran urheilulliset ominaisuudet ovat paremmat kuin muilla sveitsinpaimenkoirilla. Entlebuchinpaimenkoira on eloisa ja aktiivinen. Varsinkin nuorena se on riehakas ja elämäniloinen hyppijä. Entlebuchinpaimenkoiralla ei ole metsästysviettiä. Pysyy vapaana ollessaan suhteellisen lähellä omistajaansa. Monipuolinen työkoira, joka on kykenevä oppimaan paljon, mutta joka omaa myös itsenäisen luonteen ja jonka koulutus ei välttämättä ole ihan helppoa. Se on kuitenkin oppivaisempi kuin muut sveitsinpaimenkoirat. Miellyttämisenhaluinen ja tottelevainen, mutta myös voimakastahtoinen ja itsepäinen. Varsinkin murrosiässä koira voi testata rajojaan. Rodulla on taipumusta ajaa takaa ja näykkiä kaikkea liikkuvaa, kuten lapsia, hälkkääjiä, pyöräilijöitä, autoja ja muita eläimiä. Jos se ei saa tarpeeksi liikuntaa ja tekemistä, siitä voi tulla riehakas tai ikävystynyt, mikä usein ilmenee haukkumisena tai tuhoamisena. Ikävystynyt entlebuchinpaimenkoira voi tuhota kotisi yhdessä päivässä! Entlebuchinkarjakoira on jalostettu haukkumaan työskennellessään, joten se voi olla herkkähaukkuinen. Rotua ei suositella kerrostaloon. Entlebuchinpaimenkoira sopii maanviljelijälle, joka tarvitsee monipuolisen yleiskoiran tai aktiiviselle ulkoilmaihmiselle. Pienen kokonsa ansiosta se mahtuu hyvin esim. autoon. Näin lyhytkarvaiseksi koiraksi entlebuchinpaimenkoirasta lähtee enemmän karvaa kuin saatat kuvitella!  Karva tarttuu pitävästi vaatteisiisi, huonekalujen kankaisiin ja mattoihin. Karvanlähdön aikaan turkkia kannattaa harjata. Suomessa on noin 30 entlebuchonpaimenkoiraa eli rotu on hyvin harvinainen.

Hoidosta: Tarvitsee runsaasti reipasta liikuntaa. Asianmukaisesti koulutettuna entlebuchinpaimenkoiraa ei tarvitse pitää kiinni maastossa, koska sillä ei ole metsästysviettiä. Entlebuchinpaimenkoiralle täytyy antaa jokin työtehtävä. Paimennus, kuormanveto, kärryjen veto, jäljestys, frisbeellä leikkiminen, pallon hakeminen ja tottelevaisuuskoulutus ovat sopivaa toimintaa tälle koiralle.Entlebuchinpaimenkoiran turkinhoito ei tuota ongelmia, sillä lyhyt karvapeite on hyvin helppohoitoinen. Entlebuchit ovat helppoja ruokittavia, ja jos niille annetaan tilaisuus, niistä tulee hiukan pulleita.

Terveydestä: Rotu on pitkäikäinen ja elää 11-15 vuotta. Rotu on kaikkialla niin harvinainen, että jalostusmateriaalin suppeus sinänsä aiheuttaa alttiuden perinnöllisille vioille ja sairauksille. Lonkkavikaa esiintyy noin 65 %:lla kuvatuista.

 

 

Dogue brasileiro

Lurcher

Thai ridgeback

Karkeakarvainen slovakianseisoja

Cao da castro laboreiro

Catahoulanleopardikoira

Chinook

Black mouth cur

Belgianpaimenkoira tervueren

Bullterrieri

Belgianpaimenkoira groenendael

Belgianpaimenkoira malinois

Belgianpaimenkoira lakenois

Billy

Baijerinvuoristovihikoira

Levesque

Jämtlanninpystykorva

Bokseri

Lyhytkarvainen saksanseisoja

Karkeakarvainen saksanseisoja

Oranssivalkoinen ranskanajokoira

Sileäkarvainen noutaja

Irlanninsetteri

Poitevin

Dalmatiankoira

Venäjänajokoira

Isomünsterinseisoja

Chow chow

Gordoninsetteri

 

 

Englanninsetteri eli english setter

 

Koko: Uroksen säkäkorkeus on 66,5 cm. Nartun säkäkorkeus on 63 cm. Uros painaa 30,5 kg. Narttu painaa 26 kg. Näyttelylinjaiset englanninsetterit ovat kookkaampia ja massavampia kuin metsästyslinjaiset yksilöt.

Karvapeite:

Pitkäkarvainen.

Ulkonäöstä:

Tyylikkään näköinen koira. Pitkä kuono. Huulet hieman riippuvat, minkä vuoksi englanninsetteri saattaa hieman kuolata. Riippuvat korvat altistavat korvatulehduksille. Rintakehä syvä ja pitkä, mikä altistaa englanninsetterin mahalaukun kiertymälle.

Historia: Englanninsetterin kehittäminen aloitettiin Iso-Britaniassa 1700-luvun lopulla käyttämällä jalostukseen setting dog-koiria. Matalajalkaisia setting dog koiria käytettiin 1500-luvulla lintujen verkkometsästykseen; ne pysähtyivät hetkeksi saatuaan ilmavainun linnusta ja tällöin metsästäjä heitti verkon linnun päälle. Englanninsetterin kehittämisen päämääränä oli setting dog-koiraa korkearaajaisempi lintukoira, joka olisi kykenevämpi työskentelemään laajemmalla alueella, suurella vauhdilla, kestävästi ja tyylikkäästi, jotta se sopisi käytettäväksi yhdessä uusien aseiden kanssa ammuttaessa riistalintuja lennosta.

Luonne ja soveltuvuus: 

Rotu jakautuu metsästys- ja näyttelylinjaisiin tyyppeihin. Metsästyslinjaista englanninsetteriä käytetään kanalintujen (mm. fasaani, peltopyy) metsästykseen avoimessa maastossa (esim. pelloilla tai tuntureilla). Se on laajahakuinen, nopea ja kiihkeä lintukoira. Vainutessaan riistan, se pysähtyy nopeasti ja aloittaa seisonnan. Englanninsetterin pyyntitavalle on ominaista se, että seisottuaan ensin riistaa se lähestyy sitä vaivihkaa kissan tavoin ryömien, kunnes saa käskyn ajaa lintuparven liikkeelle, jolloin metsästäjä voi käyttää asettaan. Ampumisen jälkeen englanninsetteri noutaa saaliin. Englanninsetteri väsyy irlanninsetteriä helpommin ja voi menettää metsästyshalunsa huonolla ilmalla tai riistan ollessa vähissä. Näyttelylinjainen englanninsetteri sopii seurakoiraksi sen ystävällisen luonteen ansiosta. Joskin sillä on hieman villin puoleisia piirteitä (vaikkakaan ei niin selvästi kuin irlantilaisella vastineellaan), joten se tarvitsee lujaa ja rauhallista käsittelyä tullakseen hyväksi kotikoiraksi. Englanninsetteri ei omaa vartiointiviettiä ja suhtautuu vieraisiin ystävällisesti, joten se ei sovellu vartiokoiraksi. Englanninsetterin kanssa voi harrastaa kanakoirien metsästyskokeiden lisäksi valjakkohiihtoa, sillä setteri on innokas ja aktiivinen juoksija. Englanninsetteri on luonteeltaan itsenäinen, hyvin energinen, erittäin vilkas, eläväinen, malttamaton, häsläävä, iloinen, rohkea, lempeä, sosiaalinen ja avoin koira. Englanninsetteri sopii lapsiperheeseen, sillä se on lapsirakas, eikä se tavallisesti tahallaan vahingoita ketään. Englanninsetteri tulee yleensä toimeen toisten koirien kanssa, kuitenkin noin 15 %:lla esiintyy arkuutta tai vihaisuutta toisia koiria kohtaan. Arkuus on yleisempi ongelma nartuilla ja vihaisuus uroksilla. Noin 15 %:lla englanninsettereistä esiintyy arkuutta ampumista tai voimakkaita ääniä (ilotulitus) kohtaan. Kiihkeä ja malttamaton luonne vaikeuttavat englanninsetterin kouluttamista. Englanninsetteri on aika pehmeä, eikä kestä kovaa kohtelua. Voi olla erittäin itsepäinen. Metsästyslinjaiset ovat hyvin riistaintoisia etenkin lintujen suhteen. Isoa ja vilkasta englanninsetteriä ei suositella kerrostaloasuntoon. Olisi hyvä jos omistajalla olisi vähintään keskikokoinen piha. Englanninsetteri ei ole herkkähaukkuinen. Englanninsetteri on nopea ja vapaana ollessaan se etääntyy kauas omistajastaan. Rodussa esiintyy eroahdistusta, joka ilmenee tuhoamisena ja haukkumisena yksin ollessa. Karvaa lähtee melko paljon. Karva tarttuu pitävästi vaatteisiin, huonekalujen kankaisiin ja mattoihin. Käpälät ovat karvaiset ja keräävät helposti roskia. Englanninsetteri sopii leppoisalle metsästäjälle tai reippailusta nauttivalle koiraihmiselle. Suomessa on noin 750 englanninsetteriä.

Hoidosta:

Liikunnantarve erittäin suuri. Sen kanssa voi lenkkeillä tai pyöräillä pitkiäkin lenkkejä. Lenkkeilyksi ei useinkaan riitä pelkkä kävelyttäminen, vaan koira vaatii tilaa juosta irrallaan esim. metsässä päivittäin, mikä puolestaan edellyttää jonkinlaisen perustottelevaisuuskoulutuksen koiran kiinnisaatavuuden helpottamiseksi. Jos englanninsetteri ei saa riittävästi liikuntaa, se saattaa olla sisällä todellinen riiviö. Englanninsetterin olisi hyvä päästä lintujahtiin metsästäjän kanssa. Turkki kaipaa säännöllistä kampaamista ja hoitoa pysyäkseen kunnossa ja takuttomana.

Terveydestä: 

Englanninsetteri elää 10-12 vuotta ja on keskimäärin hieman lyhytikäisempi rotu kuin esim. gordonin- ja irlanninsetteri. Lonkkavikaa esiintyy noin 20 %:lla käyttölinjaisista  ja noin 40 %:lla näyttelylinjaisista englanninsettereistä. Varsinkin vanhemmilla koirilla lonkat saattavat alkaa vaivaamaan. Kyynärniveldysplasiaa esiintyy noin 30 %:lla. Rotu on altis mahalaukun kiertymälle.

 

 

Victorian bulldog

Australian bulldog

Australianvinttikoira

 

 

Clumberinspanieli eli clumber spaniel

 

Koko: Clumberinspanielin säkäkorkeus on 46 cm. Uros painaa 34 kg. Narttu painaa 30 kg.

Karvapeite: Pitkäkarvainen. 

 

Ulkonäöstä: Liioitellun raskasluustoinen, hyvin vankka ja matala. Riippuvat huulet. Silmien sidekalvo on näkyvissä. Riippuvat korvat.

Historia:

Clumberspanieli kehitettiin 1700-luvulla Ranskassa risteyttämällä bassettia, alppispanielia ja vihikoiraa. Tarinan mukaan ranskalainen herttua de Noaille lähetti Ranskan vallankumouksen aikaan muutaman parhaista siitoskoiristaan turvaan Newcastlen herttualle Englantiin. Newcastlen herttua ryhtyi kasvattamaan rotua. Mahdollisesti rotuun on sekoittunut Englannissa myös valkopunaisen spanielin verta. Rodun alkuperäinen käyttötarkoitus oli toimia jäljestävänä, karkoittavana ja noutavana metsästyskoirana.

Luonne ja soveltuvuus: Clumberinspanieli on ylösajava ja noutava lintukoira, joka karkoittaa linnun piilostaan ja noutaa ammutun linnun. Rotu sopii parhaiten fasaanin ja peltopyyn metsästykseen. Clumberspanielin keskeisin ominaisuus on hitaus, johon yhdistyy erittäin tarkka vainu. Clumberinspanieli on ihanteellinen kumppani hieman ikääntyneemmille, hitaammin liikkuville metsästäjille, joiden refleksit ja reaktiovalmius ovat jo hidastuneet. Rodun metsästysominaisuudet ovat heikentyneet. Valitettavasti tämän päivän näyttelykoirat ovat kovin raskastekoisia ja suuriluisia ja siksi ne vaikeassa maastossaan työskennellessään saattavat helposti väsyä. Nykyisin suurin osa clumberinspanieleista elääkin rauhallista elämäänsä omistajiensa puutarhoissa. Se onkin viehättävä ja rakastettava seurakoira. Luonteeltaan clumberspanieli on tasainen, hyvähermoinen, luotettava, järkkymätön, päättäväinen, sopeutuvainen, hiljainen, hyväntahtoinen, avoin, ihmisystävällinen ja tasapainoinen. Rodulla ei ole taipumusta aggressiivisuuteen. Tulee hyvin toimeen toisten koirien  kanssa. Tulee toimeen myös kissojen ja muiden eläinten kanssa, jos on kasvanut niiden kanssa pennusta asti. Sopii lapsiperheeseen. Se on luotettava perheen lasten kanssa, mutta haluaa myös omaa rauhaa. Ei sovellu vahtikoiraksi. Vieraita kohtaan se on kohtelias ja pidättyväinen. Clumberspanieli on hillitympikäytöksinen kuin muut spanielit. Se on tyyni ja sisällä jopa flegmaattinen. Clumberspanieli on ehkä vähän enemmän omissa oloissaan viihtyvä kuin muut spanielit, joskus se on jopa hiukan syrjäänvetäytyvä. Clumberspanieli sopeutuu elämään myös kaupunkiolosuhteissa ja kerrostaloasunnossa. Useimpien spanieleiden tapaan clumberspanieli ei ole altis karkailemaan, vaan pysyttelee lähellä omistajaansa. Clumberspanielia ei ole helppo kouluttaa. Se on erittäin itsepäinen, mutta haluaa toisaalta myös miellyttää isäntäänsä.  Clumberspanielin metsästysvietti on hallittavissa ja kohdistuu lintuihin. Sopii ensimmäiseksi koiraksi. Rodulla on taipumusta kuorsaamiseen. Tällä koiralla on jatkuva runsas karvanlähtö. Valkoisia karvoja löytyy kaikkialta vaatteistasi, huonekalujen kankaista, matoista ja jopa ruuastasi. Usein toistuva imurointi tulee elämäntavaksi jos hankit tällaisen koiran. Rodulla on taipumusta kuolaamiseen. Kun se ravistaa päätään kuolaa lentää vaatteillesi, huonekaluille ja seinille! Clumberinspanielin kanssa voi harrastaa mm. spanieleiden taipumuskokeita, metsästyskoirien jäljestämiskokeita ja spanieleiden metsästyskokeita. Rodulla ei ole palveluskoirakoeoikeuksia. Omistajakseen clumberinspanieli tarvitsee huumorintajuisen ja kärsivällisen ihmisen, joka huolehtii koiran peruskasvatuksesta. Vuonna 2004 Suomessa arvioitiin olevan reilut 50 clumberinspanielia. Pentuja syntyy vuodessa kymmenkunta.

Hoidosta: Liikunnantarve vähäinen. Jos kääpiöspanieleita ei lasketa, clumberinspanieli vaatii spanieliroduista vähiten liikuntaa. Kävelylenkki riittää sille. Turkki kammataan ja harjataan kerran viikossa. Korvat ja silmät puhdistetaan säännöllisesti keitetyllä vedellä.

Terveydestä: Rotu on lyhytikäinen. Suuren massan ihannointi clumberinspanielin jalostuksessa on johtanut ylilyönteihin, eivätkä luuston ja nivelten viat ole epätavallisia. Tätä muuten ihastuttavaa rotua kiusaavat lonkkavika, silmäviat (perinnöllinen kaihi, silmäluomien sisäänpäin kiertyminen) ja atooppinen ihottuma. Rotu on tunnettu siitä, että se saattaa nielaista vierasesineitä.

 

 

Basset hound

 

Koko: Basset hound on puolen koiran korkuinen ja kahden pituinen. Uroksen säkäkorkeus on 36 cm. Nartun säkäkorkeus on 34,5 cm. Narttu painaa 30 kg ja uros painaa 32,5 kg. Jos se pitää nostaa autoon tai eläinlääkärin tutkimuspöydälle, voi hennolla omistajalla olla vaikeuksia.

Karvapeite: Basset hound on lyhytkarvainen.

Ulkonäöstä: Basset houndin korvat ovat todella pitkät ja riippuvat. Pentuna basset hound saattaakin kompastella isoilla käpälillään liian pitkiin korviinsa. Lisäksi tällaiset korvat tulehtuvat hyvin helposti. Riippuvat silmäluomet. Silmän alaluomen punainen sisäpinta on hieman näkyvissä. Murheellinen ilme. On sanottu, että basset hound näyttää laahaavan elämäntuskaansa muutamaa numeroa liian ison nahan sisällä.

Historia: Basset hound –rotu on syntynyt Iso-Britaniassa 1800-luvun lopulla. Rodun kehitti lordi Galway risteyttämällä basset normandeja ja basset artesien-koiria vihikoirien kanssa. Vihikoira-risteytysten tarkoituksena oli luoda liioitellun raskas ja löysänahkainen basset-muunnos, ja Galway onnistuikin tavoitteessaan. Rodun alkuperäinen käyttötarkoitus oli toimia  kävelevän metsästäjän hitaasti ajavana ajuekoirana jäniksen ja kaniinin metsästyksessä.

Luonne ja soveltuvuus: Basset hound sopii jäniksen ja kaniinin ajuemetsästykseen. Ajuekoirana sen on kyettävä sopeutumaan koiralaumaan. Basset houndin haukkuääni on jylisevä, matala ja soinnukas. Basset houndin vainu on lähes yhtä herkkä kuin vihikoiran (sitä väitetään parhaaksi vihikoiran jälkeen). Basset on maavainuinen ja jälkitarkka koira.  Joidenkin metsästäjien mielestä basset hound on metsällä vähän laiska ja itsepäinen. Se voi \\\"viivytellä\\\" jäljellä. Basset hound on kestävä, itsepintainen ja sisukas. Päästyään riistan jäljille, se ei välitä mistään muusta. Suomessa basset hound on lähinnä seurakoira, sillä se ei kovin hyvin sovellu ajavaksi koiraksi lumiseen ja risukkoiseen maastoon. Kaikki siitoslinjat eivät sovellu metsästyskäyttöön. Siihen tarkoitukseen on hyvä hankkia metsästykseen käytettyjen koirien jälkeläinen. Basset hound ei sovellu vahtikoiraksi. Yleensä basset houndit vain heiluttavat häntää vieraan tullessa. Ulkona ollessaan bassetit saattavat haukkua kun joku tulee pihaan. Bassetin kanssa voi harrastaa mm. verijälkityöskentelyä. Basset hound on yleensä lempeä, hyväntahtoinen, sopuisa ja ihmisrakas koira. Vieraita kohtaan basset hound on ystävällinen tai kohtelias. Basset hound ei yleensä hypi isäntäväkensä vieraita vasten vaan lähestyy heitä hitaasti, nuuhkii kohteliaasti ja vetäytyy sitten omalle paikalleen. Rotu sopii lapsiperheeseen. Toista näin leppoisaa ja letkeää koirarotua saa kyllä hakea. Kun näkee huolettoman ja mahakkaan Basset houndin, ajattelee, että se varmaan rakastaa lepotyynyjä ja hyvää ruokaa. Se on kyllä totta. Basset hound on mukavuudenhaluinen nautiskelija. Basset hound on usein omiin maailmoihinsa uppoutunut, hyvin voimakastahtoinen, dominoiva, äärimmäisen itsepäinen ja päättäväinen. Basset houndia on vaikea kouluttaa ja se on hidas oppimaan, koska sen mielyttämishalu on käytännössä nolla. Ihmiselle joka odottaa koiraltaan tottelevaisuutta, ei basset hound ole oikea rotu. Jos koirasi ei halua ylittää katua, se saattaa aivan hyvin heittäytyä pitkäkseen keskelle ajotietä. Metsästysviettiä on jäljellä ja basset käyttää tarkkaa hajuaistiaan innokkaasti jälkien haisteluun. Basset hound täytyy pitää ulkona joko hihnassa tai aidatulla alueella. Muuten se karkaa mielenkiintoisen hajun perään ja omistajan epätoivoiset huudot kaikuvat kuuroille korville. Basset hound ei taatusti pysy aitaamattomalla pihamaalla muutamaa sekunttia kauempaa.  Vapaana ollessaan basset hound kulkee kaukana omistajastaan.  Bassetit eivät ole kovinkaan sukkelaälyisiä, vaan pikemminkin tuumailevia ja hitaasti syttyviä ajattelijoita. Basset hound on hyvin itsenäinen ja viihtyy pitkään omissa oloissaan. Kuitenkin basset hound alun perin laumakoirana kaipaa selkeästi muita koiria, joten sillä olisi hyvä olla toinen koira kaverina. Basset hound ei ole herkkähaukkuinen rotu. Yksin ollessa sillä on kyllä taipumusta ulvoa ja haukkua. Basset houndilla on ison koiran kauas kantautuva haukkuääni. Jos asut kerrostalon kuudennessa kerroksessa eikä talossa ole hissiä, niin älä ota basset houndia. Alle vuoden ikäisen koira ei saa antaa kulkea portaissa. Jotkut kasvattajat suosittelevat basset houndia vain omakotitaloon, jossa on aidattu piha. Basset hound on luonteeltaan rauhallinen ja rohkea. Moneen muuhun rotuun verrattuna basset houndin tuhovietti on todella pieni. Se taitaa olla vähän liian laiska tekemään tuhotöitä. Basset hound ei sovellu ulkokoiraksi. Basset houndia ei tarvitse pukea talvella, mutta sitä ei myöskään voi jättää pakkasella ulos. Sateella basset houndit eivät halua ulos. Basset hound sopii huumorintajuiselle ihmiselle. Rotu sopii myös ensimmäiseksi koiraksi. Basset ei sovellu lenkkeilijän lenkkikaveriksi, sillä bassetilla ei ole kiire, se tulee perässä maata haistellen. Jos haluaa sian sisätiloihin, on basset hound oivallinen vaihtoehto. Bassetit ovat äärimmäisen sottaisia, ne eivät opi kovin nopeasti sisäsiisteiksi, kuolaavat, sotkevat korvasa ja sitä myöten myös ympäristönsä syödessään ja juodessaan, haisevat (basset houndilla on löyhän nahan vuoksi moneen muuhun koirarotuun verrattuna voimakas ominaistuoksu) ja varistavat karvaa runsaasti. Karvaa lähtee ympäri vuoden jatkuvasti. Lyhyt karva jää sitkeästi kiinni vaatteisiin, huonekalujen kankaisiin ja mattoihin. Basset hound kieriskelee mielellään voimakkaan hajuisissa karjapihojen ja maaseutujen jätöksissä. Basset houndin pentu maksaa 800-1000 euroa. Suomessa on noin 550 basset houndia.

Hoidosta: Basset suhtautuu liikuntaan vastahakoisesti. Basset ei sovellu lenkkeilijän lenkkikaveriksi, sillä bassetilla ei ole kiire, se tulee perässä ja pysähtyy useasti nuuskimaan jälkiä. Basset hound ei ruumiinrakenteensa vuoksi voi liikkua samalla tavalla kuin muut koirarodut. Lyhyiden jalkojen, raskaan rungon ja löysän nahan vuoksi sen on vaikea hyppiä ja riehua. Basset houndia ei kannata päästää irralleen sen voimakkaan metsästysvaiston vuoksi. Mutta aidatulla alueella bassetin olisi hyvä saada kulkea vapaana, sillä se nauttii saadessaan vaellella omia aikojaan. Olisi hyvä jos basset hound pääsisi jäljestämään, mutta kauhean paljon aktiviteetteja basset hound ei tarvitse. Karvapeite on hyvin helppohoitoinen. Korvat on syytä tarkistaa n. 2-3 viikon välein tulehduksen varalta. Bassetilla on erikoislaatuiset roikkuvat silmäluomet, jotka saattavat etenkin keväisin kerätä siitepölyä ja likaa ja täten tulehtua helposti. Voit pyyhkiä silmiä silloin tällöin ja huuhdella niitä silmävedellä. 

 

Basset houndilla on vankka ruokahalu ja tämä koira on pohjattoman ahne.

Terveydestä: Basset hound on lyhytikäinen koirarotu. Se elää keskimäärin 9-10 vuotta. Basset pennun luusto kasvaa ja kehittyy aina 1 vuoden ikään asti. Tänä aikana luut ja nivelet ovat hyvin herkkiä vaurioitumaan rajuissa leikeissä ja liian pitkillä lenkeillä. Vatsalaukun kiertymää esiintyy noin 5 %:lla basset houndeista. Kyseinen äkillinen sairaskohtaus on välitöntä eläinlääkärihoitoa vaativa hengenvaarallinen tila, johon valitettavasti moni potilas menehtyy leikkaushoidosta huolimatta. Rodussa esiintyy myös mäyräkoirahalvausta, joka on tyypillinen pitkärunkoisten ja matalien koirien vaiva. Ylisuuren nahkan takia saattaa esiintyä myös ylisuurta luomirakoa (silmäluomien avoimuus altistaa silmätulehduksille) sekä silmäluomen ulos-ja sisäänkiertymistä. Iho-ongelmia esiintyy jonkun verran, sillä nahan poimuihin saattaa pesiytyä bakteereja. Bassetin iho on erityisen herkkä hiivan liikakasvulle, joka ilmenee punoittavana kutiavana ihona. Bassetin suhteettomin piirre on sen pitkät korvat; niitä on jalostettu niin pitkiksi, että ne ovat alttiita tapaturmille, ja niiden paino saattaa haitata korvakäytävien ilmanvaihtoa, jolloin korvat tulehtuvat helposti. Eläinlääkärilaskut saattavat olla huimia…  Astutusongelmia esiintyy. Juuri synnyttänyttä narttua joutuu vahtimaan pari ensimmäistä viikkoa. Se saattaa nimittäin rojahtaa koko painollaan pentujensa päälle ja sitten ihmetellä, mistä kuuluu piipitystä. Pentukuolleisuus on tämän vuoksi valitettavan korkea.

 

 

Grönlanninkoira

 

Koko: Grönlanninkoira on pienempi

kuin eskimokoira. Uroksen säkäkorkeus on 62 cm. Nartun säkäkorkeus on 58 cm. Grönlanninkoira painaa 31 kg.

Karvapeite: Keskipitkä. Erityisen tiheä pohjavilla.

Ulkonäöstä: Grönlanninkoirat ovat jakautuneet tyypiltään selvästi näyttely- ja käyttökoiriin. Näyttelykoirat ovat raskaampia ja kookkaampia, vetokoirat taas pienempiä ja kevyempiä. Pystyt korvat. Häntä on kiertynyt selän päälle.

Historia: Grönlanninkoira on kotoisin Grönlannista. Rotu on vanha ja sen arvellaan polveutuvan arktisesta sudesta. Rodun alkuperäinen käyttötarkoitus oli raskaiden kuormien vetäminen ja hylkeen metsästys. Eskimot eivät pitäneet koiristaan erityistä huolta, ja kesäisin koirat saivat itse hankkia ruokansa luonnosta. Ennen paikallisilla koirien omistajilla oli tapana kytkeä koirat työajan ulkopuolella hylkeennahkaisilla hihnoilla. Koirat tietenkin pureskelivat ne poikki, joten useimpien valjakkokoirien etuhampaat katkaistiin. Koska useimpia koiria ruokittiin jäätyneellä kalalla, annokset oli paloiteltava pieniksi paloiksi, jotka koira pystyi nielemään kokonaisina. Kirjassaan McClintock muistelee miten hän kerran leikkasi 33 kg hylkeenlihaa pieniksi palasiksi ja miten hänen 29 nälkäistä koiraansa nielaisivat jokaisen suupalan 42 sekunnissa. 

 

Luonne ja soveltuvuus: Grönlanninkoira on erinomainen rekikoira. Se on hyvin kestävä ja pystyy vetämään raskastakin taakkaa. Piiska on välttämätön koirien ohjailussa. Grönlanninkoiraa ei sovellu pelkäksi seurakoiraksi, vaan sen myötä on syytä hankkia myös reki ja valjaat. Grönlanninkoiralla on kovat vetohalut. Rodulla ei ole palveluskoirakoeoikeutta. Sopii vahtikoiraksi. Tarvittaessa myös puolustaa. Se on varautunut vieraita kohtaan ja voi olla joskus aggressiivinenkin. Grönlanninkoira on totutettava pennusta asti erilaisiin ympäristöihin, ihmisiin ja eläimiin, jotta siitä tulisi aikanaan yhteiskuntakelpoinen. Grönlanninkoira on luonteeltaan villi, elämäniloinen, peloton, itsekäs, omanarvontuntoinen, itsenäinen, riippumaton, kova, aggressiivinen, hallitseva, voimakastahtoinen ja vähään tyytyvä. Grönlanninkoiralla ei ole lainkaan huumorintajua. Grönlanninkoiran koulutus on erittäin vaikeaa, sillä rotu on hyvin itsepäinen. Alkukantaisena rotuna grönlanninkoiralla on paljon yhteistä suden kanssa, mm. voimakas laumavaisto. Se suhtautuu laumaan kuulumattomiin koiriin yleensä varsin torjuvasti ja se tappelee niiden kanssa mielellään. Voi tappaa naapurin kissan saadessaan tilaisuuden.

 

Voimakas saalistusvietti saattaa joskus laueta yllättävästi, kun jokin eläin lähtee koiraa pakoon. Saalistusvietti voi ääritapauksissa kohdistua jopa ihmiseen. Grönlanninkoira on saanut ikävää mainetta hyökättyään muutaman kerran laumassa ihmisen kimppuun. Grönlanninkoiran sanotaan pystyvän pelastamaan lapset vaaran uhatessa. Viihtyy parhaiten ulkona tarhassa tai riittävän pitkässä juoksulangassa. Grönlanninkoira on sopeutunut täydellisesti kylmään ilmastoon ja kestää kovaa pakkasta (paksun pystyn päällyskarvan ja tiheän aluskarvan ansiosta se pystyy olemaan ulkosalla jopa -45 - .-60 asteen pakkasessa) , mutta ei sen sijaan kestä kuumuutta, joka ahdistaa sitä. Grönlanninkoira ei hauku, vaan ulvoo. Grönlanninkoira ei sovellu kaupunkiasuntoon, eikä kerrostaloon. Grönlanninkoira ei sovi ensimmäiseksi koiraksi. Omistajan täytyy olla hyvin dominoiva ja kykenevä näyttämään koiralle olevansa laumanjohtaja. Suomessa on noin 20 grönlanninkoiraa.

Hoidosta: Grönlanninkoira tarvitsee runsaasti liikuntaa ja sen täytyy saada juosta useita tunteja päivittäin. Jos grönlanninkoiralta puuttuu ruumiillinen rasitus, se turhautuu ja saattaa riehaantua laumassa. Grönlanninkoiran täytyy saada työskennellä vetokoirana. Turkki on helppohoitoinen ja harjataan vain silloin tällöin.

Terveydestä: Grönlanninkoira on pitkäikäinen rotu ja elää keskimäärin 13 vuotta. Grönlanninkoirien terveydentila on kokonaisuudessaan erittäin hyvä.

 

 

Noin 35 kg

 

Saksanpaimenkoira

Valkoinenpaimenkoira

Hovawart

Suursnautseri

Amerikanhirvikoira

Slovakiankuvasz

Alapaha blue blood bulldog

Bergamasco

Kunming dog

Englanninvinttikoira (näyttelylinjainen)

Dorset olde tyme bulldogge

Tiibetin kyi apso

Olde victorian bulldogge

Northern inuit

Briardi

Vanhaenglanninbulldoggi

Bouvier

Larson lakeview bulldogge

Perro de presa mallorquin

Pitkäkarvainen saksanseisoja

Puolanvinttikoira

Rhodesiankoira

Krazski ovcar

Alaskan husky

Labrador husky

Sarplaninac

Spione

Bracco italiano

Weimarinseisoja

Unkarinajokoira eli kopo pitkäraajainen muunnos

Iso kolmivärinen englantilais-ranskalainen ajokoira

Iso musta-valkoinen englantilais-ranskalainen ajokoira

Iso oranssi-valkoinen englantilais-ranskalainen ajokoira

Mustavalkoinen ranskanajokoira

Kolmivärinen ranskanajokoira

Grand bleu de gascogne

 

 

Alaskanmalamuutti eli malamuutti

 

Koko: Uroksen säkäkorkeus on 63,5 cm. Nartun säkäkorkeus on 58,5 cm. Uros painaa 38,5 kg ja narttu painaa 34 kg.

Karvapeite: Keskipitkä karvapeite (noin 5 cm). Kaulan ympärillä, takapuolessa ja hännässä karva on 7,5-10 cm pitkää. Erityisen tiheä pohjavilla.

Ulkonäöstä: Alaskanmalamuutti muistuttaa selvästi sutta ja historiansa aikana malamuuttiin on sutta risteytettykin!  Malamuutti ei kuitenkaan ole ns. koirasusi. Alaskanmalamuutin tulee olla täydellisen sopusuhtainen koira, vailla mitään äärimmäisyyksiin meneviä piirteitä. Hännän tulisi olla selän päällä kuin aaltoileva puuhka, ei tiukasti kierteellä, ei selällä maaten, ei kippurassa, eikä kuten ketun häntä. Korvat ovat pienehköt ja pystyt. Liian suuret korvat ovat tehottomat lämpöhukan kannalta. Malamuutin liikkeiden tulee osoittaa äärimmäistä voimaa ilman mitään hukkaliikkeitä tai korkeita potkuja.

Historia: Alaskalainen eskimoheimo, mahlemuutit, käyttivät malamuuttia vetokoirana. Mahlemuuteilla oli 2-4 koiran valjakko. Koirat eivät olleet nopeita kuten Siperian tsuktsien huskyt, mutta ne olivat uskomattoman väkeviä. Malamuutti ei ollut yhden miehen koira, vaan kuka tahansa ajaja pystyi käsittelemään sitä. Mahlemuutit siirsivät perheensä jokaisen uuden saaliin lähelle. Koirien koti oli siellä missä kulloinenkin leiripaikka. Asuinpaikkaa vaihdettiin taas, kun tarvittiin uutta ravintoa. Tällainen elämäntyyli vaati koiria, jotka olivat kyllin vahvoja vetämään heimon koko omaisuutta. Mahlemuutit saivat elantonsa kalastuksesta ja koirien tehtävä oli vetää raskaita kalaveneitä töyräitä pitkin. Malamuuttien työnä oli myös kiskoa saaliiksi saadut, jopa tuhansia kiloja painavat hylkeet, mursut ja valaat paloiteltavaksi kylään. Mahdollisesti alaskanmalamuuttia käytettiin myös metsästyskoirana.  Elämän kaikinpuolinen ankaruus karsi heikot yksilöt.

Alaskan kultaryntäyksen aikana 1870-luvulla malamuutit olivat mainio apu suurten tavaramäärien kuljetuksessa valtausalueille.

Kun rekikoirille ryhdyttiin järjestämään kilpailuja, joissa nopeus oli tärkeämpää kuin voimakkuus, malamuutit unohdettiin. Kilpa-ajajat risteyttivät malamuutteja tunnettujen vauhtihirmujen kanssa saadakseen nopeampia koiria, ja alaskanmalamuutti hävisi lähes kokonaan. Alaskanmalamuutti on ollut mukana useimmilla napaseudun tutkimusretkillä. Muun muassa amiraali Byrdillä oli mukanaan etelänavalla alaskanmalamuutteja.

Luonne ja soveltuvuus: Malamuuttivaljakon matkavauhti on noin 12 km/h Alaskanmalamuutti onkin hitain, mutta myös vahvin arktisista vetokoirista. 

 Alaskanmalamuutti ei sovellu kilpailemaan rekikoirien nopeuskilpailuissa. Alaskanmalamuutin kanssa voi harrastaa kuormanvetokilpailuja ja koiranäyttelyitä.

Alaskanmalamuutin raskaan kuorman vetoennätys on noin 4,5 tonnia.

Miellyttämisenhalun puuteen vuoksi malamuutti ei sovellu toko-harrastukseen. Malamuutti ei sovellu myöskään agilitykoiraksi, sillä se ei pärjää nopeudessa eikä ketteryydessä kevytrakenteisemmille roduille. Rodulla ei ole palveluskoirakoeoikeuksia. Malamuutti sopii hyvin vaelluskaveriksi (se kantaa repussa omat eväänsäkin!).

Vaikka malamuutilla on riistaviettiä, ei rotu sovellu metsästyskoiraksi. Alaskanmalamuutti ei sovellu vartiokoiraksi, eikä henkivartijaksi. Se kuitenkin seuraa ympäristöään tarkkaavaisena ja varoittaa lähestyvästä uhasta. Jo mahlemuutit arvostivat tätä ominaisuutta kun koira varoitti esim. jääkarhun lähestymisestä. Luonteeltaan malamuutti on ihmisystävällinen ja ulospäinsuuntautunut, ja tervehtii vieraita hyvin ystävällisesti. 

 

Malamuutti ei suutu helposti, mutta suuttuessaan se voi olla vaikeasti hallittava. Malamuutti on luonteeltaan erittäin alkukantainen, itsevarma, voimakastahtoinen, dominoiva, arvokkaasti käyttäytyvä, ylpeä, itseriitoinen, oman arvonsa tunteva, varsin itsenäinen, etäinen, kissamaisen siisti ja elinvoimainen. Nuorena (noin 2-vuotiaaksi asti) alaskanmalamuutti on riehakas ja sillä on taipumusta elämäniloiseen hyppimiseen. Aikuisena malamuutti antaa itsestään hillityn vaikutelman, mutta yllytettynä se usein kuitenkin innostuu leikkimään. Malamuutti tarvitsee jo varhain päättäväistä kohtelua ja sille on jo heti pentuna osoitettava sen paikka laumassa. Malamuutti pyrkii lauman arvoasteikossa niin ylös kuin mahdollista ja se saattaa testata rajojaan jatkuvasti. Malamuuttien luonneongelmat ovat yleensä seurausta siitä että koira on ottanut perheessä vallan. Ihmislauman johtajan malamuutti saattaa toimia arvaamattomasti. 

 

 Vaikka malamuutti on yleensä ystävällinen kaikille ihmisille, se tarvitsee voimakkuutensa vuoksi varhaista sosiaalistamista, jotta se oppii kunnioittamaan ihmisiä. Malamuutilla on kovat vetohalut. Alaskanmalamuutti käyttää tehokkaasti vetotaitojaan myös hihnassa ollessaan ja vaatii siksi jo pennusta asti koulutusta ollakseen hallittavissa kotioloissa. Se ei kuitenkaan ole niitä helpoimpia koiria kouluttaa, vaan hyvinkin haastava! Malamuutilta puuttuu palveluskoirille ominainen miellyttämisenhalu ja rotu omaa itsepäisen luonteen. Oman perheen koiria kohtaan malamuutti on sosiaalinen, ja se viihtyy laumassa. Vierailla koirilla ei kuitenkaan ole asiaa malamuuttien reviirille. Malamuutti on avoimen aggresiivinen, vihamielinen, dominoiva ja riitaahaastava muita samaa sukupuolta olevia koiria kohtaan. Malamuuttia ei voi suin päin laskea koirapuistoon, varsinkaan jos siellä on paljon muita koiria. Jos tappelu on tullakseen malamuutit tappelevat viimeiseen asti. 

 

Alaskanmalamuutti ei yleensä siedä muita eläimiä kuten kissoja ja kaniineja. Voimakkaan metsästysvietin vuoksi sillä on voimakas vaisto ajaa takaa kissoja ja muita pakenevia eläimiä. Alaskanmalamuutin pentua ei suositella hankittavaksi perheeseen jossa on pieniä lapsia, koska nuorelle alaskanmalamuutille houkutus leikkiä liian rajusti on vahva. Se voi hyppiessään kaataa lapsen. Lapsen äkillinen liike tai leikiksi tarkoitettu juoksupyrähdys saattaa herättää koirassa metsästysvaistot ja vahinko voi sattua silmänräpäyksessä. Malamuutti on äärimmäisen omistushaluinen ruokansa suhteen – lasten (tai muiden eläinten) ei pitäisi lähestyä syömässä olevaa alaskanmalamuuttia. Malamuutti on vahva koira ja vaikka se olisi hyvin koulutettukin, jokin mielenkiintoinen haju tai vastaantuleva koira saattaa kytkeä sen kuulon pois päältä. Tästä syystä malamuutti ei sovellu pienten lasten ulkoilutettavaksi. Alaskanmalamuutti on uskollinen, mutta ei samalla tavalla kuin seurakoirat, vaan sen uskollisuutta leimaa itsenäisyydenhalu ja vapaudenkaipuu. 

 

Malamuutti ei sovellu irtipidettäväksi koiraksi! Vaikka malamuutti olisi kuinka hyvin opetettu, se saattaa niin halutessaan lähteä omille teilleen omistajan kutsuhuudoista piittaamatta. Pihan tulee olla aidattu ja aidan tulee ulottua myös maan alle jotta malamuutti ei kaivaudu aidan alitse. Voi olla riehakas, tuhota kotia ja ulvoa jos ei ole saanut tarpeeksi liikuntaa. Ikävystynyt alaskanmalamuutti on kuuluisa siitä että se saattaa vaikka repiä täytteet ulos sohvasta. Malamuutti voi muuttaa puutarhan kuumaisemaksi kaivamalla suuria kuoppia. Malamuutti viihtyy parhaiten ulkona. 

 

Alaskanmalamuutti viihtyy parhaiten viileässä ilmastossa. Se pystyy vetämään rekeä jopa 40 asteen pakkasessa. Tiheä turkki altistaa rodun lämpöhalvaukselle, eikä rotu sovellu lämpimään ilmastoon. Alaskanmalamuutti ei ole kova haukkumaan, mutta ulvominen on sille tyypillistä ääntelyä, varsinkin laumassa. Jos sinulla on naapureita, he voivat valittaa ulvomisesta. Malamuutti ei sopeudu elämään kerrostalossa, koska se viihtyy parhaiten ulkona. 

 

Alaskanmalamuuttia ei ole kehitetty lemmikkikoiraksi. Alaskanmalamuutti ei sovellu ihmiselle joka ei ole kiinnostunut vetokoiraurheilusta, rattaiden vedosta tai kuormanvedosta, koska sen työvietin tukahduttaminen voi olla vaikeaa. Dominoivuutensa vuoksi malamuutti ei sovellu  ensimmäiseksi koiraksi. 

 

Malamuutilla on runsas karvanlähtö 2 kertaa vuodessa. Isosta koirasta saattaa keväällä irrota jätesäkillinen karvaa. Karvoja läytyy vaatteista, huonekalujen kankaista, matoista – jopa omistajan ruuasta! Usein toistuva imurointi tulee elämäntavaksi jos hankit tällaisen koiran! Ei kuolaa pahemmin. Vaikea opettaa sisäsiistiksi. Pennun hinta on noin 1000 euroa. Suomessa on noin 300 malamuuttia.

Hoidosta: Malamuutilla on hyvä ruokahalu, eikä sillä ole taipumusta nirsoiluun. Alaskanmalamuutti vaatii paljon liikuntaa. Aikuista malamuuttia on mahdoton saada kävelyttämällä väsytettyä. Sen mielestä vain yli 20 kilometrin pituiset rekiajelut ovat tarpeeksi liikuntaa, vaikka toki se nauttii myös kävelylenkeistä. Alaskanmalamuutin täytyy saada toimia vetokoirana. Myös jäljestys on malamuutille hyvää henkistä aktivointia. Alaskanmalamuutin karvapeite on helppohoitoinen. Turkkia harjataan vain silloin tällöin. Ainoastaan karvanlähdön aikana turkkia joudutaan harjaamaan usein. Turkkia ei trimmata.

Terveydestä: Alaskanmalamuutti elää noin 12 vuotta. Alaskanmalamuutti on hyvin terve rotu. Lonkkavikaa esiintyy vain noin 17 %:lla tutkituista ja kyynärniveldysplasiaa alle 5 %:lla.

 

 

Vanhaenglanninlammaskoira

Grand griffon vendeen

Grand gascon saintongeois

Perro cimarron

 

 

 

Noin 40 kg

 

Dobermanni

Beauceron

Hannoverinvihikoira

Romanianpaimenkoira

Maremma

Akita

Kiharakarvainen noutaja

Majestic tree hound

Skilos tou pyrrou

Mucuchies

Panja

Guatemalan bull terrier

Perro de presa español

Skotlanninhirvikoira

Titán bull-doggé

Venäjänvinttikoira

Saarloosinsusikoira

Native american indian dog

Brazilian bulldogge

Catahoula bulldog

Eskimokoira

Cane di mannera

 

 

Noin 45 kg

 

Berninpaimenkoira

Dogo argentino eli \"dogo\" eli argentiinandoggi

Koko:

Nartun säkäkorkeus on 62,5 cm ja uroksen 65 cm .

Argentiinandoggi painaa 43 kg.
Karvapeite: Lyhytkarvainen.

Ulkonäöstä: Lihaksikas, keskivahva ja korkearaajainen molossi. Pitkä häntä.

Historia:

Rodun kehiti Antonio Martínez 1920-luvulla Argentiinassa. Hän koki että cordobantaistelukoiran voimakasta luonnetta ja taistelutahtoa voitaisiin hyödyntää muutenkin kuin koiratappeluissa ja ryhtyi kehittämään siitä villisian metsästykseen ja vartiointiin soveltuvaa koirarotua risteytysten avulla. Hän risteytti cordobantaistelukoiriin (hurja luonne) bullterrieriä (peloton luonne), bokseria (vilkkaus), bordeauxindoggia (puruvoimaa), bulldoggia, pointteria (ilmavainuinen jäljestämistaito), pyreneittenkoiraa ja harlekiinikuvioista tanskandoggia (korkeutta). Villisiat ovat todella aggressiivisia ja voimakkaita eläimiä. Kuitenkin argentiinalaisten mielestä on raukkamaista metsästää villisikoja haulikoiden avulla, vaan metsästys tapahtuu siellä perinteisellä

\"monteria criolla\" -tyylillä, johon kuuluu jäljestäminen, ajaminen ja kiinni ottaminen koiria käyttäen sekä villisian surmaaminen veitsellä. Dogo argentino on rotuna kehitetty nimenomaan tällaista monteria-metsästystapaa varten.  Vartiokoirana dogo puolusti kotiaan ja perhettään taistellen

tarvittaessa vaikka kuolemaan asti.

Luonne ja soveltuvuus:

Dogon riistavietti on voimakas. Dogo argentino jäljestää ja ajaa riistaa. Löydettyään villisian rohkeat dogot pyörivät sen ympärillä ja metsästäjä tulee tappamaan otuksen veitsellä. Niin koirat kuin miehetkin haavoittuvat usein, sillä villisika on suuri eläin ja sillä on isot torahampaat. Rodulle ominainen metsästystapa ei ole sallittua Suomessa, eikä rotua siten voi Suomessa käyttää metsästykseen.

Dogo argentino on vartio- ja puolustuskoira, joka reagoi herkästi normaalista poikkeaviin ääniin ja tapahtumiin.  Vahtimis- ja suojeluvietti on voimakas, ja voimistuu entisestään pimeällä. Pentuna se on vieraita kohtaan aina hyväntuulinen, mutta sen luonne muuttuu 15 kuukauden iästä lähtien varautuneemmaksi.

Rotua käytetään myös armeijassa ja poliisikoirana.

Dogo sopii harrastuskoiraksi mm. jälkeen ja raunioille.

Dogo on käyttökoira, eikä se sovellu pelkäksi seurakoiraksi.

Rodun aggressiivinen luonne on johtanut koko rodun kieltämiseen monissa maissa mm. Britaniassa. Suurin mahdollisesti esiin tuleva ongelma Dogo Argentinon kanssa on inho vieraita koiria ja eläimiä kohtaan. Hankaluudet ilmenevät ulkoilutusten yhteydessä rähinänä vieraille koirille. Eteenkään urokset eivät siedä toisia uroksia. Tämä yleensä ilmenee jonkin asteisena (dominoiva / aggressiivinen) viimeistään n. 16-24 kuukauden \"murrosiässä\". Tähän saakka Dogo saattaa olla hyvinkin sosiaalinen. Kahta samaa sukupuolta olevaa koiraa (joista ainakin toinen on dogo) ei voida pitää samassa taloudessa. 

Monilla dogoilla on voimakas vaisto ajaa takaa ja ottaa kiinni kissoja ja muita pakenevia eläimiä.

Dogolla on erittäin voimakas laumavietti eli se kiintyy vahvasti perheeseensä ja on uskollinen omalle väelleen.  Jos joudut joskus luopumaan aikuisesta dogosta, on asia erittäin hankala, eikä dogo yleensä sopeudu uuden perheen lasten ja koirien laumaan.

Oman perheen lapsille dogo on todella ystävällinen ja sietää näiltä yleensä lähes millaista kohtelua tahansa. Nuoret koirat (noin 2-vuotiaiksi asti) ovat taipuvaisia peuhaamaan ja hyppimään suurella tarmolla ja voivat kaataa pienen lapsen , tämän vuoksi dogon pentua ei suositella perheeseen jossa on pieniä lapsia. Dogot saattavat yrittää suojella oman perheen lapsia muilta lapsilta, mikä voi johtaa tragediaan, jos lapset vain yksinkertaisesti peuhaavat ja dogo päättää lopettaa sen. 

Dogo on luonteeltaan dominoiva, päättäväinen, peräänantamaton, itsevarma, tavattoman rohkea, peloton, itsenäinen, helposti pitkästyvä, terävä, reaktioherkkä ja reaktioissaan nopea. Urokset ovat hyvin hallitsevia.  Dogolla on korkea kipukynnys. Eräs dogo on ilmaissut tulipalon, josta mies koiransa ansiosta pelastui! Dogo on nopea ja energinen. Nuorena jopa riehakas hyppijä! Dogon kestävyys, fysiikka ja liikkuvuus ovat hyvät, se menee vaikka pystysuoraa seinää ylös.

Dogo muistaa asiat ja ihmiset pitkään ellei ikuisesti. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että se kerran säikähdettyään pelkäisi samaa paikkaa ikuisesti, päinvastoin. Dogo on tässä suhteessa \"kova\", jo pentuna esim. jonkin rämähtäessä lähellä, koira hyppää säikähtäneenä pois ja menee saman tien takaisin haistellen, \"mikä ihme se oli\". Sen sijaan jos luottamus johonkin ihmiseen/toiseen koiraan menee, se yleensä menee totaalisesti.

Jokaisen joka ottaa tällaisen koiran, pitää ymmärtää, ettei sen kanssa pärjää jos se ei ole hanskassa. Dogot tarvitsevat laajamittaista sosiaalistamista! Ilman huolellista sosiaalistamista dogosta voi tulla epäluuloinen kaikkia kohtaan, mikä voi johtaa puremiseen.

Dogoa on vaikea kouluttaa tottelevaiseksi. Dogo on voimakastahtoinen ja itsepäinen. Sen sanotaan olevan umpibetonia päästään. Sillä ei ole juurikaan miellyttämisenhalua ts. se ei odota innolla uusia käskyjä joita toteuttaa, vaan miettii ennemmin kuinka luistaa käskyjen suorittamisesta. Dogo kuitenkin tottelee empimättä sitä jota se kunnioittaa.

Olisi hyvä, jos omistajalla olisi vähintään keskikokoinen piha, koska dogo vie paljon tilaa asunnossa. Dogo vie paljon tilaa myös autossa.

Dogo ei sovellu ulkokoiraksi Suomen talveen. Se sietää hyvin hellettä, mutta kestää huonosti kylmää.

Ennen kaikkea Dogo vaatii omistajaltaan määrätietoisuutta ja kärsivällisyyttä. Rotu ei sovellu laiskalle ihmiselle, eikä sellaisille jotka haluavat helpon koiran. Rotua ei suositella ensimmäiseksi koiraksi. Näin lyhytkarvaiseksi koiraksi dogosta lähtee enemmän karvaa kuin saatat kuvitella! Lyhyt karva tarttuu pitävästi kiinni vaatteisiisi, huonekalujen kankaisiin ja mattoihin. Rodulla on taipumusta myös kuolaamiseen.

Dogo on suhteellisen kallis koira.

Suomessa on noin 300 dogoa.

Hoidosta:

Kunnossa pysyäkseen dogo tarvitsee runsaasti reipasta liikuntaa ja toimintaa.  Sen kanssa voi lähteä patikoimaan, juoksemaan tai pyöräilemään.

Rodulle sopivaa toimintaa on esim. taakanveto, suojelukoiratoiminta ja jäljestys.

Jos dogo ei saa tarpeeksi liikuntaa ja toimintaa, siitä voi tulla riehakas tai ikävystynyt, mikä usein ilmenee tuhoamisena tai haukkumisena.

Karvapeite on erittäin helppohoitoinen. Näin ison koiran ruokinta tulee kalliiksi.

Terveydestä:

Dogo on isoksi koiraksi pitkäikäinen ja elää yleensä 10-12 vuotta. Lonkkavika on tässä rodussa erittäin yleinen sairaus. Suomessa on kuvattu 53 dogon lonkat, joista 94,4 % :lla (50 koiralla) todettiin lonkkavika.

Kyynärniveldysplasiaa esiintyy 8.2 %:lla tutkituista.

Kuurous on rodussa yleistä, mutta vastuuntuntoinen kasvattaja tutkituttaa pentujen kuuloaistin ennen luovutusta ja lopettaa kuurot pennut.

Rodulla on taipumusta allergiaan. 30 %:lla dogoista on ollut nuorena iho-oireita, ja 20 %:lla oireet ovat jääneet pysyviksi. Kynsiongelmia on ollut noin 20 %:lla dogoista. Dogon kynsiaines voi olla todella huokoista ja kynnet voivat haljeta esim. maastossa juostessa.

Myös silmä- ja korvatulehdukset ovat yleisiä.

Vähintään 2 kertaa korva- tai silmätulehdusta on ollut 40%:lla dogoista.

Mustaterrieri

Skilos tou alexandrou

Saukkokoira

Cane corso

Vihikoira

Amerikanbulldoggi

Rottweiler

Itäeuroopanpaimenkoira

Kuvasz

Amerikanpesukarhukoira

American blue gascon hound

Estrelanvuoristokoira

Calabrian cane corso

Vucciriscu

Kreikanpaimenkoira

 

 

Noin 50 kg

 

Pyreneittenkoira

Roman rottweiler

Johnson bulldog

Tornjak

Bulgarian shepherd dog

Canis panther

Cypro kukur

Rafeiro do alentejo

American bandogge

Amerikan akita

Perro de presa canario

Bordeauxindoggi

Fila brasileiro

Belgianmastiffi

Spanish bulldog (presa de toro)

 

 

Noin 55 kg

 

Puolanvuoristopaimenkoira

Shiloh shepherd

 

 

Broholmer eli broholminkoira

 

Koko: Nartun säkäkorkeus on 71,5 cm. Uroksen säkäkorkeus on 77,5 cm. Narttu painaa 50 kg. Uros painaa 60 kg.

Karvapeite: Lyhytkarvainen.

Ulkonäöstä: Terveemmän näköinen kuin muut mastiffit. Ei ole yhtä massiivinen ja raskas kuin englanninmastiffi, vaikka onkin vaikuttavan kokoinen. Broholmerilla ei ole myöskään sellaista löysää nahkaa ja kaulapusseja kuin espanjanmastiffilla. Muistuttaa suuresti boerboel-koiraa.

Historia: Tanskan kuningas Frederik II kehitti rodun 1500-luvulla  risteyttämällä englannimastiffeja ja tanskandoggeja. 1800-luvun puolivälistä 1900-luvun alkuun broholmereita kasvatettiin Kööpenhaminan eläintarhassa, jossa ne avustivat suurten eläinten hoidossa mm. imettämällä emon hylkäämiä leijonien ja tiikereiden pentuja. Kööpenhaminan tivolissa broholmerit toimivat puolestaan vahtikoirina. Maailmansotien aikana ihmisillä ei ollut enää varaa pitää suuria koiria jotka söivät paljon ja rotu kuoli melkein sukupuuttoon. Rotu kuitenkin saatiin elvyytettyä mutta on edelleen hyvin sukusiittoinen.

Luonne ja soveltuvuus: Tällä rodulla on voimakas vartiointivietti ja se on erinomainen vartiokoira. Omistajaansa kohtaan se on uskollinen. Luonteeltaan broholmer on luotettava, rauhallinen ja itsevarma. Kaikki jalostusyksilöt luonnetestataan koska huonosti käyttäytyvä broholmer olisi vaarallinen. Se ei itsepäisyytensä vuoksi sovellu harrastuskoiraksi tokoon. Agilityharrastukseen se on liian suuri. Vaikea kouluttaa. Jääräpäinen, ei omaa miellyttämisenhalua. Rotua ei suositella ensimmäiseksi koiraksi. Sopii lapsiperheeseen. Ei sovellu kerrostaloon, vaan tarvii oman pihan jota vahtia. Karvaa lähtee runsaasti karvanlähtöaikoina. Rotu on vielä harvinainen Suomessa ja koiria on vasta muutamia.

Hoidosta: Näin ison koiran ruokinta tulee kalliiksi. Turkki on erittäin helppohoitoinen.

Terveydestä: Muiden isojen koirien tapaan broholmer ei ole pitkäikäinen. Broholmerin keskimääräinen elinikä on 6-11 vuotta. Rodussa esiintyy lonkkavikaa ja kyynärniveldysplasiaa.

 

 

Puerto rican mastiff

King shepherd

Anatolianpaimenkoira

Tiibetinmastiffi

Tosa

Akbash

Bullmastiffi

 

 

 

Noin 60 kg

 

Newfoundlandinkoira

Isosveitsinpaimenkoira

Abruzzienpaimenkoira

Landseer

Leonberginkoira

Irlanninsusikoira

Moskovanvahtikoira

Kaukasianpaimenkoira

Keskiaasianpaimenkoira

Etelävenäjänpaimenkoira

 

 

Noin 65 kg

 

Komondor

Nebolish mastiff

 

 

Noin 70 kg

 

Tanskandoggi

Pyreneittenmastiffi

Boerboel

Napolinmastiffi

Cane carouf

 

 

Noin 75 kg

 

American mastiff

Pitkäkarvainen bernhardinkoira

Lyhytkarvainen bernhardinkoira

 

 

Noin 80 kg

 

Koreanmastiffi

 

 

Noin 85 kg

 

Espanjanmastiffi

Lion d\\\'occitanie

 

 

Noin 90 kg

 

Englanninmastiffi

 

 

Noin 95 kg

 

Arjalainen molossikoira